Heti aamusta lähdin - vihdoin - etsimään omaa kouluani. Ensin metrolla Schottentorille ja sieltä bussilla kohti länttä ja Döblingin kaupunginosaa. Löysin bussin helposti ja matka sujui suunnitelmien mukaisesti, ja koulu löytyi kuin löytyikin. Aivan ihana paikka! Itse koulu koostuu useammasta vanhasta rakennuksesta, ja ympäristö on ihan erilaista kun tää "keski-Wien". Kadut on reunustettu puilla ja talot on jännän huvilamaisia. Tuli vähän Helsingin Munkkiniemi ja ne ökytalot mieleen.
Seuraava vaihe oli sitten se rekisteröityminen. En oikein tiennyt mihin niistä rakennuksista mun oli tarkotus mennä, joten seurasin vaan massaa. Tällä menetelmällä päädyin ilmeisesti uusien opiskelijoiden tilaisuuteen, siis oikeasti uusien, ei vaihtareiden. Olin vähän että ööh, mun ei pitäis varmaan olla täällä, mutta ennen kun ehdin huomatakaan, oli mun käteeni jo lykätty kassi täynnä tavaraa. Haha. Hetken pällistelyn jälkeen päätin kuitenkin liueta paikalta.
Menin tsekkaamaan seuraavan rakennuksen, mutta sieltä löytyi vain jumalaton jono. Luulen että se jono vei juuri sinne minne munkin olis tarkotus mennä, mutta päätin kuitenkin luovuttaa ja lähteä takaisin kotiin nukkumaan. Aion mennä huomenna yrittämään uudestaan, jos vaikka olisi parempi onni matkassa. :D
Iltapäivällä käytiin maanantaiperinteen mukaisesti Blue orangessa bageleilla. Tänään on Lizzien syntymäpäivä, joten se oli tavallaan myös juhlinnan ensimmäinen osa. Perusporukan lisäksi mukana oli Sarahin kaksi kaveria jotka on täällä käymässä, sekä Lizzien poikaystävä Carric, joka myöskin on täällä käymässä.
Sarah, Lette, me
Bageleiden jälkeen mentiin Sarahin ja Letten kanssa puistoon istuskelemaan, oli niin ihanan aurinkoinen ilma. :) Sen jälkeen lähdin seuraavalle seikkailulle. Olin kuullut villiä huhua, että Grabenin kulmilla olisi joku kauppa, josta voisi löytyä jotain suomalaista.... sinne siis!
Some weird creature in the park
Kauppa löytyi, mutta pienoiseksi pettymykseksi siellä ei kyllä ollut juuri mitään suomalaista. Näkkäreitä, happareita, sekä karkkeja joista mä en niin välitä: marianneja, fazerminttejä, liköörikonvehteja sekä vodkakonvehteja. Äh. No pakko oli jotain ostaa niin päädyin sitten hapankorppuihin ja marianneihin. Onpahan nyt edes jotain vaihtelua ikuiseen pullamössöleipään.
Tänään juhlitaan siis Lizziä, joten nyt hophop valmistautumaan!
------------------------
A lot of adventures today. Tried to find my school, and I did, but didn't find the place where I am supposed to registrate. Instead, I found myself in the middle of an info thingy for the new students at Boku - and I mean real students, not Erasmus. Atleast I got a bag full of stuff. :D I am going to go back tomorrow and try again. Then we had our monday tradition, Bagels at Blue orange! Its Lizzies birthday today so it was kind of a starter. Afterwards we went to sit in a park with Sarah and Lette, the weather was so nice. :) I had heard some rumors about a shop that sells finnish stuff, so I went to check that place. For my dissappointment they didn't have that much finnish stuff after all. But I had to buy something so I bought some hapankorppu and mariannes. ;) Tonight we are celebrating Lizzie!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti