maanantai 31. elokuuta 2009

Ride club!

Olipas ilta!

Treffattiin ensin suomalaisen Ellan kanssa ja käveltiin pikkuhiljaa kohti yliopistoa, missä oli varsinainen tapaaminen. Toivoin koko ajan ettei kukaan kysyisi mitä me opiskellaan, etten tulisi bustatuksi... no mun tuurillani jossain vaiheessa sitä kuitenkin kysyttiin ja jouduin paljastamaan, etten oikeastaan opiskele pääyliopistolla :D tuli vähän samanlainen olo kun silloin kun lukiossa tuppauduin mukaan kaikkiin tutorijuttuihin, vaikka en itse ollut tutori. Krhm.
Anyways! Kierros meni nopsaan ja sitten suunnattiin kohti kuuluisaa Ride Clubia! Juomat oli ilmasia kahdeksaan asti, vaikka kyltissä luki 50 senttiä - ei oo laillista kirjoittaa, että annetaan viinaa ilmaiseksi... pakkohan sitä oli long island iceteata vähän maistella. Tapasin paljon ihmisiä, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia (pääasiassa englantilaisia ja espanjalaisia). Kovin myöhään ei kukaan jaksanut olla koska aamulla alkoi kielikurssi ja muuttokin on samaisena päivänä. Kovin syvällistä verkostautumisa en siis ehtinyt harjoittaa.

Mutta kivaa oli! :)) Ja mikä tärkeintä, sain hankittua ESN-kortin jonka mukana tuli prepaid-liittymä. Tosin mulle on vielä mysteeri mikä mun puhelinnumeroni on. Tai miten siihen ladataan arvoa. Hmm?

Tässä vielä kuvia hassuista ihmisistä.












-------------

Ride club was really nice :) first I joined the university tour, and got a bit busted.... krhm. But I still think they didn't care. I met a lot of people, mostly finnish and english and also some spanish.
I got my ESN-card and the A1-simcard with it, but I still don't know what my number is? Hmm.
Pictures of funny people.

Maanantai

Eilisen kuvayliannostuksen jälkeen postaan vaihteeksi pelkkää tekstiä.

Tänään se jännitys sitten iski! Mutta se kesti ehkä puoli tuntia, kun olin aamulla matkalla siihen kokeeseen. Kun pääsin sinne asti, olo muuttui taas normaaliksi. Ihan eka meni metro nenän edestä ja sitten vielä ratikka. Olin siis syystäkin hermostunut. Mutta onneksi olin lähtenyt ajoissa matkaan ja olin paikalla sopivasti tasan kahdeksalta.

Kokeeseen kuuluin ensin pieni keskustelu ja sitten kirjallinen osuus. Kirjallinen oli tosi helppo, oikeastaan pelkkää kielioppia. Se menikin hyvin. Keskustelu oli vähän haastavampi kun en ole muutamaan vuoteen joutunut kunnolla saksaa puhumaan... Siitäkin selvisin lopulta ihan kunnialla. Tasoni on M1, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Huomenna alkaa siis itse kurssi :)

Näin myös vähän muita ihmisiä, jotka ovat tulossa kurssille. Tosin kaikki joiden kanssa onnistuin juttelemaan oli jotain muita kuin vaihtareita. Just my luck. Pari tyttöä oli ollut täällä töissä tai tulossa tänne töihin, ja pari tyttöä oli saksaapuhuvia?? En kyllä ymmärtänyt, miksi ne oli tulossa saksan kielikurssille. :D

Kävin ÖAD:n toimistossa kysymässä josko olisin saanut avaimet jo tänään, mutta ei onnistunut. Pitää siis mennä huomenna jonottelemaan, niin kuin suunnitelmana olikin.
Sitten ajelin taas vaihteeksi ratikoilla ympyrää (päädyin johonkin aivan ihme paikkaan, Südbahnhofin nurkille) ja metsästämässä pankkia - vain saadakseni kuulla, että mulla pitää ensin olla paperi jossa sanotaan, että asun täällä ja mun tiedot jnejne. Se täytyy siis hoitaa myöhemmin.

Illemmalla menin yliopiston kierrokselle (joka on kyllä oikeasti tarkoitettu Haupt Unilaisille, siis pääyliopistolla opiskeleville, mutta hei, ketä kiinnostaa) ja sen jälkeen Ride Clubiin ;) ah, odotan sitä niin innolla :))

Loppukevennytkseksi kuva (sittenkin).



Nyt pitää lähteä etsimään jotain syötävää. Tschüss!

----------------------

The test went pretty well, but all the people I talked to were something else than exchangestudents. Just my luck I think :D then I ride with strassenbahns again. I tried to open a bank account but apparently I need a paper first that says that I am living here.
Later today I will join a city tour that is ment for people studying at Haupt Uni, but who cares. And after that Ride Club, Im so excited :))

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sunnuntai-iltapäivä

Tulipas taas ravattua siellä ja täällä, huhhuh. En ole kaikkein luovimmalla tuulella juuri nyt, mutta yritän muotoilla jonkinlaisen tarinan.

Olen muuten erittäin tyytyväinen, että tulin tänne jo eilen. Näin vanhana matkasta toipumiseen menee näköjään vähintään 2 päivää :D toivottavasti huomenna olen täydessä terässä tekemässä saksankurssin aloituskoetta.

Asiaan! Levähdystaukoni jälkeen suuntasin Schönbrunnin eläintarhaan. Oon käynyt siellä kerran aikaisemmin, mutta silloin en sattuneesta syystä ehtinyt tarkastaa koko aluetta. Oli siis pakko päästä ottamaan uusintakierros! Valitettavasti en ollut ainoa jonka mielestä oli loistava ajatus lähteä sinne aurinkoisena sunnuntaina... täytynee myöntää että ihmisviha iski aina välillä, haha. Mutta Schönbrunn on kyllä niin nätti paikka. Vai väitättekö vastaan.






Pakolliset eläinkuvat








Eläinkuvia tuli otettua hieman enemmänkin, mutta en rasita teitä niillä tämän enemäpää ;)
seuraava kohde olikin mulle täysin uusi ja myös toisella puolella kaupunkia. Onneksi metro on nopea. Olin siellä sopivasti ennen auringonlaskua, joten sain upeita kuvia.
Saanko esitellä, Donauturm:


Olisitteko uskaltaneet? Mä en!




Söin pyörivässä ravintolassa herrrrrrrkullista Wienerschnitzeliä (eikä muuten ollut mikään possupihvi, vaan ihan aito ja oikea, vasikasta tehty versio) sekä jälkkäriksi annoksen nimeltä Himbeere deluxe. Antaa kuvien kertoa loput.





Hassuja juttuja tänään:
-matkalla Schönbrunniin vaihdoin metroa, ja yhtäkkiä paikalle ilmaantui kymmenkunta poliisia. Sitten yhtäkkiä juuri saapuneesta metrosta alkoi purkaantua sairaasti ihmisiä, ja kaikki huusi jotain ja kaikilla oli vihreät vaatteet. Ilmeisesti joku fudismatsi? :D Mä meinasin saada sydärin!
-eläintarhassa yksi elukka oli tismalleen samassa paikassa ja asennossa kuin viimeksi. Epäilen vahvasti että se on kuollut :D
-illalla näin yhden sedän ulkoiluttavan kissaa joka käyttäytyi kuin koira. Siis juoksi ja tuli luokse, ja heilutti häntäänsä - siis silleen koiramaisesti. Olisin halunnut ottaa kuvan mutta en kehdannut
-eilen sen sijaan näin yhden sedän narun päässä fretin! Oli päässyt jo unohtumaan :]


Nää kaks päivää on ollut tällasia turistileikkipäiviä, mutta huomenna alkaa sitten virallisesti vaihtarielämä. Aamukahdeksalta pitää tosiaan mennä tekemään kielikurssin aloituskoe, siitä se sitten lähtee :)
Eli nyt nukkumaan. Gute nacht!


p.s. tasapuolisuuden nimissä haluan mainostaa erästä kilpailevaa blogia ;)

------------

Went to Schönbrunn again, to see the animals I had to skip last time. And then to Donauturm, really nice view :) and really good schnitzel, mmmmm.
I think there was some football game going on, because there were a lot of policemen on a metrostation, and then suddenly a bunch of people came out from a metro, dressed in green and yelling something.

Die Sonne scheint!

Ihan ensimmäisenä pahoitteluni tästä typerästä alleviivatusta tekstistä, en tiedä miksi se ei mene pois. Yritän myöhemmin editoida sen veks, jos osaan.

Ensimmäinen aamuni täällä alkoi varsin aurinkoisena :) herätys klo 7.30 ja aamupalalle.
Joka oli herkullinen, ninkuin hotelleissa yleensä (kuvan laatu hieman heikko, yritin salakuvata) :

Sitten lähdin katsomaan missä mun pitäisi huomenna olla. Ulkona on ihanan lämmintä! Ja auringonpaiste inspiroi mua ottamaan kuvia matkalla (ihan ku mä en nyt muutenkin kuvaisi aina ja koko ajan...)






Täällä mun pitää olla huomenna klo 8 ja seuraavat kolme viikkoa joka päivä klo 9-13 :


Ja täältä saan tiistaina avaimen asuntooni:


Sitten nappasin ratikan ja suuntasin Westbahnhofille, toiveena löytää auki oleva kauppa (täällähän ei tunnetusti mikään ole auki sunnuntaisin, siis ei mikään). Minä kun fiksuna tyttönä en eilen tajunnut käydä kaupassa, eikä mulla ole mitään turhaa mukana, kuten shamppoota...
Kauppa löytyi ja ostin myös vähän naposteltavaa. Sitten otin ratikan numero 5 ja ajelin kotia kohti, ihaillen masemia matkan varrella.



Tätä oli pakko ostaa ihan vaan nostalgian vuoksi:


Nyt pakko levähtää hetki ja jatkaa sitten taas tämän ihanan kaupungin ihailua :)

Palaillaan myöhemmin!

----------------------

The sun is shining! I had a really nice breakfast at the hotel. Then I went to check where I have to be tomorrow. Luckily I found an open store at Westbahnhof, since I am so smart that I didn't bring any shamppoo with me.... Also had to buy that gum, its so nostalgic ;)

lauantai 29. elokuuta 2009

Ensimmäinen päivä


Kuinka väsynyt ihminen voi olla? Otin just päivän toiset päikkärit ja nyt meinaa pää kolahtaa tähän näppikselle koko ajan. Hullu fiilis, aivot on ihan hyytelöä.
Päivällä tunsin itseni niin eläväiseksi kun olin ottanut ne ekat päikkärit ja päässyt suihkuun ja saanut puhtaat vaatteet päälle. Muutaman tunnin kävely kaupungilla ja päivällinen näköjään imee mehut aika tehokkaasti.

Tältä ensimmäinen päivä täällä on näyttänyt:








Ensin siis junalla lentokentältä Pratersternin asemalle. Asemalla haukkasin aamupalaa, sämpylöitä ja marmeladia namnamnam. Sitten asuttautuminen hotelliin joka on aivan Pratersternin vieressä - eipä niiden laukkujen kanssa paljon kauemmiksi ois jaksanut mennä, ja myös muuttaminen täältä Molkereille tiistaina pitäisi olla melko kivutonta.
Lepuuttelun ja vaatteiden vaihdon jälkeen hyppäsin metroon ja menin kiduttamaan itseäni American apparelliin ja muihin ihaniin kauppoihin.... varsin tietoisena siitä, etten pystyisi ostamaan mitään vähään aikaan. Budjetti antais kyllä periksi, mutta laukut ei. Onneksi omaan hyvän itsehillinän, ainakin ajoittain.
Sää on siis hieman synkkä ja sateinen muttei onneksi kylmä. Ja huomenna pitäisi jo kirkastua. Hassua kun en osaa vielä ajatella että tulen asumaan tässä kaupungissa seuraavat puoli vuotta! Nyt liikun täällä vanhasta tottumuksesta, vaikka onhan siitä jo yli 7 kk kun olen viimeksi ollut täällä.

Kaupunkikävelyllä tuli nälkä, ja arvatkaapas mihin suuntasin?


Syömään maailman parhaita gnoccheja, natürlich.

Nyt mussutan salmiakkia (kiitos eräät <3 ) ja katson dubattua telkkaria. Tänään pitäisi vielä jaksaa opiskella hiukan saksaa, blah. Jos nämä aivot tästä heräisivät voisin edes harkita. Bis bald! ----------------------------------------------------- How tired can you be? I have taken two naps today and my brains feel like jelly. Apparently walking around in the city for a couple of hours and having dinner makes you exhausted.
This is how my day has looked like. Walking around in the city but not buying anything - and of course I had to eat the worlds best gnocchis.

Perillä ollaan!

Terveisiä sateisesta Wienistä!
Sattuikin juuri sopivasti, aina aiemmin täällä on ollut hyvä ilma kun olen täällä ollut. Alkuviikoksi on kyllä luvattu taas aurinkoista ja lämmintä.

Jollain ihmeellä onnistuin saamaan itseni aamulla koneeseen huomattavasti ylipainoisten laukkujeni kanssa. Sillä tavaramäärällä pitäisi kyllä selvitä puoli vuotta. Joku muu voisi selvitä kauemminkin.
Kaikki on siis sujunut ongelmitta tähän asti eikä ahdistuskaan ole (vielä) iskenyt :) oon nyt hotellilla, just otin päikkärit ja kävin suihkussa ja kohta lähden tästä liikkeelle. Halusin nyt kuitenkin ilmoittaa että hengissä olen!

Palaillaan myöhemmin.

PusLuv <3

perjantai 28. elokuuta 2009

24h

Viimeinen vuorokausi! Huomenna tähän aikaan istun jo koneessa nokka kohti Wieniä.
Innostus ei ole vieläkään laantunut mutta ihan pikkuruinen stressi alkaa kyllä hiipiä. Mutta vain stressi, ei varsinaista paniikkia siis. On vielä niin paljon tekemistä ennen kuin pääsen lähtemään.
Ja illalla joudun hyvästelemään kaikki kivat, nyyh.

Tschüss Helsinki <3

lauantai 22. elokuuta 2009

Ein Woche

Nyt pyörähti viimeinen viikko käyntiin :)

Viime päivät oon viettänyt pyykäten ja pakaten, ja kaikki alkaa olla niin kunnossa kuin tässä vaiheessa vain voi. Oon pessyt ja silittänyt jotakuinkin kaikki omistamani vaatteet (joskin läheskään kaikki ei ole lähdössä mukaan, thank god - ilokseni olen myös huomannut että tavaraa on ylipäänsä lähdössä vähemmän mukaan kun alunperin oli tarkoitus koska vaatepinoni pienenevät koko ajan) ja tietty siivonnut ja pessyt lähes koko asunnon. Kummallisen tehokas olen ollut.

Tällä viikolla mulla oli myös yliopiston järjestämä Erasmus lähtöorientaatio ja sen jälkeen oon ollut entistäkin innokkaampana lähtemään. En oikeastaan millään malttais odottaa, voisin lähteä nyt heti! No okei, paidat on vielä pakkaamatta.... krhm. Odotellaan siis rauhassa vielä tämä viikko.

Koska oon tunnetusti reikäpää, pidän kirjaa ihan kaikesta mitä nyt lähtiessä teen. Etten vahingossakaan unohtaisi mitään. Samasta pienestä kirjasta löytyy mun tavarasuunnitelma, vaatesuunnitelma, pyykkäykset, siivoukset, pakkauslista, ostoslista, piirakkaohje, tilatutkielma.... Siis kirjaimellisesti koko elämä yksissä kansissa.

Läksiäiset on ens perjantaina ja sen jälkeen tämä blogi muuttuu julkiseksi ;)

lauantai 15. elokuuta 2009

Zwei Woche

Tänään lähtööni on jäljellä enää kaksi viikkoa. Viime päivät oon viettänyt vaatekkaappiani tyhjentäen, ja kyllä sitä kamaa on väkisinkin lähdössä mukaan aika hirveästi. Paidat on edelleen mun suurin ongelma, kaikkea muuta omistan huomattavasti vähemmän. Sen takia en olekaan vielä kajonnut paitakokoelmiini...
Muuta ajankohtaista: maksoin tänään kielikurssini ja vakuutusyhtiöltäkin oli tullut kirje, saan siis jatkettua matkavakuutustani sen 3kk jälkeen kohtuullisella hinnalla. Vielä odottelen että Erasmus-rahat kolahtais tililleni ja kelalta tulis joku päätös. Sitten voin lähteä matkaan rennoin mielin :)

Olen myös seurannut Euroopan säätä, ja Wienissä näyttää varsin lupaavalta (tänään +29C ). Toivottavasti siellä on kesä vielä kahden viikon päästä. Ja vielä pari kuukautta siitä eteenpäin.
Ainoa asia mikä mua oikeasti ketuttaa, on ne kaikki TV-sarjat jotka tulen syksyn aikana missaamaan. Vanha kunnon tv-addikti, haha. On vaan niin outoa muuttaa rutiineitaan aivan täysin. Miten mä selviän ilman Salkkareita??? :D

Pieni lista asioista, joita odotan innolla:
-uusi ympäristö, uudet ihmiset = uusi elämä! No, ainakin melkein
-tapaa uusia ihmisiä eripuolilta maailmaa
-pääsen vihdoin elämään täysin itsenäisesti
-saan asua jossain muualla kuin Helsingissä
-se paljon puhuttu Erasmus-elämä
-ehkä opin jopa hiukan saksaa
-American Apparell ja ne muut ihanat kaupat joita Suomesta ei löydy ;)

(Toivottavasti) pienempi lista asioista, joista en ole niin innoissani:
-tulee ikävä ihmisiä ja otuksia täällä (ihmiset voi onneksi matkustaa, mutta karvakorvat ei. Vellu, Taika, Helmi, Säde, <3<3<3<3 rakkaita kuin lapset)
-pitää oikeasti selvitä kaikesta itse, myös vieraille ihmisille puhumisesta
-...vieraille ihmisille puhuminen
-jos en saakaan kavereita?
-ne kaikki tv-ohjelmat joihin olen täysin koukuttunut ja joita en näe koko syksynä :( ehkä tämä on kuitenkin se kohta jolle naureskelen kun olen taas kotiutunut.

Tällä hetkellä positiiviset asiat on kuitenkin voitolla :)