Kello 11.45
Eilen tähän aikaan olin vielä yöpuvussa, mutta tänään olen ehtinyt jo käydä luennolla, kaupassa, laittaa itselleni lounasta ja syödäkin sen. Vapaapäivät eivät siis aina ole niitä tehokkaimpia.
Laitoin tänään käsespätzleä, mutta hieman erilaista kun viime viikolla; silloin laitoin sellaista tuorepastaversiota, tänään ostin euron halvempaa kuivaversiota (Knorr) ja kokeilin sitä heti. Siitä tuli ihan erilaista kuin siitä toisesa, mutta tosi hyvää sekin oli! Tätä kuivaversiota joudun ehkä viemään Suomeen, jos vain painoraja sen sallii....
Kaupassa mua muuten nauratti kun yksi täti yritti ostaa kaksitoista levyä suklaata. Ne oli jossain alennuksessa Billa-kortilla, mutta täti ei ilmeisesti ollut tajunnut että siihen tarvitsee sen kortin, koska levyt jäikin siihen kassalle. Itse yritän aina vältellä kaikkia korttialennuksia kun ei mullakaan sitä korttia ole. Enkä edes tiedä miten sen saisi, olen kai ollut liian laiska ottamaan selvää. No hyvin olen selvinnyt ilmankin! Ja onneksi niillä on usein ihan muuten vaan tarjouksia, tänään esim. ostin 4 kiiviä eurolla. :)
Olen muuten vihdoin päässyt räkätaudistani eroon, reilun viikon sen jaksoi mua kiusata vaikka missään vaiheessa ei onneksi kuume päässyt nousemaan. Sarvikuono on kyllä maailman paras keksintö! (Ai mikä? No siis tietenkin tämä)
Eilen unohdin aaaaivan täysin hekuttaa sitä että näen Fredricin tasan kahden viikon päästä, tänään siihen on enää päivän vajaa kaksi viikkoa. ;) Mikä taas tarkoittaa sitä, että jouluaattoon on aikaa kaksi viikkoa ja päivä! Ihan sairasta miten nopeasti tää aika menee. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa niitä joululahjoja ostaa, krhm.
Tärkein lähtölaskenta on kuitenkin mun kotiin paluu: tänään on jäljellä tasan 10 päivää siihen kun olen seuraavan kerran Suomessa! Lentoni laskeutuu 19.12. klo 14.20 Ihanaaihanaaihanaaihanaa. :)))))))) Niin ja sanon tämän muuten nyt ekan kerran (ja tulen muistuttamaan asiasta varmasti vielä useamman kerran, don't worry): minua saa tulla kentälle vastaan.
Vasta viime aikoina olen alkanut miettiä, että miksen ole täällä koko vuotta. Nyt tähän elämään on oikeastaan vasta alkanut kunnolla tottua. Jos elämä täällä olisi tuntunut tällaiselta alusta alkaen, olisin varmasti anonut jatkoa heti. Ihan vasta nyt olen myös alkanut oikeasti ystävystyä ihmisten kanssa, ja tiedän että mulle tulee ihan kamala ikävä montaa tyyppiä! Mutta onneksi niistä suurin osa on suomalaisia (näköjään suomalaisten kanssa on vain helpompi ystävystyä lähemmin, ainakin minun tapauksessani), joten on hyvnkin mahdollista ja todennäköistä että nähdään vielä Erasmus-elämämme jälkeenkin. Ja olen toki edelleen myös sitä mieltä, etten toisaalta halua haaskata elämästäni vuotta tällaiseen huvitteluun (niin hauskaa kun tämä onkin). Koko lukuvuosi tarkoittaisi sitä että olisin täällä kesäkuun loppuun, ja tiedän että mua alkais jossain vaiheessa ahdistaa täällä "jumissa" oleminen. Mielelläni tulen siis kotiin, vaikka elämä täällä jatkuukin, ja se tuntuu oudolta.
Kello 14.35
Jaahas, tästä on näköjään tulossa keskiviikkoperinne: mun kämppis tulee kotiin ja alkaa samantien kokota. Vaikka mun pitäisi kohta lähteä kouluun! Perhana. Siis vaikka väleissä olemmekin niin emmä sitä silti halua nähdä, ei mulla ole sille mitään sanottavaa. No täytyy vaikka ensin vähän siivota ennen kun lähden, olen mä aina ennenkin ehtinyt vaikka olen lähtenyt myöhässä...
Klo 19.30
Dodiin, ehdin luennolle kaikesta huolimatta oikein hyvin ja nyt olen takaisin, muutaman mutkan kautta. Seikkailin 10A-bussilla koulultani aina Schönbrunniin asti, olipas kyllä kaikkea mielenkiintoista siinä matkan varrella. Vaikka sää oli taas sateinen ja höysteenä vieläpä mukava jäätävä viima, joulumarkkinat lämmittivät kummasti mieltä! Sieltä seikkailin vielä keskustaan toisille joulumarkkinoille hakemaan uuden mukin kokoelmaani. Lämmin glühwein kädessäni kiertelin joulumarkkinoita. Mä kyllä oikeasti rakastan tätä joulutunnelmaa täällä! Ne ihmset jotka tulee tänne vain kevääksi menettää oikeasti niin paljon.
Ei muuten käyneet siivoojat sitten vieläkään! Koko viime viikko jäi välistä ja tätäkin viikkoa on enää 2 päivää jäljellä. Viimeksi ne kävi täällä 24.11. joten aika karmeassa kunnossa alkaa olla kämppä, ja varsinkin lattiat...
En tiedä menenkö tänään keskiviikkoperinteen mukaisesti Charlie P'siin, saapi nähdä. Tommi tulee kohta tänne mun luokse teelle, ja sitten värjätään sen hiukset. :DDDDDDDDD Apua mä kuolen.
Bis Morgen! <3
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
tiistai 8. joulukuuta 2009
Maria Empfängnis
Hyvää iltaa!
Tänään on "juhlittu" Marian synnittömän sikiämisen päivää (???), mikä tarkoittaa tietenkin sitä ettei tänään ollut koulua ja kaupat ovat olleet kiinni. Paitsi että kaikki muu oli kyllä auki paitsi ruokakaupat. Täytyy kyllä taas sanoa etten tajua näiden ihmisten logiikkaa, en sitten alkuunkaan. Jos kaupat on kiinni, ne on kiinni. Yllätys oli suuri kun tajusin että tosiaan vain ruokakaupat ovat tänään suljettuina ja kaikki muut liikkeet ovat normaalisti auki. Ja täällähän "normaalisti" tarkoittaa kuuteen tai jopa seitsemään. Oh I can't wait to get home...
Vapaapäivän kunniaksi oli tarkotus mennä kiertelemään, kuvailemaan, ja katselemaan joulumarkkinoita, mutta kappas vaan, sää muodostui esteeksi. Kaatosade ei ole ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto jos aikoo viettää aikaa ulkona. Luin siis tenttiin aamupäivän ja sitten rohkenin vihdoin poistua kotoa. Mun piti tavata Sara ja kumppanit ja mennä niiden kanssa museoon puoli viideltä, mutta törmäsinkin niihin jo sattumalta metrossa tuntia aikaisemmin ja mentiin kaikki yhdessä kakulle. Loppujenlopuksi ei edes menty museoon vaan shoppailemaan, haha. Näin kaikkea kivaa mutta ostin vain yhden sormuksen joka oli niin ihana että se oli vaan pakko saada. Siitäkin huolimatta että tyhjensin samaisen kaupan eilen korvakoruista, krhm.
Sen jälkeen menin vielä itsekseni joulumarkkinoille niin kuin olin suunnitellut, mutten tosiaan viihtynyt kauaa. Tällä kertaa mukaani tarttui jotain pientä, saapi nähdä kenelle se päätyy....
Alunperin suunniteltiin menevämme ulos tänään illalla, mutta ketään ei oikein huvitä liikkua ulos kodeistaan tollasella ilmalla. Eipä haittaa, mua itseasiassa väsyttää niin paljon että nukahdan ihan just tähän. Ja aamulla on koulua kello yhdeksän, kuuluisa normi keskiviikko siis tulossa.
Tässä taas myöhästynyt loppukevennys: minä ja herkullinen baageli eilen (joka ei muuten ollut myrkytetty)
Hieman kuivakkaa tänään, huomenna ehkä jo kosteammin. Noniin nyt meni sekavaksi. :D
Gute Nacht und bis Morgen!
p.s. olen aika varma että mulla on joku verenkiertohäiriö mun oikeassa kädessä, se on nimittäin aina jääkylmä! Mielenkiintoista, eikö vain?
Tänään on "juhlittu" Marian synnittömän sikiämisen päivää (???), mikä tarkoittaa tietenkin sitä ettei tänään ollut koulua ja kaupat ovat olleet kiinni. Paitsi että kaikki muu oli kyllä auki paitsi ruokakaupat. Täytyy kyllä taas sanoa etten tajua näiden ihmisten logiikkaa, en sitten alkuunkaan. Jos kaupat on kiinni, ne on kiinni. Yllätys oli suuri kun tajusin että tosiaan vain ruokakaupat ovat tänään suljettuina ja kaikki muut liikkeet ovat normaalisti auki. Ja täällähän "normaalisti" tarkoittaa kuuteen tai jopa seitsemään. Oh I can't wait to get home...
Vapaapäivän kunniaksi oli tarkotus mennä kiertelemään, kuvailemaan, ja katselemaan joulumarkkinoita, mutta kappas vaan, sää muodostui esteeksi. Kaatosade ei ole ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto jos aikoo viettää aikaa ulkona. Luin siis tenttiin aamupäivän ja sitten rohkenin vihdoin poistua kotoa. Mun piti tavata Sara ja kumppanit ja mennä niiden kanssa museoon puoli viideltä, mutta törmäsinkin niihin jo sattumalta metrossa tuntia aikaisemmin ja mentiin kaikki yhdessä kakulle. Loppujenlopuksi ei edes menty museoon vaan shoppailemaan, haha. Näin kaikkea kivaa mutta ostin vain yhden sormuksen joka oli niin ihana että se oli vaan pakko saada. Siitäkin huolimatta että tyhjensin samaisen kaupan eilen korvakoruista, krhm.
Sen jälkeen menin vielä itsekseni joulumarkkinoille niin kuin olin suunnitellut, mutten tosiaan viihtynyt kauaa. Tällä kertaa mukaani tarttui jotain pientä, saapi nähdä kenelle se päätyy....
Alunperin suunniteltiin menevämme ulos tänään illalla, mutta ketään ei oikein huvitä liikkua ulos kodeistaan tollasella ilmalla. Eipä haittaa, mua itseasiassa väsyttää niin paljon että nukahdan ihan just tähän. Ja aamulla on koulua kello yhdeksän, kuuluisa normi keskiviikko siis tulossa.
Tässä taas myöhästynyt loppukevennys: minä ja herkullinen baageli eilen (joka ei muuten ollut myrkytetty)
Tajusin muuten just, että olen aivan unohtanut paljastaa edellisen loppukevennyksen kuvan asian: noh, kyseessähän oli tietenkin kaiutin! Hiukan ihmettelin kun kävelin sen ohi että mistä hitosta tää musiikki tulee; aijaa, tosta kivestä... öh, mitä?
Hieman kuivakkaa tänään, huomenna ehkä jo kosteammin. Noniin nyt meni sekavaksi. :D
Gute Nacht und bis Morgen!
p.s. olen aika varma että mulla on joku verenkiertohäiriö mun oikeassa kädessä, se on nimittäin aina jääkylmä! Mielenkiintoista, eikö vain?
maanantai 7. joulukuuta 2009
Ihmeitä
Noniin, loppupäivä sujui onneksi vähän paremmin. Mutta palataanpa vielä hetkeksi eiliseen Itsenäisyyspäivään.
Vietettiin sitä siis edellisillan järkkäriporukalla; minä, Sara, Heidi ja Juhani. Keräännyttiin Juhanin luokse tarkoituksena katsoa linnanjuhlia netistä, mutta eihän se sitten tietenkään toiminut. Pöööööh! Mutta kunneltiin nettiradiota ja katsottiin muutama videopätkä, jotain sentään. Sen lisäksi innostuttiin katsomaan Pasilaa... :D Oli kyllä älyttömän hauska ja löllö ilta, Juhani oli ihana ja kokkas meille perunasalaattia ja keitteli glögiä, me möllötettiin tyttöjen kanssa vaan sen sängyllä eikä haluttu liikkua mihinkään, haha. Ja tietenkin poltettiin kynttilöitä, niitä kun sattui jäämään aika monta.
Vietettiin sitä siis edellisillan järkkäriporukalla; minä, Sara, Heidi ja Juhani. Keräännyttiin Juhanin luokse tarkoituksena katsoa linnanjuhlia netistä, mutta eihän se sitten tietenkään toiminut. Pöööööh! Mutta kunneltiin nettiradiota ja katsottiin muutama videopätkä, jotain sentään. Sen lisäksi innostuttiin katsomaan Pasilaa... :D Oli kyllä älyttömän hauska ja löllö ilta, Juhani oli ihana ja kokkas meille perunasalaattia ja keitteli glögiä, me möllötettiin tyttöjen kanssa vaan sen sängyllä eikä haluttu liikkua mihinkään, haha. Ja tietenkin poltettiin kynttilöitä, niitä kun sattui jäämään aika monta.
Heidi ei olis halunnu kuvaan ;D
Meidän kukkaset
Tätä ennen tapahtui kuitenkin maailman kahdeksas ihme: me tehtiin irkun kanssa sovinto! Siis kertakaikkisen kummallista, outoa, ja odottamatonta. Puhuin sille suuni puhtaaksi ja se oli vilpittömän pahoillaan..! Se ei kuulemma ole tajunnut että mun mielestä me eletään sikolätissä ja et mä en tunne koko paikkaa kodiksi. Eikö se muka ole itsestäänselvää että likaset astiat tai ruoka lattialla ei ole missään mielessä miellyttävää?? Enkä mä silti ole mennyt siivoamaan niitä sen pyyhkeellä. Ois pitänyt jo niiltä enkuilta oppia että kaikki pitää vaan vääntää rautalangasta... Eilisen jälkeen kaikki on ollut aivan mainiosti: tiskit on tiskattu ja keittiö on pysynyt siistinä. Lisäksi heräsin aamulla vasta siihen kun se lähti ovesta; yleensä herään kun se herää, ei se kovin kovaäänisesti ole kolistellut, mutta kolistellut kuitenkin. Mitä siis tästä opin: ei kannata esittää mukavaa vaan sanoa sanottavansa heti.
Takaisin tähän päivään!
Menin sitten kuitenkin lohdutusshoppailemaan. Mukaani tarttui useammat korvikset, iih. Vähän vilkuilin myös (jälleen kerran) joulumarkkinoita mutten vieläkään ostanut mitään. Pian kyllä täytyy ettei se täysin jää!
Loppuilta meni ensin Sarahilla ja sitten Letellä teetä juoden ja poppareita syöden. Kivaa. :) Olisin voinut viipyä kauemminkin sillä huomenna on vapaapäivä, mutta väsytti sen verran että tulin kotiin.
Siispä nyt menen nukkumaan, huomenna suunnitelmissa tenttiin lukemista ja joulumarkkinoiden kiertelyä!
Katastrofin aineksia
Voiko viikko enää huonommin alkaa! Kello on vasta yksi iltapäivällä ja mun päivä on ollut pelkkää kaaosta tähän asti. Mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ja mennä pieleen, no minäpä kerron.
Heräsin tänään klo 8.10, noin 20 minuuttia aikaisemmin kun tarvis. Ehdimpä vielä aamulla ajatella kuinka mukavaa on, ettei tarvitse kiirehtiä kun on niin paljon aikaa ennen kun tarvitsee lähteä. Eikä mulle tullutkaan kiire, ennen kuin vasta viime hetkellä. Olin illalla ottanut valmiiksi postimerkin pöydälle; pitäisi lähettää mummulle kortti mutta en ole vielä päättänyt minkä kortin lähetän, joten tarkoituksena oli ottaa joku kortti kouluun mukaan tai ostaa matkanvarrelta ja sitten laittaa se suoraan postiin. Juuri kun olin lähdössä ja vedin takkia päälle, postimerkki olikin kadonnut pöydältä. Eihän se nyt noin vaan voi kadota! Yritin etsiä sitä mutten löytänyt, mutta tietenkin myöhästyin metrosta. No ei se mitään, ehdin bussiini ja olin ajoissa koululla.
Istuin alas ja aloin ottaa tavaroita esille - mitä tavaroita? Enhän mä ollut muistanut pakata koululaukkuuni mitään muuta kuin toisen puhelimen ja avaimet! Ei lompakkoa eikä muistiinpanovälineitä. Mitäköhän mun päässä on taas liikkunut. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa takki takaisin päälle ja hypätä bussiin. Mua kaiveli vainoharhainen ajatus siitä, että jos sittenkin olen eilen kadottanut lompakkoni eikä se olisi siellä missä pitäisi. Siksi oli siis ehdottomasti mentävä tarkistamaan asia. Matka takas kotiin sujui onneksi ripeästi, metrokin tuli heti. Kotona nappasin tavarani toisesta laukusta, siellähän se lompakkokin odotteli. Kipitin metroon ja ehdin juuri ja juuri. Oli vähän kuuma niin nappasin pipon pois päästä. Bussikin odotti mua sopivasti; jes, olisin taas koululla tasalta, reissuun olisi siis mennyt aikaa kokonaisuudessaan tunti.
Bussissa otin kirjan esiin ja aloin lukea sitä - kunnes vaistomaisesti kokeilin korvanlehtiäni ja tajusin että mulla on vain yksi korvis! Siinä vaiheessa en enää tiennyt pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Koko tilanne oli niin ironinen mutta samalla mua harmitti ihan julmetusti se, että olin mennyt kadottamaan lempikorvikseni. Se varmaan putosi silloin kun otin pipon pois päästä, vaikka en mitään kilahdusta kuullutkaan. En oo koskaan hukannut yhtäkään korvista, niin pitikö sen ensimmäisen sitten olla just se kaikista kivoin, kiroilin ja murisin itsekseni. Onneksi kyseessä ei ollut mikään aito tai kallis koru. Vitutusta potien saavuin vihdoin koululleni ja menin takas luennolle istumaan.
Luento loppui aikaisemmin kuin yleensä, niinpä tietenkin, juuri sinä päivänä kun olen joutunut skippaamaan siitä puolet. Istuin taas bussissa kaikessa rauhassa ja suunnittelin meneväni lohdutukseksi ostamaan läjän uusia korviksia itselleni. Vai menisinkö sittenkin ensin Blue orangeen syömään maanantaibagelin. Katsoin juuri kännykkääni kun rysähti - bussi törmäsi autoon tai auto törmäsi bussiin, en tiedä kummin päin siinä kävi mutta joka tapauksessa bussikuski iski yhtäkkiä jarrun pohjaan (onneksi oltiin just pikkutiellä eikä vauhtia ollut juuri kuin nimeksi) ja toinen etukulma oli auton kyljessä, joka vain jatkoi matkaansa, kunnes sekin pysähtyi. Koska meidän bussi oli menossa vain eteenpäin, luulen että se tilanne oli sen henkilöauton vika. En ole varma kun en nähnyt mitä siinä tapahtui, mutta luulen että se tuli kolmion takaa meidän eteen tai lähti parkista katsomatta taakseen. Matkustajille ei siis käynyt kuinkaan (eikä kuskeille), mutta marssimme silti kaikki ulos bussista. Bussin puskuri oli auki ja muussina, henkilöauton toinen kylki oli painunut sisään. Jos vauhti olisi ollut kovempi niin olisi käynyt tosi huonosti!
Mä olin niin järkyttynyt että jähmetyin jalkakäytävälle seisomaan ja otin pari kuvaa. Ilman päivän muita kummallisuuksia olisin vaan ihmetellyt että mitä kävi, mutta nyt mä olin aivan kauhuissani että mitä vielä voi käydä! Hyvin epäluuloisena menin Blue orangeen (seuraava pysäkki olis ollut se millä oisin jäänyt pois, oltiin siis ihan Bluen orangen vieressä jo) ja ostin bagelin mukaan. En uskaltanut jäädä sinne syömään, oli vähän sellanen fiilis että haluan kotiin nyt heti. Soitin jopa Hilkalle kun olin niin järkyttynyt, piti saada puhua. :D
Sitten kotimatkalla mä tajusin tietenkin että unohdin pyytää leiman bagelikorttiin. No se nyt on pientä ja täysin ymmärrettävää siinä mielentilassa jossa olin kun astelin sinne Blue orangeen. Kotona mua kuitenkin odotti iloinen yllätys: mun "kadonnut" korvakoru! Olin aamulla ollut niin hölmö että olin laittanut korviksen vain toiseen korvaan, se toinen oli edelleen siinä pöydällä. Jotain positiivista siis. :) Nyt kuitenkin kauhulla odotan että mitä tapahtuu kun syön ton bagelini.... *kopkopkop*
Tää on ehdottomasti sellainen päivä että olisi alunperinkin pitänyt vaan aamulla vetää peitto korviin ja jäädä sänkyyn koko päiväksi. Tai ei ainakaan herätä hyvissä ajoin.
Kirjottelen tänään myöhemmin varsinaisen postauksen, jahka selviän tästä järkytyksestä.
Bis später!
p.s. postimerkkikin löytyi, se oli pudonnut ja se oli roskiksen alla???
Heräsin tänään klo 8.10, noin 20 minuuttia aikaisemmin kun tarvis. Ehdimpä vielä aamulla ajatella kuinka mukavaa on, ettei tarvitse kiirehtiä kun on niin paljon aikaa ennen kun tarvitsee lähteä. Eikä mulle tullutkaan kiire, ennen kuin vasta viime hetkellä. Olin illalla ottanut valmiiksi postimerkin pöydälle; pitäisi lähettää mummulle kortti mutta en ole vielä päättänyt minkä kortin lähetän, joten tarkoituksena oli ottaa joku kortti kouluun mukaan tai ostaa matkanvarrelta ja sitten laittaa se suoraan postiin. Juuri kun olin lähdössä ja vedin takkia päälle, postimerkki olikin kadonnut pöydältä. Eihän se nyt noin vaan voi kadota! Yritin etsiä sitä mutten löytänyt, mutta tietenkin myöhästyin metrosta. No ei se mitään, ehdin bussiini ja olin ajoissa koululla.
Istuin alas ja aloin ottaa tavaroita esille - mitä tavaroita? Enhän mä ollut muistanut pakata koululaukkuuni mitään muuta kuin toisen puhelimen ja avaimet! Ei lompakkoa eikä muistiinpanovälineitä. Mitäköhän mun päässä on taas liikkunut. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa takki takaisin päälle ja hypätä bussiin. Mua kaiveli vainoharhainen ajatus siitä, että jos sittenkin olen eilen kadottanut lompakkoni eikä se olisi siellä missä pitäisi. Siksi oli siis ehdottomasti mentävä tarkistamaan asia. Matka takas kotiin sujui onneksi ripeästi, metrokin tuli heti. Kotona nappasin tavarani toisesta laukusta, siellähän se lompakkokin odotteli. Kipitin metroon ja ehdin juuri ja juuri. Oli vähän kuuma niin nappasin pipon pois päästä. Bussikin odotti mua sopivasti; jes, olisin taas koululla tasalta, reissuun olisi siis mennyt aikaa kokonaisuudessaan tunti.
Bussissa otin kirjan esiin ja aloin lukea sitä - kunnes vaistomaisesti kokeilin korvanlehtiäni ja tajusin että mulla on vain yksi korvis! Siinä vaiheessa en enää tiennyt pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Koko tilanne oli niin ironinen mutta samalla mua harmitti ihan julmetusti se, että olin mennyt kadottamaan lempikorvikseni. Se varmaan putosi silloin kun otin pipon pois päästä, vaikka en mitään kilahdusta kuullutkaan. En oo koskaan hukannut yhtäkään korvista, niin pitikö sen ensimmäisen sitten olla just se kaikista kivoin, kiroilin ja murisin itsekseni. Onneksi kyseessä ei ollut mikään aito tai kallis koru. Vitutusta potien saavuin vihdoin koululleni ja menin takas luennolle istumaan.
Luento loppui aikaisemmin kuin yleensä, niinpä tietenkin, juuri sinä päivänä kun olen joutunut skippaamaan siitä puolet. Istuin taas bussissa kaikessa rauhassa ja suunnittelin meneväni lohdutukseksi ostamaan läjän uusia korviksia itselleni. Vai menisinkö sittenkin ensin Blue orangeen syömään maanantaibagelin. Katsoin juuri kännykkääni kun rysähti - bussi törmäsi autoon tai auto törmäsi bussiin, en tiedä kummin päin siinä kävi mutta joka tapauksessa bussikuski iski yhtäkkiä jarrun pohjaan (onneksi oltiin just pikkutiellä eikä vauhtia ollut juuri kuin nimeksi) ja toinen etukulma oli auton kyljessä, joka vain jatkoi matkaansa, kunnes sekin pysähtyi. Koska meidän bussi oli menossa vain eteenpäin, luulen että se tilanne oli sen henkilöauton vika. En ole varma kun en nähnyt mitä siinä tapahtui, mutta luulen että se tuli kolmion takaa meidän eteen tai lähti parkista katsomatta taakseen. Matkustajille ei siis käynyt kuinkaan (eikä kuskeille), mutta marssimme silti kaikki ulos bussista. Bussin puskuri oli auki ja muussina, henkilöauton toinen kylki oli painunut sisään. Jos vauhti olisi ollut kovempi niin olisi käynyt tosi huonosti!
Mä olin niin järkyttynyt että jähmetyin jalkakäytävälle seisomaan ja otin pari kuvaa. Ilman päivän muita kummallisuuksia olisin vaan ihmetellyt että mitä kävi, mutta nyt mä olin aivan kauhuissani että mitä vielä voi käydä! Hyvin epäluuloisena menin Blue orangeen (seuraava pysäkki olis ollut se millä oisin jäänyt pois, oltiin siis ihan Bluen orangen vieressä jo) ja ostin bagelin mukaan. En uskaltanut jäädä sinne syömään, oli vähän sellanen fiilis että haluan kotiin nyt heti. Soitin jopa Hilkalle kun olin niin järkyttynyt, piti saada puhua. :D
Sitten kotimatkalla mä tajusin tietenkin että unohdin pyytää leiman bagelikorttiin. No se nyt on pientä ja täysin ymmärrettävää siinä mielentilassa jossa olin kun astelin sinne Blue orangeen. Kotona mua kuitenkin odotti iloinen yllätys: mun "kadonnut" korvakoru! Olin aamulla ollut niin hölmö että olin laittanut korviksen vain toiseen korvaan, se toinen oli edelleen siinä pöydällä. Jotain positiivista siis. :) Nyt kuitenkin kauhulla odotan että mitä tapahtuu kun syön ton bagelini.... *kopkopkop*
Näyttää kuvassa aika lievältä, mutta melkonen kuoppa siinä on
Tää on ehdottomasti sellainen päivä että olisi alunperinkin pitänyt vaan aamulla vetää peitto korviin ja jäädä sänkyyn koko päiväksi. Tai ei ainakaan herätä hyvissä ajoin.
Kirjottelen tänään myöhemmin varsinaisen postauksen, jahka selviän tästä järkytyksestä.
Bis später!
p.s. postimerkkikin löytyi, se oli pudonnut ja se oli roskiksen alla???
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!
Kuuntelin juuri Finlandia-hymnin ja kyynelehdin koko 8 minuuttisen pätkän ajan . :'D Enpäs ole koskaan tullut ajatelleeksi että musiikilla voisi olla sellainen vaikutus, mutta näköjään siis voi.
Sattuneesta syystä en eilen ehtinyt postailla sillä koko päivä meni juhlien järjestämiseen. Kaikki vaiva oli ehdottomasti sen arvoista, koska meidän Suomi-juhlat oli great success!
Pikakertaus eilisestä ennen itse juhlia:
-käytiin hakemassa kukkia (löydettiin lopulta riittävän isoja valkoisia ja edullisia kukkia)
-käytiin Katrienilla leipomassa mokkapaloja
-laitettiin itsemme kuntoon
-raahattiin itsemme ja 37 000 kiloa tavaraa Juhanin luokse Gasometerille
-tehtiin cocktailtikkuja
-koristeltiin juhlatila
PARTY!
Juhlat oli ilmoitettu alkaviksi klo 19.30 ja ensimmäiset vieraat saapuivat noin klo 19.45 juuri kun olimme saaneet kaiken valmiiksi. Ja sitä kehujen määrää!! Kaikki tykkäs ja arvosti meidän panostusta. :))
Bileistä jatkoimme yhden aikaan keskustaan, mutta lopulta päädyimmekin vain istuskelemaan Charlie P'siin. Hmm? En edes muista mitä kello oli kun vihdoin pääsin omaan sänkyyni. Uni maistui kyllä.
Tänään aion viettää Itsenäisyyspäivää rennosti kotosalla (mun viimeinen sunnuntai Wienissä ennen joulua, ensi viikolla olen Nassfeldissä laskemassa) ja illalla mennään Juhanille pitämään "sillistä". :)
Pohdittiin eilen, että ei kyllä ole tullut vastaan toista kansaa, jolle itsenäisyys olisi niin merkittävä asia kuin meille (ellei ranskiksia lasketa, haha), mutta toisaalta useat valtiot ovat monarkioita.
Jokatapauksessa, on hienoa olla suomalainen!
Tässä vielä se video jota fiilistelin:
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!
Sattuneesta syystä en eilen ehtinyt postailla sillä koko päivä meni juhlien järjestämiseen. Kaikki vaiva oli ehdottomasti sen arvoista, koska meidän Suomi-juhlat oli great success!
Pikakertaus eilisestä ennen itse juhlia:
-käytiin hakemassa kukkia (löydettiin lopulta riittävän isoja valkoisia ja edullisia kukkia)
-käytiin Katrienilla leipomassa mokkapaloja
Heidi ja valmiit mokkapalat
-laitettiin itsemme kuntoon
-raahattiin itsemme ja 37 000 kiloa tavaraa Juhanin luokse Gasometerille
-tehtiin cocktailtikkuja
Huomatkaa Suomenliput
Huomatkaa kauniit kukat
-koristeltiin juhlatila
Itse seremoniamestari Juhani
PARTY!
Juhlat oli ilmoitettu alkaviksi klo 19.30 ja ensimmäiset vieraat saapuivat noin klo 19.45 juuri kun olimme saaneet kaiken valmiiksi. Ja sitä kehujen määrää!! Kaikki tykkäs ja arvosti meidän panostusta. :))
Ihana Sara!
Minä ja Heidi
Tervetuloshotit
Pohjanmaan kautta!
Huomatkaa sininen booli
Katrien, Katrien ja Heidi
Erin, Lizzie, Julie
My little Erin <3
Suomitytöt Henna, Kia, Ella ja Sara
Sara ja Outi vauhdissa...
Tuli Eriniä ikävä!
Ja Lizziä
Katrien, Heidi, Sara
Huomatkaa liput asussa ja hiuksissa
Sara, minä, Katrien
Tässä vielä asuni kokonaisuudessaan
Ihastelkaa nyt vielä vähän niitä kenkiä ;)
Veronikan kanssa valloitimme tanssilattian
Minä, Erin, Lizzie
Pose pose
Muutkin innostuivat tanssimaan (nuttura huom)
Ei kommentteja...
Veronika ja minä - jes!
Minä ja Juhani (ei kommentteja ilmeistä...)
Hmm...?
Minä ja Annemari, Budapestin löytö
Tässä vaiheessa iltaa järkkärit olivat jo... hilpeitä. :D
Tanssilattia
Minä ja Heidi
Juhani yrittää saada skaban käyntiin...
Minä ja Alice
Minä ja Sara!
Bileistä jatkoimme yhden aikaan keskustaan, mutta lopulta päädyimmekin vain istuskelemaan Charlie P'siin. Hmm? En edes muista mitä kello oli kun vihdoin pääsin omaan sänkyyni. Uni maistui kyllä.
Tänään aion viettää Itsenäisyyspäivää rennosti kotosalla (mun viimeinen sunnuntai Wienissä ennen joulua, ensi viikolla olen Nassfeldissä laskemassa) ja illalla mennään Juhanille pitämään "sillistä". :)
Pohdittiin eilen, että ei kyllä ole tullut vastaan toista kansaa, jolle itsenäisyys olisi niin merkittävä asia kuin meille (ellei ranskiksia lasketa, haha), mutta toisaalta useat valtiot ovat monarkioita.
Jokatapauksessa, on hienoa olla suomalainen!
Tässä vielä se video jota fiilistelin:
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
