tiistai 1. syyskuuta 2009

H I K I


Tänään täällä on ollut +28C ja aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta koko päivän - täydellinen päivä rannalle tai auringonottoon puistossa, mutta ei niin tyädellinen jos aikoo muuttaa ~50kg tavaraa.

Aamulla alkoi siis varsinainen kielikurssi ja löysinkin heti tuttuja naamoja. Meidät jaettiin ryhmiin, ja mun ryhmäni on siis 5.02 - vitostason (5/8) toinen ryhmä. Meitä on vain kolme erasmusta mun ryhmässä, loput oli vain tulleet tänne sitä kurssia varten. Olen myös ainoa skandinaavian edustaja, haha. Muut oli Ranskasta, Italiasta, Sveitsistä, Englannista, Romaniasta.... paljon kansalaisuuksia siis yhdessä ryhmässä.
Kurssin taso tuntui ihan sopivalta, vaikka ne muut tuntu puhuvan paljon sujuvampaa saksaa kuin minä :D mutta hyvin pysyin perässä. Kotiläksyjäkin saatiin heti. Siitä tulikin mieleen että ne pitäisi tehdä, hmm.
Kurssin jälkeen koitti päivän kohokohta: avainten haku! ÖAD:n toimisto aukes vasta kahdelta joten menin eka "pikaiselle" lounaalle parin suomalaisen ja parin belgialaisen kanssa. Kesti ikusuuden saada lasku, ja lopulta päästiin avainjonoon vasta kymmentä yli kaksi. Sain numeron 22, mutta onneksi jono kulki nopeasti ja mun vuoroni tuli noin puolen tunnin kuluttua.
Avain kädessäni lähdin innoissani tarkistamaan kämppääni - ja oih, olen rakastunut :)))






Jaan kämpän jonkun toisen kanssa, mutta en vielä tiedä kenen. Ilmeisesti mun kämppis muuttaa myöhemmin? Weiss nicht. Kämppä on viidennessä kerroksessa ja ikkuna kadulle päin, joten maisemat on aika kivat. Sieltähän se Riesenrad vilkkuu kattojen yli. Mun huone on valoisa ja keittiössäkin oli hauska ikkuna sisälle (muka käytävälle, vaikea selittää) jonka kautta muuten ikkunattomaan tilaan tulee kivasti päivänvaloa. :)

Sitten palasin hotellilleni ja pistin kaiken kasaan. Gott sei dank mun hotelli on noin kilsan päässä molkesta, muuten olisin tullut hulluksi. Tai siis tulin jokatapauksessa. Jättiläismäisten matkalaukkujen kanssa kulkeminen ei ole mitään herkkua, varsinkaan tässä lämpötilassa. Sain kaiken kuitenkin muutettua, vielä en tosin tiedä mahtuuko kaikki mun vaatteet kaappeihin....

Btw, useilla jotka olen tavannut on koko perhe täällä nyt mukana auttamassa muutossa. En siis ole läheskään ainoa joka hyödyntää saattajaa.

Ei muuta tällä erää!
Pusuja kaikille kivoille <3

--------------------

Its been really warm in here today, around +28C. Perfect day to enjoy the sun in a park but not a perfect day to move. My germancourse started today, seems pretty nice. I am level M1, or 5/8. In the afternoon I finally got my keys to my appartment and its so awesome! Though the moving wasnt, in this heat. Luckily my hotel is quite close to Molkerei.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olet ollut reipas :)

:M

nyt ainakin tiedät kuka