maanantai 31. elokuuta 2009

Ride club!

Olipas ilta!

Treffattiin ensin suomalaisen Ellan kanssa ja käveltiin pikkuhiljaa kohti yliopistoa, missä oli varsinainen tapaaminen. Toivoin koko ajan ettei kukaan kysyisi mitä me opiskellaan, etten tulisi bustatuksi... no mun tuurillani jossain vaiheessa sitä kuitenkin kysyttiin ja jouduin paljastamaan, etten oikeastaan opiskele pääyliopistolla :D tuli vähän samanlainen olo kun silloin kun lukiossa tuppauduin mukaan kaikkiin tutorijuttuihin, vaikka en itse ollut tutori. Krhm.
Anyways! Kierros meni nopsaan ja sitten suunnattiin kohti kuuluisaa Ride Clubia! Juomat oli ilmasia kahdeksaan asti, vaikka kyltissä luki 50 senttiä - ei oo laillista kirjoittaa, että annetaan viinaa ilmaiseksi... pakkohan sitä oli long island iceteata vähän maistella. Tapasin paljon ihmisiä, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia (pääasiassa englantilaisia ja espanjalaisia). Kovin myöhään ei kukaan jaksanut olla koska aamulla alkoi kielikurssi ja muuttokin on samaisena päivänä. Kovin syvällistä verkostautumisa en siis ehtinyt harjoittaa.

Mutta kivaa oli! :)) Ja mikä tärkeintä, sain hankittua ESN-kortin jonka mukana tuli prepaid-liittymä. Tosin mulle on vielä mysteeri mikä mun puhelinnumeroni on. Tai miten siihen ladataan arvoa. Hmm?

Tässä vielä kuvia hassuista ihmisistä.












-------------

Ride club was really nice :) first I joined the university tour, and got a bit busted.... krhm. But I still think they didn't care. I met a lot of people, mostly finnish and english and also some spanish.
I got my ESN-card and the A1-simcard with it, but I still don't know what my number is? Hmm.
Pictures of funny people.

Ei kommentteja: