tiistai 29. syyskuuta 2009

Ensimmäisen kuukauden yhteenveto

Tänään tuli kuluneeksi kuukausi siitä kun hyppäsin lentokoneeseen ja siirsin itseni ja tavaravuoreni tälle puolelle Eurooppaa. Senpä kunniaksi kerron teille miltä musta tänään tuntuu. :)

Ensinnäkin, aika on kulunut tositositosi nopeasti. Tänään on melkeimpä ainoa päivä kun oon voinut vaan istua kotona tunti tolkulla eikä ole tarvinut liikkua minnekkään (paitsi aamulla kävin rekisteröitymässä koulullani, siitä lisää myöhemmin). Olen kattonut Salkkareita, blogannut (voiks noin sanoa? :D) ja lukenut uusinta Kauneus ja terveys lehteä, jonka Hilkka mulle kiltisti lähettää tänne. Mutta siis, yleensä tekemistä riittää paljon ja koko ajan, mikä on tosi hyvä. Välillä on kuitenkin kiva pitää välipäiviä, nytkin tiedän jo että loppu viikko on täynnä ohjelmaa. Vaihtarin elämä ei ole pelkkää juhlimista, välillä me vaan istutaan kahviloissa (tai syödään bageleita) tai jonkun luona kavereiden kanssa. Myöhemmin tänään oon itseasiassa menossa taas Lizzien luokse, koska Erin on vihdoin palannut Englannista ja meillä on ollut kova ikävä sitä. ;)

Kaverit! Ilman kavereita täällä kyllä kuolisi sosiaalisen elämän puutteeseen. Tai siis kyllähän Ride clubilla ja Locossa voisi käydä itsekseenkin, mutta kyllä se on paljon hauskempaa muiden ihmisten kanssa. Kavereita saa melkein automaattisesti, meidänkin porukka - n.s. perusporukka johon kuuluu minä ja englantilaiset tytöt Lizzie, Sarah, Erin ja Lette - muodostui heti ekana päivänä. Alettiin vaan hengailla yhdessä ja sitten jo suunniteltiin ja tehtiin kaikki mahdollinen aina yhdessä. :D Ei siis paljon tarvinut nähdä vaivaa. Perusporukan lisäksi meillä on toki muitakin kavereita joiden kanssa käydään bileissä ja joita nähdään bileissä, ihan miten sen haluaa ilmaista. Ja uusiakin ihmisiä tapaan jatkuvasti. Tosin sen oon kyllä huomannut että jos viettää monta päivää vaan englantilaisten kanssa eikä puhu suomea ollenkaan, niin suomi alkaa kuulostaa tosi tyhmältä (kuten eräs omassa blogissaan jo mainitsikin, mäkin oon alkanut käyttää sellasia täytesanoja kuin like; "tyyliin", "niinku", I mean; "mä meinaan", you know; "siis tietsä" , jne, vähän liikaa. ) Tämän takia pyrin aina jossain vaiheessa iltaa puhumaan suomea, mikäli paikalla on muita suomalaisia.

Kulttuurierot. Niistä mainitsin jo aikaisemmin, mutta ne on niitä asioita joista me puhutaan täällä eniten. Jos on koko elämänsä asunut Suomessa - kuten minä - ja tavannut pääasiassa vain suomalaisia ihmisiä, ulkomailla asuminen avaa silmiä tosi paljon. Toki Suomessakin voi tavata erilaisia ihmisiä, mutta on se silti ihan eri asia kuin oikeasti asua ja elää ihmisten keskellä jotka tulevat aivan erilaisesta ympäristöstä kuin itse. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin koulu, ruoka, ja jopa lämpötila ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Olen ainakin oppinut ettei mitään voi pitää itsestäänselvyytenä, ja että kyllä meillä suomalaisilla vaan on asiat harvinaisen hyvin. Ja kyllä se suomalainen koulujärjestelmäkin vaan on tosi tasa-arvoinen ja hyvä! :D

Paitsi muista maista ja muiden maiden tavoista, olen oppinut paljon myös Suomesta ja suomalaisuudesta. Ihmiset kyselee kaikenlaista vähän väliä, koska Suomi ei ole kovin yleisesti tunnettu paikka, joten olen "joutunut" paneutumaan oman maani historiaan, tapoihin ja ruokakulttuuriin. Miten te itse kuvailisitte ulkomaalaiselle, millaista on suomalainen ruoka? Toki on olemassa perinneruokia, mutta eihän me niitä syödä joka päivä. Olen selittänyt makaroonilaatikosta, karjalanpiirakoista, puurosta ja ruisleivästä, mutta noi kaikki on aika vaikeasti selitettävissä jos ei ole koskaan kyseisistä asioista kuullut. Salmiakkia olen jopa maistattanut ihmisillä, mutta 90% on vihannut sitä, yllättäen. :D Ei voi ymmärtää! (No okei voi. Mutta silti. Haha)

Olen ennenkin ollut ylpeä suomalaisuudetani, mutta täällä se on vaan korostunut. Suomalaiset ihmiset ovat hyvin organisoituneita (siis tietävät mitä pitää tehdä, milloin ja miten, ja myös hoitavat tarvittavat asiat ajallaan) ja osaavat ottaa muut hyvin huomioon, vaikka olisivatkin välillä ujoudessaan vähän tuppisuita. Suomalainen ruoka vaan on parasta maailmassa, eikä mikään voita Suomen kesäiltoja, mökkeilyä ja saunaa. Näin muuten painajaista etten päässyt viettämään juhannusta koska olin täällä...! Lisäksi olen oppinut arvostamaan muita kulttuureja ja ymmärtämään oikeastaan koko maailmaa paremmin.
Jos jo ensimmäisen kuukauden jälkeen käsitykseni elämästä on laajentunut näin radikaalisti, voin luvata teille, etten kotiin palatessani ole se sama Outi joka lähti tänne vaan pitämään hauskaa. :D

Suosittelen siis ehdottomasti kaikille (joilla on siihen mahdollisuus) tekemään tämän, siis lähtemään ulkomaille asumaan. Sitä muutosta ei pysty ymmärtämään ennen kuin sen on itse kokenut. :)


Palatakseni tähän päivään, kävin tosiaan rekisteröitymässä koulullani! Tänään siellä ei ollut yhtään jonoa ja koko prosessiin meni ehkä 5 minuuttia. Nyt voin siis alkaa tehdä kurssivalintoja, jos vain ymmärtäisin niistä saksankielisistä nettisuviusta jotain.... krhm.

Bis bald! Bussi bussi. :)


Joku kotimonsteri

Lizzie's 21st!

Yesterday our friend Lizzie turned 21! The party was only for VIP-people, of course. ;)



The birthday crew: Sara, Lette, Jack, Heidi, Sarah, Carric, Lizzie, me, and Sarah's friends

Waiting for the cake



The birthday girl!


Mmmm cake!


Lizzie and me, enjoying the cake

We had some nice champagne and cake at Lizzies place and then we went to Prater - we were supposed to go to other things too but Riesenrad was the only thing open at 11.30 p.m. . So we have to go back some other day. But it was fun!


Sarah and Callum - "no photos please!"


Lizzie and Carric - "Why do you hate cameras? No, cameras just hate me"



In the Riesenrad




The couple ;)


My house is there somewhere!


Praterstern station by night


"No more photos"


Me and Sarah were very tired

Then we headed to Schwedenplatz and to big d... öh, I mean, to Dick Mack's! It's an Irish pub. And of course the night ended with pizzaschnitte and nightbus. :)

-----------------------

Joskus näinkin päin. :D Eilen juhlittiin siis Lizzien 21v synttäreitä ja paikalle oli kutsuttu vain tärkeimmät ja kiinnostavimmat ihmiset, haha. Eka nautittiin skumppaa ja kakkua Lizzien luona, jonka jälkeen suunnattiin kohti Prateria. Meidän oli tarkotus mennä muihinkin laitteisiin mutta puol kakstoista yöllä Riesenrad oli ainoa joka oli enää auki. Ja sekin suljettiin heti meidän jälkeen. Sieltä suunnattiin sitten Schwedenplatzille ja irkkubaariin nimeltä Dick Mack's. Illan kruunasi jälleen pizzaschnitte - ja yöbussilla kotiin. Kivaa oli! :)

maanantai 28. syyskuuta 2009

Seikkailuja seikkailuja

Tänään oli oikein varsinainen seikkailupäivä!

Heti aamusta lähdin - vihdoin - etsimään omaa kouluani. Ensin metrolla Schottentorille ja sieltä bussilla kohti länttä ja Döblingin kaupunginosaa. Löysin bussin helposti ja matka sujui suunnitelmien mukaisesti, ja koulu löytyi kuin löytyikin. Aivan ihana paikka! Itse koulu koostuu useammasta vanhasta rakennuksesta, ja ympäristö on ihan erilaista kun tää "keski-Wien". Kadut on reunustettu puilla ja talot on jännän huvilamaisia. Tuli vähän Helsingin Munkkiniemi ja ne ökytalot mieleen.
Seuraava vaihe oli sitten se rekisteröityminen. En oikein tiennyt mihin niistä rakennuksista mun oli tarkotus mennä, joten seurasin vaan massaa. Tällä menetelmällä päädyin ilmeisesti uusien opiskelijoiden tilaisuuteen, siis oikeasti uusien, ei vaihtareiden. Olin vähän että ööh, mun ei pitäis varmaan olla täällä, mutta ennen kun ehdin huomatakaan, oli mun käteeni jo lykätty kassi täynnä tavaraa. Haha. Hetken pällistelyn jälkeen päätin kuitenkin liueta paikalta.
Menin tsekkaamaan seuraavan rakennuksen, mutta sieltä löytyi vain jumalaton jono. Luulen että se jono vei juuri sinne minne munkin olis tarkotus mennä, mutta päätin kuitenkin luovuttaa ja lähteä takaisin kotiin nukkumaan. Aion mennä huomenna yrittämään uudestaan, jos vaikka olisi parempi onni matkassa. :D












Iltapäivällä käytiin maanantaiperinteen mukaisesti Blue orangessa bageleilla. Tänään on Lizzien syntymäpäivä, joten se oli tavallaan myös juhlinnan ensimmäinen osa. Perusporukan lisäksi mukana oli Sarahin kaksi kaveria jotka on täällä käymässä, sekä Lizzien poikaystävä Carric, joka myöskin on täällä käymässä.


Sarah, Lette, me



Bageleiden jälkeen mentiin Sarahin ja Letten kanssa puistoon istuskelemaan, oli niin ihanan aurinkoinen ilma. :) Sen jälkeen lähdin seuraavalle seikkailulle. Olin kuullut villiä huhua, että Grabenin kulmilla olisi joku kauppa, josta voisi löytyä jotain suomalaista.... sinne siis!



Some weird creature in the park

Kauppa löytyi, mutta pienoiseksi pettymykseksi siellä ei kyllä ollut juuri mitään suomalaista. Näkkäreitä, happareita, sekä karkkeja joista mä en niin välitä: marianneja, fazerminttejä, liköörikonvehteja sekä vodkakonvehteja. Äh. No pakko oli jotain ostaa niin päädyin sitten hapankorppuihin ja marianneihin. Onpahan nyt edes jotain vaihtelua ikuiseen pullamössöleipään.



Tänään juhlitaan siis Lizziä, joten nyt hophop valmistautumaan!

------------------------

A lot of adventures today. Tried to find my school, and I did, but didn't find the place where I am supposed to registrate. Instead, I found myself in the middle of an info thingy for the new students at Boku - and I mean real students, not Erasmus. Atleast I got a bag full of stuff. :D I am going to go back tomorrow and try again. Then we had our monday tradition, Bagels at Blue orange! Its Lizzies birthday today so it was kind of a starter. Afterwards we went to sit in a park with Sarah and Lette, the weather was so nice. :) I had heard some rumors about a shop that sells finnish stuff, so I went to check that place. For my dissappointment they didn't have that much finnish stuff after all. But I had to buy something so I bought some hapankorppu and mariannes. ;) Tonight we are celebrating Lizzie!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Wieder in Wien!

Ihan kuin olisin käyttänyt kyseistä otsikkoa joskus ennenkin, hmm...

Täällä ollaan siis taas! Kolmelta yöllä herääminen ei ole ihan my cup of tea, ja varsinkin säälin Fredric-parkaa joka tietenkin kiltisti saattoi mut kentälle ja meni tänään vielä töihin. Laukkuni painoi muuten 22kg, vaikka se oli (kuten sanoin) puolityhjä ja mulla oli päälläni kaikista painavimmat vaatteeni ja lisäks olin vielä tunkenut käsilaukkuuni joitain vaatekappaleita. Täti sitten laittoi siihen oikein sellaisen kivan oranssin lapun jossa luki kissan kokoisin kirjaimin HEAVY. Mun mielestä se oli vähän liioittelua, ehkä.

Tänne asti selvisin kuitenkin ihan kivasti! Tosin lentokentällä erehdyin avaamaan suuni kun yksi täti ei tiennyt minkä lipun sen pitäisi ostaa, joten jouduinpa sitten auttamaan kaikkia muitakin. :D Juuri näin.
Heti ekana otin piiiitkät päikkärit, kolme tuntia tuli nukuttua ihan kevyesti. Ja luojan kiitos täällä todellakin on lämpimämpi kuin Tukholmassa, nahkatakki meni saman tien takaisin kaappiin.
Koska täällä ei tunnetusti ole mikään auki sunnuntaisin, päätin lähteä käymään siinä ainoassa kaupassa joka sentään on auki joka päivä 9-21 - Pratersternin Billaan. Mukava sunnuntaikauppareissu ei ihan vastannut unelmaani, sillä tottakai kaikki muutkin Wieniläiset olivat päättäneet tehdä saman reissun. Jos eilen shoppailu Tukholmassa oli tuskaa miljoonan muun ihmisen tungeksiessa kaupoissa, niin tämänpäiväinen oli kyllä vielä pahempaa. EIKÄ NIILLÄ TAASKAAN OLLUT NIITÄ PERHANAN MUOVIKASSEJA. Ostin kiltisti paperikassin.

Mieltäni parantaakseni käväisin eräässä sushipaikassa ja ostin elämäni ensimmäisen kerran ihan yksin pienen rasiallisen avocado makia. Mmmmmmm. Life's good!





Illalla menen nauttimaan sachertortea ystävieni kanssa, kivaa nähdä niitä pitkästä aikaa :)))

-----------------------
Back in Vienna again! Getting up at 3am is not my cup of tea, and I feel very sorry for my dear Fredric who of course took me to the airport, and had to go to work today too. My luggage weighted 22kg even though it was half empty and I was wearing my heaviest clothes! And the lady behind the desk put an orange sing on it that said HEAVY. Pretty rude, don't you think? :D
I took a loooong nap when I got back to Molkereistrasse. Then I went to do some nice sunday shopping at the only store open on sundays, the Billa at praterstern. And of course so did everybody else in this city, so the whole trip didn't really answer my expectations. But I got some sushi so I was happy again. :) Tonight having some sachertorte with my friends, nice to see them again!!!

lauantai 26. syyskuuta 2009

Discovering Stockholm

Terveisiä syksyisestä Tukholmasta!



Viikko täällä Fredricin luona on mennyt tosi nopeasti ja tänään on jo mun viimeinen päivä, yhyy. Huomenaamuna superaikaisin suuntaan takaisin Wieniin - jossa toivottavasti on vielä lämmintä, tai ainakin huomattavasti lämpimämpää kuin täällä.



Wienistä lähtiessäni olin muuten ihan terve, mutta kun pääsin Tukholmaan asti niin en sitten enää ollutkaan. Alkuviikko meni aika vahvasti flunssan kourissa, joka päivä kyllä tehtiin jotain mutta loppu ajan mä nukuin ja popsin särkylääkkeitä ja niistin nenääni. Sunnuntaina käytiin Skansenilla, maanantaina leffassa ja tiistaina luonnontieteellisessä museossa. Keskiviikkona olo oli jo parempi ja pääsin vihdoin shoppaaaaaaaaa. :D Tähän mennessä oonkin kolunnut läpi varmaan kaikki mahdolliset kaupat mitä vaan ikinä voi kuvitella. Olen ollut kuin taivaassa - Gina tricot, Monki, Weekday, Topshop, JC, siis kaikki ne kaupat joita ei todellakaan löydy Wienistä. Tällä tekosyyllä oonkin shoppaillut ihan reilulla kädellä koska oon melko varma etten tule ostamaan Wienistä juuri mitään, koska siellä ei kertakaikkisesti ole mitään ostettavaa. No okei kenkäkaupoja kyllä löytyy ja joudunkin ehkä ostamaan uudet talvikengät... samoin löytyy AA, mutta kaikessa ihanuudessaan se on myös hitusen kallis, joten kovin tyhjäksi en sitä tule ostamaan. Varsinkin kun olen tyhjentänyt sen jo viime vuonna moneen kertaan. Krhm.



Siis sillä aikaa kun Fredric on päivisin ollut koulussa mä oon ollut shoppailemassa (paitsi niinä päivinä kun sairastin) :) keskiviikkoiltana käytiin myös Fredricin kavereiden kanssa kuuntelemassa jotain aivan random bändiä, ei ihan ollut mun makuuni. Ja täytyy myöntää etten edelleenkään fanita suuresti ruotsalaisia ihmisiä... F:n kaverit oli kyllä kivoja, mutta ne muut ihmiset ei, haha. Torstaina Fedricillä oli pitkä päivä eikä oikeastaan tehty mitään erikoista. Illalla käytiin tietenkin syömässä ja mä nautin perinteisiä ruotsalaisia lihapullia, mmmmm. :) Eilen mä olin rohkea ja seikkailin toiselle puolelle kaupunkia! Löysin sieltä mahtavan ostoskeskuksen, joten retki oli kyllä sen arvoinen. Illalla oli jotkut bileet jossa käytiin, tapasin lisää Fredricin koulukavereita.



Tänään F on töissä kuuteen asti eli mä joudun kohta lähtemään tsekkaamaan kaupat vielä viimeisen kerra... :D tänne tullessani pakkasin muuten aika huolettomasti enkä kauheasti miettinyt mitä otan mukaani, heitin vaan laukkuuni ne vaatteet joita oon eniten käyttänyt Wienissä. Laukku jäi ihan vajaaksi, MUTTA. Ilmeisesti mun kosmetiikkavarastoni painaa enemmän kuin oletin, koska laukku näyttin painavan jo tullessa 19,5 kg! Oonkin käytellyt rasvojani yms pois oikein ronskillä kädellä, mutta oon myös ostanut aika paljon vaatteita, et jännä nähä miten huomenna käy. Kaiken järjen mukaan puolityhjän laukun ei pitäisi painaa yli 20:tä kiloa, but you never know. :D

Seuraavan kerran taas Wienistä! Hejdå!

lauantai 19. syyskuuta 2009

Bis später!




Tänään on se päivä kun suurin osa meistä suuntaa pois Wienistä, mutta onneksi vain viikoksi. Suurin osa mun kavereista on lähdössä kotiin käymään, joidenkin perheet tai kaverit tulee tänne (Lizzie kävi ostamassa äidilleen patjan), muutamat lähtevät matkustelemaan. Ja minä lähden Tukholmaan moikkaamaan Fredriciä :)

Käytiinpäs siis tänään vielä yhteisellä aamiaisella, arvatkaa vaan missä... Mutta mun järkytyksekseni mun lempipaikassani ei ollut enää karibialaista aamiaista! Möö. Pariisilainen aamiainen oli kyllä hyvä korvike:



Hot chocolate vs. coffee







Jälleen kerran mun valntaani oltiin hyvin tyytyväisiä. Toi ruoan määrä oli ihan älytön. :D Mun ei tarvi tänään sit syödäkään enää mitään muuta, uff.

Eilen jätettiin jäähyväisiä kavereille jotka oli tulleet tänne vaan kielikurssin takia ja lähtee siis nyt viikonloppuna kotiin. Oli vähän haikeeta kun ei tiedä, näkeekö niitä ihmisiä enää ikinä :(
Mutta jokatapauksessa, oli tosi hauska ja älytön ilta.










Mommys little woooooomb!



Guess who is not scandinavian?




Pretty people in the u-bahn

Yhden tärkeän asian oon muuten unohtanut mainita! Käsite "kylmyys" on suhteellinen. Oon täällä oppinut kysymään, jos joku sanoo että jossain on kylmä, että mitä se kylmä tarkalleenottaen tarkoittaa. Jopa englantilaisille pari astetta pakkasta on kylmä! Me suomalaiset ollaan toitotettu että miinus 20 tai 30 astetta on oikeasti kylmä. :D Huvittavaa!

Nyt laitan kamat kasaan ja suuntaan sinne pohjoiseen, vaikkakaan en Helsinkiin. Toivottavasti sallitte minulle hetken blogihiljaisuuden ;>





Bussi bussi <3

perjantai 18. syyskuuta 2009

Ohi on!


Having drinks on thursday night

Ihan ensiksi haluan kertoa etten suinkaan ole tarkoituksella elänyt blogihiljaisuudessa, päinvastoin! Yritin melkein kaksi päivää ladata videota tohon wienerwald tarinaan, mutta johtuen joko superhitaasta nettiyhteydestä tai videon valtavasta koosta se ei vaan onnistunut. Kun olin pitänyt konetta päällä 24/7 puolitoista vuorokautta putkeen eikä video ollut vielä silloinkaan latautunut, päätin luovuttaa. Katsotaan jos saisin kyseisen videon vaikka facebookkiin.

Kielikurssi on nyt virallisesti ohi! Meillä oli tänään oikein valmistujaisseremonia, tuntui ihan kun olisi oikeasti valmistunut jostain :D valitettavasti en saanut palkintoa (jokaisesta ryhmästä kaksi ihmistä saivat palkinnon, tosin perusteet jäi epäselviksi, koska aina ne eivät suinkaan olleet ryhmän parhaiten suorutuneita), mutta erittäin hyvän todistuksen kylläkin. Lukemisesta, kuuntelusta ja kirjoittamisesta tuli arvosana sehr gut sekä puhumisesta "vain" gut. Paljon paremmin ei olis voinut mennä, joten olen tosi tyytyväinen :) ja mikä parasta, mun todistus oli parempi kuin sen romanialaisen pojan... henkilökohtainen tavoite siis saavutettu. ;)


The ceremony

Vähän haikea fiilis oli kieltämättä tänään kun jätettiin hyvästejä meidän ryhmässä. Ennen sitä seremoniaa käytiin yhdessä kahvilla. Suurin osa on tullut tänne vain ton kielikurssin takia, joten ne lähtee nyt takaisin kotiin. Onneksi muutama erasmuskin löytyy, niitä tulen varmasti jatkossa näkemään ainakin Locossa ja Ride clubissa.
Eilen käytiin muuten Wien-museossa, se oli aikas mielenkiintoinen. Oltiin vaan kaikki niin väsyneitä että oli vähän hervotonta... :D

Vienna in the year 1420



Franz, Natalie, Alessia and Sebastian (the romanian guy)


Our teacher on the left

Nyt kun tämä eka kolmeviikkoinen on ohi ajattelin listata asioita, joihin olen kiinnittänyt huomiota täällä ollessani:

-saksa on oikeasti kiva kieli ja itävallan saksa miellyttävämpää kuin saksan saksa. En siltikään tajua miksi pannukakut kulkevat nimellä palatschinken...?!
-ihmiset ovat mukavia, pokkeuksena kylläkin kaupan kassat. Ja miksei niitä koreja voi olla olemassa???
-itävaltalainen ruoka sen sijaan ei ole kovin hääppöistä, mutta onneksi on sentään schnitzelit
-kulttuurierot on yllättävän selkeitä, ihan eurooppalaistenkin keskuudessa. Alan pikkuhiljaa itsekin ymmärtää, miksi suomalainen koulutusjärjestelmä on niin arvostettu
-suomalaiset ovat hyvin ylpeitä suomalaisuudestaan... minä mukaanlukien :D
-ruoka ja erityisesti viini on mukavan edullista (kahdella eurolla saa pullon hyvää viiniä)
-koirat koirat koirat koirat. Niitä kyllä selkeästi rakastetaan täällä
-julkinen liikenne toimii, metrolla pääsee mihin vain hujauksessa
-kauppojen aukioloajat ei ole suunniteltu normaaleille ihmisille. Haloo, kuka jaksaa mennä shoppailemaan ennen kuutta???? Ja ruokakaupatkin sulkevat ovensa viimeistään puoli kahdeksalta.
-ilmasto on käsittämätön: aamulla saattaa olla lämmintä ja aurinko paistaa, mutta iltapäivällä sataa kaatamalla vettä
-pyykin peseminen on tehty vaihto-opiskelijalle lähes mahdottomaksi... mitä mä teen 2,7 kg:lla pyykinpesujauhetta?! :D



Ekat kolme viikkoa täällä ovat olleet kerrassaan mahtavia! Olen saanut paljon uusia kavereita (teitä vanhoja ja rakkaita kuitenkaan unohtamatta<3), nähnyt Wieniä, palauttanut saksantaitoni sekä juhlinut, juhlinut ja juhlinut. Seuraavat kaksi viikkoa aion omistaa nukkumiselle :D Huomenna suuntaan nokkani kohti Tukholmaa, pääsen viettämään kokonaisen viikon Fredricin kanssa. :)

---------------

Language course is now officially over! Today we had a ceremony and before that we went to a coffee house with my class. Yesterday we were at the Vienna museum, it was quite interesting but we were all very tired.
I didn't get a price but I did get a pretty good "zeugnis" - reading, listening and writing were sehr gut and talking "only" gut, I'm very happy :) and most importantly, I did better than that romanian guy... haha
I listed some things I have noticed in these first 3 weeks, but I'm too lazy to translate them, sowwy :D Anyway, next two weeks I'm going to sleep sleep sleep. And tomorrow I will go see Fredric. :)))

torstai 17. syyskuuta 2009

One more time: Loco

Kyllä kannatti taas mennä! Varsin rattoisaa oli ja näin kaikkia niitä ihmisiä joita halusinkin, kuten esimerkiksi muita suomalaisia. Siis ihmisiä joita en yleensä bileiden tai vastaavien ulkopuolella paljon näe, haha.
Kotiin lähtiessä oli kurniva nälkä ja ostinpas sitten koko kojun viimeisen pizzapalan :D Olivat ilmeisesti juuri sulkemassa. Onneksi se oli sentään margaritapizzaa eikä jotain sellaista mistä en tykkää. Olisin nimittäin kuollut jos en olis saanut ruokaa. Kuuden tunnin kävelyn jälkeen oli hitusen nälkä....




Natalie and Sarah (England)



Erin (England), Heidi and me (Finland)



Franz (Equador), Alessia (Italy), Sarah (England), Erin's eye



Me and Sara (Finland)



Franz, Erin, Callum, Sarah



Callum (England) and Tommi (Finland)



Team Finland
Sara, Tommi, Heidi and me


Otsikosta huolimatta tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta kyseisessä paikassa ;)

----------------------

Loco was worth going to! Had a lot of fun once again, and I also ate the last pizzaslice of that place right next to, haha. I was starving so I'm glad I got it. Nevermind the topic, this surely wasn't the lasti time in Loco ;)