Farewell-party

Se oli sitten taas sellanen reissu se! :D

Ihan tajuttoman hauska ilta, ei voi muuta sanoa. Vähän oli samanlainen tunnelma kuin niissä alkusyksyn legendaarisissa bileissä, joissa oli aina kaikki paikalla. Alotettiin ilta siis täällä mun luona; olin kutsunu ihmiset settemäks, ja Ana oli eka joka tuli, puol yhdeksältä. Se on näköjään aina vähintään se plus 2 tuntia kun ihmiset viittii ilmaantua. No joo. Loppu hyvin, kaikki hyvin, tupa oli lopulta ihan täys.

Heidi poseeraa Ahoj-Brausen kanssa

Juhani on pitkään puhunu Ahoj-Brause - jauheesta, joka on tarkoitettu lastenjuomien tekoon, mutta joka toimii kivasti shottien kanssa... no nyt se oli vihdoin löytänyt sitä, ja pakkohan meidänkin oli kokeilla.

Siis ei näin...

...vaan näin! Ensin jauhe suuhun, ja sitten juoma perään

Ana ei innostunut tästä?

 

Minä ja Sara

Ana, Sara, Heidi, Julie, Sarah, Ode

Keittiössä oli tungosta

Veronika!

Minä, Lizzie, Heidi

Pretty girls

Analla on jotain kerrottavaa

Lizzie, Mathilde, Erin, minä

Sophiella ja Mikolla on syvällinen keskustelu menossa, selkeesti

...houkuttaisko youtube? 

Hyvä aika siis lähteä liikkeelle. Yhdentoista jälkeen alettiin tehdä lähtöä niihin varsinaisiin bileisiin, jotka oli U4:ssä jossain tuolla U4-metrolinjan varrella.

Me Julie!

Wilhelm ja Mikko

Kauhukaksikko. Ei oo muuten mun kalja...!

Todistusaineistoa Wilhelmin valokuvaustaidoista? 

Julie ja Veronika

Itse en ole koskaan aikaisemmin käynyt U4:ssä, ja olin kuullut siitä sekä hyvää että pahaa, mutta täytyy kyllä sanoa että mä tykkäsin! Päästiin kerrankin tanssimaan oikein kunnolla. Välillä ihan taivutuksien kanssa... hahahaha. On muuten ollutkin niska tänään vähän jumissa, ei mikään ihme.

Viihdyttiin siellä melkolailla loppuun asti, ja kuten tavaksi on tullut, taksillahan sieltä tultiin kotiin.

Meininki tanssilattialla näytti tältä....

 

Jännä, tässähän mulla on vielä keskarissa kynsi. Vähän myöhemmin sen kohtaloksi koitui nimittäin, öö, yksi lievästi aggressiivinen kohtaus...

 

<3

Tässä vaiheessa iltaa mä oon sujauttanut kameran takas laukkuun ja antanut sen olla siellä. Mutta onneksi paikalla kierteli taas niitä "virallisia" valokuvaajia, ja tällä kertaa oon kyllä positiivisesti yllättynyt. Yleensä niitä kuvia ei halua edes käydä katsomassa, kun tietää ettei ne voi olla kauhea edustavia. Tällaisen löydön tein kuitenkin tänään. Kuvassa siis taxijengi Mikko, Tommi, ja minä. Mul on hei yks sana: mahtava.

Tämä päivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta ei se mitään. Käytiin Juhanin kanssa ostamassa TU-Balliin (tanssiaiset) liput ja sen jälkeen kierreltiin vähän Naschmarktilla ja käytiin KFC:ssä syömässä.

Oli vähän iso tukka eilisen hiuslakkayliannostuksen jälkeen

Jännä millaisia löytöjä tästä kaupungista voikaan tehdä muuten tässä vaiheessa, kun on asunut täällä jo yli 4 kuukautta. Tai oon kyllä tiennyt näiden olemassaolosta, mutta en tiennyt, missä ne on. Karlsplatzin käytävistähän ne löyty:

 Maailman väkiluku

 

Saharan laajentuminen

Syödyt Schnitzelit?

Ja noita on vaikka kuinka monta ja mitä kummallisimmista asioista, kuten esimerkiksi työhönsä tyytymättömistä ihmisistä Wienissä, rakastuneista, ja piin likiarvosta. Oli muuten vähän isompi peili se.

Ja katsokaas, kuka me löydettiin:

Hullaannuin just aivan totaalisesti tähän biisiin. Onko musta tulossa nyt sitten myös Mew-fani, vai mitä tää on?




Tää oli muuten ehkä kaikkien aikojen kummallisin ja epäloogisin postaus, jonka olen koskaan tehnyt. Ei ole tänään ollut tämän neidin aivotoiminta kaikken parhaimmasta päästä! Päästä, eh eh. Joo. Toivottavasti ensi yönä ehtisi nukkua enemmän, jos sitten huomenna leikkaisi taas vähän paremmin.
Kohta lähden Juhanin kanssa yhdelle ranskalaiselle istuskelemaan, ja sieltä tarkoituksena olisi siirtyä TU:n vastaaviin bileisiin. Saa nähdä, mitä ilta tuo tullessaan.

Bis Morgen!

Vapaapäivä numero.... sata? Tuhat?

Tänään olen taas torstaiseen tapaani vietellyt vapaapäivää. Täytyy kyllä myöntää, etten ollut ihan niin tehokas kuin toivoin - siitäkin huolimatta, että pänttäsin englanninkielistä genetiikkamössöä oikein wikipedian avustuksella. Onneksi muutama juttu löytyi sieltä myös suomeksi. Viikonloppuna voisin ottaa itseäni vähän tukevammalla otteella niskasta kiinni.

Laitoin juuri ehkä kaikkein monimutkaisimman päivällisen, jonka olen täällä ollessani koskaan itselleni kokannut. Nimittäin munakkaan. Täytyyhän siinä sentään laittaa ensin rasvaa pannulle, rikkoa munat, paistella niitä, laittaa suolaa, ja vähän mozzarellaa vielä päälle. Huomattavasti monimutkaisempaa kuin valmispastan teko. ;)
Tänään iloitsin muuten siitä, että olen vihdoin löytänyt voita, joka oikeasti myös maistuu voille. Olen kokeillut tähän mennessä vaikka minkälaisia voita, mutta yksinkään niistä ei ole toiminut paahdetun leivän päällä. Ei, vaikka niissä on ollut rasvaa reilusti enemmän kuin 50% (tota kevyemmät ei mun tietääkseni ole edes tarkotettu ruoanlaittoon, eli ei myöskään toimi paahdetulla leivällä). Mutta nyt kyllä tärppäs! Ei mikään vedä vertoja kunnon oivariinille, mutta ihan hyvä kilpailija toi mun löytöni on.
Mun piti tänään mennä ihan kaupungilla käymään, mutta en kyllä päässyt lähi-Billaani pidemmälle. En jaksanut, eikä ollut enää aikaa. Mulla meni tosiaan reilu tunti ihan vaan siihen, että söin antaumuksella ruispaloja aamupalaks ja luin Hesarin kuukausiliitettä... good times.

Just nyt odottelen vieraitani saapuviksi, joten en jaarittele tämän enempää. Huomenna sitten raporttia tän illan bileistä kuvien kera, hopefully. :)

Loppuun vielä yks mun tänhetkinen fiilistelybiisi.

Ulos luolasta

Elämä täällä alkaa pikkuhiljaa palata normaaleille raiteilleen; koulu jatkuu ja suurin osa ihmisistä on palannu lomiltaan.

Ensin muutama sana mun opiskelustani. Oon viime aikoina tuntenu itseni ihan järkyttävän laiskaksi, kun kaikki muut vaan opiskelevat päivästä toiseen nyt kun lukukausi lähenee loppuaan. On sellasta ja tollasta juttua jotka pitäisi tehdä, muutama tentti, ja pari kirjaakin pitäisi lukea. Ja tässä vaiheessa mä huokasen taas syvään.
Totuushan on se, että mun kursseihin ei kertakaikkisesti kuulu mitään muuta kun tentti. Niitä tenttejä on tosiaan tulossa useampi, onhan mulla noita kurssejakin... ainakin 8 näin nopealla laskutoimituksella. Mutta ne ovat kaikki vaan 2 tai 3 opintopisteen arvoisia. Itseasiassa tekisin paljon mieluummin (näin jäkiviisaana on hyvä sanoa...) jonkun yhden ison työn ja ottaisin vähän enemmän pisteitä, kun tenttisin läjän pikkuriikkisiä kursseja. Viikissä meidän kurssit on yleensä 5 op:n arvoisia; lähes kaikkiin kursseihin liittyy tentin lisäksi joku esitelmä tai kirjallinen työ, tai joku muu extrajuttu. Lisäksi luentoja on yhdestä kurssista vähintään kaksi kertaa viikossa, yleensä useammin. Joten kotona kun luen tentteihin, mulla on läjä monisteita joita yritän päntätä. Ja joskus kursseihin liittyy joku kirjakin, joka olisi hyvä lukea.
Mutta mites on homman laita täällä? Jokaisesta kurssista on vain yksi luento viikossa, joten vaikka kurssit kestävät koko lukukauden, ei luentoja kerry kaikenkaikkiaan kuin 10-15 per kurssi. Jos oikein ajatuksella perehdyn lukemaan yhden kurssin muistiinpanot, saan aikaa kulumaan ehkä tunnin. Harvoin edes niin paljon. Tähän mennessä olen lukenut kaikki mahdolliset muistiinpanoni useampaan kertaan; jopa niiden kurssien, joiden tenttien ajankohdista mulla ei vielä ole mitään käsitystä. Joten vaikka kuinka yrittäisin olla ahkera, niin se on melkein mahdotonta tällä työmäärällä. Silti on sellainen tunne, että enhän mä saa mitään aikaiseksi. Jotenkin siihen vihkoon tarttuminen tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä. Mutta esimerkiksi huomisen vapaapäiväni olen ajatellut pyhittää pelkälle opiskelulle...

Toinen laiskuuden huipentuma: miten on mahdollista, että melkein myöhästyy koulusta, kun koulu alkaa yhdeltä  ja itse on herännyt kymmeneltä?? Nää on taas sarjassamme asioita, joita tapahtuu vaan mulle. Munhan oli tarkoitus käyttää se aamu opiskeluun, ja niin, taisinhan mä yhden luennon slaidit käydä läpi... no joo.

Sitten vähän mielenkiintoisempaan aiheeseen, eli ihmisiin. Sekä Sarah että Erin ovat vihdoin selvinneet takaisin tänne, mistä olen enemmän kun iloinen. On ollut suorastaan vähän ikävä tyttöjä. :) Tänään oltiin pitkästä aikaa ihan vaan tyttöporukalla Charlie P'ssä. Jopa Sara ja Heidi tulivat pikaisesti käymään, vaikka niillä on tentti huomenna. Ne oli ollu iltakävelyllä ja päättivät sitten poiketa moikkaamaan, haha. 
Tää on muuten hiukan säälittävää. Otin näköjään vain 5 kuvaa tänään, ja tää on niistä ainoa edes jollain tapaa julkaisukelpoinen. Mun maineeni virallisena paparazzina alkaa kohta oikeasti kärsiä. Oh well.

Me, Erin, Julie!

Huomenna olis sitten luvassa odotettu Farewell-party, siis toisinsanoen jäähyväisbileet niille jotka lähtee tammikuun jälkeen kotiin. Kyynel. Olen iloinen, että itse saan jäädä, mutta toisaalta surullinen, koska joudun hyvästelemään muutaman hyvä ystävän. No on tässä onneksi vielä pari viikkoa aikaa, mutta silti. Me don't like. :/
Ennen bileitä meillä on kuitenkin kunnon etkot täällä mun luona. Can't wait! :)

<3

Alive again

Mulla on vihdoin jotain uutta kerrottavaa ja jopa tuoreita kuvia!

Tärkeimmät asiat ensin: sain myös Bokun puolelta vahvistuksen, joten se on nyt virallista! Elämäni täällä jatkuu heinäkuuhun asti, jipii. Samantien lähti maili ÖAD:lle, että saisinko pitää huoneeni, kiitos. Hieman ärsyttää kun tekisi mieli lähteä tanssimaan tämän kunniaksi, mutta muut ihmiset ovat edelleen kiireisiä ja tylsiä, pöh. Mutta torstaina sitten. Tai ehkä jopa huomenna... :)
Toinen tärkeä juttu: ei vieläkään kämppistä. Alakerran asukaslista on kyllä päivittynyt, joten sillä perusteella tänne ei todellakaan taida edes tulla ketään tammikuussa. Saa nähdä. Ilmottelen sitten, jos tilanne muuttuu.

Elämäni ei ole enää aivan yhtä tylsää, sillä kävin tänään Lizzien ja Julien kanssa kahvilla ja kakulla! :) Olipas ihanaa nähdä tyttöjä ekaa kertaa neljään viikkoon (sairasta). Joululoman jälkeen oon viettäny aikaa oikeastaan vaan noiden poikien kanssa, joten oli ihan mahtavaa päästä välillä vähän juoruilemaan... ei sillä, että mun poikien<3 seurassa jotain vikaa olisi, mutta on se aina vähän eri asia olla niiden kun noiden tyttöjen kanssa. Kyllä te tiedätte mitä mä tarkotan. ;) Hyvä oli myös puhua englantia kunnolla pitkästä aikaa, melko suomipainotteista ollut puhekin viime aikoina.
Tuli siinä samalla päivitettyä näitä mun tilannetietojani niille. Yllättyneitä olivat, ja jäämisestä myös iloisia. Ja mä oon koko ajan vaan enemmän innoissani siitä, että saan jäädä. Ihan kun koko erasmus-aika olisi alkamassa uudestaan - ja niinhän se tavallaan onkin, kun tänne tulee uusia ihmisiä helmikuussa. :)
Tosiaan muut enkkutytöt ovat vielä jumissa englannissa, kun lentoja on peruttu niin paljon. Sarahin, Erinin ja Leten piti kaikkien tulla samalla lennolla lauantaina, mutta Sarah tulee tänään jos hyvin käy, Erin huomenna ja Lette lauantaina. Sitten alkaskin olemaan taas vanha porukka kasassa.

 

My dear Lizzie

Melange

 

Harvinaisen hyvä päivä ollut siis kaikenkaikkiaan. Sain jopa luettua tentteihin! Vähän kyllä ahdistaa se, että pitää itse sopia ajankohta useammalle tentille... toisaalta hyvä ettei ne kaikki sitten klimppiydy yhdelle viikolle. Mutta vähän oudon vapaamielistä, suorastaan hippimäistä, mun mielestäni.
Aloin myös katsella jo kursseja kevääksi! Kivaa. Aion kyllä keskittyä hankkimaan oikeasti niitä opintopisteitä ja jotain hyötyäkin saada niistä, etten ota ihan vaan pelkkiä hupikursseja. Krhm.

Huomasinpa muuten sellaisen hienon asian, että mulle ei tietenkään rekisteröidy (oletettavasti) yhtäkään opintopistettä syksylle, koska kaikki tentit on tän vuoden puolella. Mutta, onneksi olen tenttinyt suurimman osan syksyn -08 kursseista -09 puolella, joten mun viime keväänä kertyneet opintopisteet ylittävät just ja just sen rajan, mitä Kela vaatii pisteitä per tukikuukausi (koko vuodelta). Huuuuh!

Metelistä ja netin hitaudesta päätellen tämän talon asukkaat ovat palanneet... tahtoo katsoa salkkarit! :D

Bis Morgen!

Paluu arkeen

Tänään se koulu sitten vihdoin jatkui, ihan normaalisti. Melkein meinasin aamulla myöhästyä kun hiukset olivat huonolla tuulella, hmpf. En ole vielä oppinut, että tämän uuden tukan laittamiseen voi helposti mennä 20 minuuttia entisen kahden minuutin sijaan. Muuten on kyllä ollut loistava päivä.
Jaahas, on muuten tasan kuukausi kulunut Nassfeldin reissusta. Aika sairasta miten nopeesti aika menee, hui.

Tänne ei vieläkään ole ilmaantunut kämppistä! Alan jo uskoa (tai ainakin toivoa erittäin hartaasti) että saan olla täällä tammikuun loppuun asti kaikessa rauhassa. Koko keväänkin voisin kyllä olla... tai vaihtoehtoisesti, toivottavasti saisin niin kivan kämppiksen että voisin jatkaa elämääni näin (ovet auki, musa täysillä). Kyllä mä taidan yrittää saada tän kämpän tosiaan pidettyä seuraavankin puoli vuotta, vaikka välillä tekeekin mieli hakea jonnekin muualle. Tää on mun elämäni kannalta hyvällä paikalla; U2:n varrella, pääsen kätevästi koululle, kaupungille, kauppa vieressä, juna-asema vieressä, 3 eri yöbussia. Ei valittamista siis. Paitsi että kaverit asuvat muualla, mutta toisaalta, enhän mä voi tietää millasia tyyppejä tänne muuttaa kevääksi! Voihan olla, että saan kavereita tän talon uusista asukkaista. :)
Sain muuten tänään vielä koordinaattoriltani sen vahvistuksen, jota olen odotellut. Helsingin päästä asia on nyt selvä, vielä pitää saada Bokun hyväksyntä asialle, ja sitten voin laittaa suuret bileet pystyyn. ;) Tietenkin mun pitää hoitaa kaikki paperiasiat taas järjestykseen (stipendinjatke, Kela, vakuutukset....), mutta ne nyt on pientä verrattuna siihen että sain jo virallisen luvan jäädä.

Kaikkeni oon taas tänään tehnyt, ettei tarvitsisi opiskella, mutta kai se on taas aloitettava... kevääksi aion kyllä ottaa muitakin kun luentokursseja, pidemmän päälle tää on aika ykstoikkonen tapa opiskella, vaikka mielenkiintoisia kursseja ovatkin. Lisäksi mua häiritsee se, ettei useimmille tenteille oo asetettu mitään tarkkaa päivää. Onhan se ihan kiva, että saa proffan kanssa sopia henkilökohtaisesti, milloin haluaa sen mennä tekemään, mutta mun tapauksessani olis huomattavasti helpompaa jos mulle annettais vaan päivämäärä ja paikka. On mulla kai 3 tenttiä, joiden päivä on valmiiksi lyöty lukkoon. :D Muista täytyy vielä neuvotella. Blah.


Bis Morgen!

Nostalgiaa

Kuvituksena tänään mun kaikkein lemppareimpia otoksia syksyn varrelta. Valintaperusteena on toiminut vain ja ainoastaan se, että nää on kertakaikkisen mahtavia otoksia ja näissä kaikissa on sitä jotain, joka saa mut hymyilemään. Toivottavasti toimii teihinkin. :)

Jos huomenna pääsisi vaikka "vihdoin" takaisin koulunpenkille, niin silloin tämä on mun viimeinen lomapäiväni, numero kaksi. Opiskelun ja datailun täyteistä on ollut. Odotan oikeastaan jo sitä arkielämän alkua, vähän alkaa pänniä tämä kotona istuskelu. Pääseepähän ainaki istuskelemaan jonnekin muualle, haha. Ja saisi tännekin jotain muuta kirjoitettavaa kun "istuin koko päivän kotona ja luin" (ja myös tuoreita kuvia!).

Ilta sujui eilen oikein rauhallisissa merkeissä, eihän tänne ilmaantunut lopulta muita kuin Juhani ja Mikko (kts. yllä oleva kuva). Pojat istuivat täällä mun seuranani sitten taas yöhön asti. Tapojemme mukaisesti katsottiin youtubesta erinäisiä juttuja, kuten Pasilaa ja Ihmebantua. Todella hämärää huumoria muuten tuossa jälkimmäisessä, must say. Kuulostaa varmaan järkyttävän tylsältä tavalta viettää lauantai-iltaa, mutta ei mulla kyllä koskaan ole tylsää ollut noiden ihmisten kanssa. Ihan oikeasti! :D

Selailtiin myös mun kuviani koko syksyltä, kylläpäs tuli nostalginen fiilis! Ja siitä tämä ajatuskin sitten lähti. Ihan käsittämätöntä, miten paljon on ehtinyt tapahtua tän reilun neljän kuukauden aikana jotka ollaan täällä oltu, ja kuinka paljon asiat on muuttuneet niistä alkuajoista. Musta tuntuu edelleen siltä kun mun kunnon vaihtarielämäni olisi alkanut vasta joulukuun alusta, ne ekat 3 kuukautta oli jotenkin niin erilaisia. Ja oon niin onnellinen että voin jäädä tänne vielä puoleksi vuodeksi. Vaikka edelleen välillä tuleekin yksinäinen fiilis, tiedän, etten oikeasti ole täällä yksin. Mulla on ystäviä. Joista kaikista ei onneksi tarvitse luopua vielä kolmen viikon päästä.

Nyt tää tilanne on kääntynyt vaan vähän päälaelleen. Muutaman viime viikon olen surkutellut sitä, että joudun itse lähtemään täältä pois, että elämä täällä jatkuu, vaikka en itse olekaan enää paikalla. Että tulee kova ikävä niitä kaikkia ihmisiä, jotka tänne jäävät. Mutta nyt olen itse yksi niistä, jotka jäävät. Ja eilen tajusin, miten kamalaa on hyvästellä ne ihmiset jotka oikeasti lähtevät kotiin kolmen viikon päästä! Apua.

Sitäkin olen alkanut ajatella, että toivottavasti kotiystäväni eivät kuvittele, että olisin unohtanut heidät, kun kerran haluan jäädä tänne. En ole, no worries! Välillä suorastaan ahdistaa, etten voi olla teidän kanssanne. Koko helmikuun olen kuitenkin Suomessa ja silloin haluan ehdottomasti viettää paljon puuhis-aikaa. Erasmus-elämä on vaan niin erilaista kuin tavallinen elämä omassa maassa, omien ihmisten kanssa. Me ollaan täällä eristyksissä kaikesta muusta, todellisuudesta. Tämä elämä ja nämä ihmiset ovat täällä vain ja ainoastaan nyt. Täysin keinotekoista siis koko homma, ja hyvin väliaikaista; tämä on ainoa tilaisuus, kun voin juuri tätä elämää elää. Kaikki te vaihtareina olleet tiedätte, mitä tarkoitan. Katuisin ikuisesti jos en jäisi tänne vuodeksi. Ja mähän oon just sellanen, että kadun vaan niitä asioita, joita en tehnyt. Missä ei todellakaan ole mitään järkeä. Vuosi on kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan tosi lyhyt ajanjakso. Kyllä mä vielä ehdin olla teidän kanssa kyllästymiseen asti - siis niin että te kyllästytte muhun ja mun huonoihin juttuihin, eikä päinvastoin. ;)

 

Tähän tunnelmaan on hyvä lopettaa. :)

Näitä kuvia näyttää olevan paljon, mutta todellisuudessa mulla on syksyltä enemmän albumeita kun mitä näitä kuvia on tässä... joten nämä ovat vain niitä ihan kaikista kivoimpia otoksia. Meinasin ensin laittaa kuvatekstit mutta sitten otinkin ne pois. Mun mielestäni noi kaikki puhuvat omasta puolestaan niin paljon, etteivät ne kaipaa selvennyksiä. Vai väittääkö joku vastaan?

Jos huomenna olisi sitten jotain ihan oikeetakin asiaa...
Bis Morgen!

Eräs lauantai

Eilen oli varsin hupaisa ilta poikien kanssa! Oltiin ensin Juhanin kanssa Tommilla alottelemassa, josta matkamme jatkui johonkin karaokemestaan, ja sieltä vielä takaisin Gasobaariin. Siinä välissä vedettiin muuten kebapit. Aika myöhään siis meni, mutta mitäpä pienistä. Hauskaa ainakin oli, niinkun noiden poikien kanssa yleensäkin. Ja aika jännääkin. Haha. :)

Tänään olen lukenut ahkerasti koulujuttuja, joten voin hyvällä omallatunnolla vähän juhlia illalla. Oon kutsunut porukkaa tänne mun luo, saa nähdä moniko ilmaantuu. Edelleen aika hiljaista on tässä kaupungissa. Juhlan aihehan on se, että saan jäädä tänne vuodeksi! Taidettiin me kyllä eilenkin sitä vähän juhlia, ihan vähän vaan.

Mitään erikoisempaa ei ole tänään tapahtunut, joten en runoile tämän enempää. Lopuksi vielä kuva minusta tänään. Mitä sanotte, pitäiskö mun jo leikata ns. vaimotukka? Apua, siitä tulis kyllä ihan liikaa muistoja mieleen. Huonoja sellaisia. Haha. Eli pysytään suosiolla tässä pitkässä. (Miksi mä taas lipsun aiheesta, prkl)

 Lauantain kunniaksi vähän musiikkia teille. Pelottavaa suorastaan tämä musiikkimaun laajeneminen. No ei pidä olla liian tiukka itselleen näissä jutuissa. Jos tykkää niin tykkää. Ja just nyt mä oon tykästynyt mm. tähän biisiin.









Kuka muu tykkää? Käsi ylös!

I'm in love

Nyt täytyy myöntää että olen rakastunut... nimittäin pyykinkuivaajaan.

Haha, tää menee nyt vähä aiheen ohi mutta menkööt. Tiedättehän te, miltä uudet pyyhkeet tuntuvat? Ihanan pehmeiltä ja paksuilta, tai näin ainakin jos kyseessä on Marimekon yksilö. Mä sain kesällä synttärilahjaksi koko setin uusia Marimekon pyyhkeitä, jotka otin varta vasten tänne Wieniin mukaani. Olen nääs vähän nirso sen suhteen, mihin itseäni kuivaan. No joo. Olen koko syksyn vähän vältellyt niiden pesemistä, ettei niistä katoaisi se ihana uuden pyyhkeen tuntu. Yleensä sen ekan pesun jälkeen pyyhe tuntuu vähintäänkin uitetulta eläimeltä; vähän karhealta ja lättänältä. Tai näin ainakin kotona.
Tänään otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja marssin pyyhkeitteni (ja lakanoideni) kanssa alakerran pyykkitupaan ja pesin ne. Suurin syy tähän reipastumiseen oli se, ettei mulla ole kuukauteen ollut käsipyyhettä, kun joku kerran teki sille jotain... ja se alkoi pikkuhiljaa ärsyttää. Koska vaatteiden yms. kuivattaminen omassa huoneessa on kielletty, on meillä käytössä pesukoneiden lisäksi siis myös pyykinkuivaajat. Itse olen ollut vähän skeptinen kyseisten koneiden kanssa, nehän ei vissiin ole kauhean hyväksi vaatteille. Mutta sama ei selvästikään päde pyyhkeisiin ja liinavaatteisiin - voi sitä ilon määrää kun otin pyykkini tänään pois kuivaajasta! Pyyhkeeni olivat iiiihanan pehmeitä. Ja ei, en muuten käyttänyt huuhteluainetta, pelkällä hajusteettomalla Omolla pesen täällä kaiken. Miten mä olen ikinä selvinnyt ilman pyykinkuivaajaa? x)


Palatakseni oikeisiin aiheisiin. :D Mulla piti tänään alkaa taas koulu, kuten eilen mainitsin, mutta mä en löytänyt mun luentoa! Helkkari sentään. Raahauduin koululle asti vain toteamaan, että koko rakennus on ihan hiljainen ja mun luentosali pilkko pimeä. Kuljin siellä aikani kuulostellen, jos luentoni olisi jossain toisessa salissa, mutta mistään ei kuulunut mitään. Ei väkisin.
Koska olin kuitenkin takaisin kotona jo kymmenen pintaan aamulla, päätin hyödyntää ajan jotenkin ja tosiaan pesin sitä pyykkiä. Sitten taas opiskelin vähän lisää. Ja otin päikkärit. Ja sillee. Tässähän tämä päivä on taas kummasti mennyt. Äsken kävin kaupassa täydentämässä ruokakaappiani, ja täytyy myöntää, että pastahyllyn kohdalla alkoi jo vähän yököttää. Mutta pakko niitä oli taas ostaa, pasta on vaan kaikkein helpointa ruokaa tehdä täällä. Kevääksi täytyy kyllä keksiä jotain muuta, muuten muutun kohta itse pastaksi. Uff.

Alan jo tottua tähän yksin elämiseen vähän liikaakin. Mulla on koko ajan kaikki ovet auki, musiikki soi melkein 24/7, enkä edes vaivautunut lukitsemaan huoneeni ovea kun kävin kaupassa. Kääk. Voi olla taas pieniä sopeutumisongelmia jos/kun joku muuttaa tänne...
Ainakin tämän viikonlopun saan siis olla vielä ihan rauhassa, täällä ei voi muuttaa sisään muulloin kun arkipäivinä. Hetkinen. Voiko noin sanoa suomeksi? No samapa tuo. Ymmärrätte mitä tarkoitan.
Pitäisi varmaan pitää juhlat sen kunniaksi. Ja myös sen kunniaksi, että saan jäädä koko kevääksi. Hei siinäpä vasta idea. Hmm, jään hautomaan tätä. :)

Tänään harjoitetaan pitkästä aikaa sosiaalista elämää, toivottavasti.

Bis Morgen!
<3

Viimeinen lomapäivä

Wienissä jälleen!

Ihanat kaksi päivää kotilomaa takana, oli kyllä tosi rentouttavaa. En halunnut stressata itseäni liialla suunnittelulla, joten tein vähän mitä milloinkin mieli teki. Ehdin nähdä paria kaveria, syödä lounasta perheen kanssa, käydä katsomassa erään elokuvan, ja ennen kaikkea vaan hengailla kotona, maata omalla liian isolla sängylläni ja kuunnella musiikkia yömyöhään. Ja nauttia oikeasta talvesta. Ja syödä suomalaista ruokaa, tietenkin.
Koska mennessäni vein täyden laukullisen tavaraa kotiin, nyt takaisin tullessa laukku kolisi tyhjyyttään. Siis kirjaimellisesti kolisi, ja silti se painoi 18,5 kg! Oon varma et se laukku itsessään painaa ainakin 10 kg. Kattokaa nyt tätä tavaran vähyyttä, ei tää voi mitenkään painaa niin paljon:

Tällä kertaa otin ilon irti siitä että oli noin tyhjä laukku ja raahasin mukanani vähän ruokaa tänne päin. Tosin vasta täällä tajusin että olisin voinut ottaa ruisleipien kaveriksi oivariinia. Mur.

Tänään lähdin matkaan jo aamulla aikasin, lento lähti klo 8 ja tällä kertaa jopa sain unta koneessa. Hyvä niin, koska viime yön unet jäi aika lyhyiksi. Ja oikeastaan sitä edellisenkin. Krhm.
Tein muuten mahtavan löydön lentokentän alesta. Oon koko talven metsästänyt täydellistä, lämmintä, karvakauluksellista takkia, joka olisi siis sekä lämmin että siisti. Ja nyt vihdoin sellaiseen törmäsin! Pakkohan se oli ostaa.

Naaman saa kivasti sensuroitua

...No comments

Tänään olin siis täällä kotona puoliltapäivin - eikä muuten vieläkään ole uutta kämppistä ilmaantunut - ja saman tien rojahdin nukkumaan. Vedin sellaset kivat kolmen tunnin päikkärit, jonka jälkeen selvittelin päätäni tietokoneen ääressä jonkun aikaa, ennen kuin sain raahauduttua suihkuun. Sen jälkeen tunsin itseni hetken eläväksi olennoksi, ennen kun alkoi taas väsyttää ja piti ottaa pikku päikkärit, jotka venähti melkein pariin tuntiin. Mikäs sen parempi tapa viettää viimeistä joululomapäivää kun nukkua?
Päivän toisten päikkäreiden jälkeen lukaisin rutiininomaisesti sähköpostini, mutta siellä odottikin varsin positiivinen ylläri: yliopistolta oltiin vastattu, että mun vaihdon pidentämiselle ei ole mitään byrokraattisia esteitä...!!! Että vaihtokuukausia sopimuksessa riittää jne, ja että vielä mun pitäisi saada vahvistus mun koordinattoriltani, mutta kun olen sen saanut niin voin vaan tulostaa paperit ja täyttää ja se on siinä. MÄ SAAN SITTENKIN OLLA TÄÄLLÄ KESÄÄN ASTI!!!!! Riemullani ei just nyt ole rajaa. :)))))))))))

Tämän jälkeen ryhdistäydyin, tein ruokaa ja opiskelin kahdeksasta kymmeneen. Huomenna mulla jatkuu koulu normaalisti kello 9, joten kohta taidan jo mennä nukkumaan kun ei tää väsymys ole vielä oikein poistunut.
Jos huomenna elämä jatkuisi sitten taas normaalina. (:

p.s. huomatkaa alla talvispesiaali!