Heräsin tänään klo 8.10, noin 20 minuuttia aikaisemmin kun tarvis. Ehdimpä vielä aamulla ajatella kuinka mukavaa on, ettei tarvitse kiirehtiä kun on niin paljon aikaa ennen kun tarvitsee lähteä. Eikä mulle tullutkaan kiire, ennen kuin vasta viime hetkellä. Olin illalla ottanut valmiiksi postimerkin pöydälle; pitäisi lähettää mummulle kortti mutta en ole vielä päättänyt minkä kortin lähetän, joten tarkoituksena oli ottaa joku kortti kouluun mukaan tai ostaa matkanvarrelta ja sitten laittaa se suoraan postiin. Juuri kun olin lähdössä ja vedin takkia päälle, postimerkki olikin kadonnut pöydältä. Eihän se nyt noin vaan voi kadota! Yritin etsiä sitä mutten löytänyt, mutta tietenkin myöhästyin metrosta. No ei se mitään, ehdin bussiini ja olin ajoissa koululla.
Istuin alas ja aloin ottaa tavaroita esille - mitä tavaroita? Enhän mä ollut muistanut pakata koululaukkuuni mitään muuta kuin toisen puhelimen ja avaimet! Ei lompakkoa eikä muistiinpanovälineitä. Mitäköhän mun päässä on taas liikkunut. Ei siinä auttanut muu kuin laittaa takki takaisin päälle ja hypätä bussiin. Mua kaiveli vainoharhainen ajatus siitä, että jos sittenkin olen eilen kadottanut lompakkoni eikä se olisi siellä missä pitäisi. Siksi oli siis ehdottomasti mentävä tarkistamaan asia. Matka takas kotiin sujui onneksi ripeästi, metrokin tuli heti. Kotona nappasin tavarani toisesta laukusta, siellähän se lompakkokin odotteli. Kipitin metroon ja ehdin juuri ja juuri. Oli vähän kuuma niin nappasin pipon pois päästä. Bussikin odotti mua sopivasti; jes, olisin taas koululla tasalta, reissuun olisi siis mennyt aikaa kokonaisuudessaan tunti.
Bussissa otin kirjan esiin ja aloin lukea sitä - kunnes vaistomaisesti kokeilin korvanlehtiäni ja tajusin että mulla on vain yksi korvis! Siinä vaiheessa en enää tiennyt pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Koko tilanne oli niin ironinen mutta samalla mua harmitti ihan julmetusti se, että olin mennyt kadottamaan lempikorvikseni. Se varmaan putosi silloin kun otin pipon pois päästä, vaikka en mitään kilahdusta kuullutkaan. En oo koskaan hukannut yhtäkään korvista, niin pitikö sen ensimmäisen sitten olla just se kaikista kivoin, kiroilin ja murisin itsekseni. Onneksi kyseessä ei ollut mikään aito tai kallis koru. Vitutusta potien saavuin vihdoin koululleni ja menin takas luennolle istumaan.
Luento loppui aikaisemmin kuin yleensä, niinpä tietenkin, juuri sinä päivänä kun olen joutunut skippaamaan siitä puolet. Istuin taas bussissa kaikessa rauhassa ja suunnittelin meneväni lohdutukseksi ostamaan läjän uusia korviksia itselleni. Vai menisinkö sittenkin ensin Blue orangeen syömään maanantaibagelin. Katsoin juuri kännykkääni kun rysähti - bussi törmäsi autoon tai auto törmäsi bussiin, en tiedä kummin päin siinä kävi mutta joka tapauksessa bussikuski iski yhtäkkiä jarrun pohjaan (onneksi oltiin just pikkutiellä eikä vauhtia ollut juuri kuin nimeksi) ja toinen etukulma oli auton kyljessä, joka vain jatkoi matkaansa, kunnes sekin pysähtyi. Koska meidän bussi oli menossa vain eteenpäin, luulen että se tilanne oli sen henkilöauton vika. En ole varma kun en nähnyt mitä siinä tapahtui, mutta luulen että se tuli kolmion takaa meidän eteen tai lähti parkista katsomatta taakseen. Matkustajille ei siis käynyt kuinkaan (eikä kuskeille), mutta marssimme silti kaikki ulos bussista. Bussin puskuri oli auki ja muussina, henkilöauton toinen kylki oli painunut sisään. Jos vauhti olisi ollut kovempi niin olisi käynyt tosi huonosti!
Mä olin niin järkyttynyt että jähmetyin jalkakäytävälle seisomaan ja otin pari kuvaa. Ilman päivän muita kummallisuuksia olisin vaan ihmetellyt että mitä kävi, mutta nyt mä olin aivan kauhuissani että mitä vielä voi käydä! Hyvin epäluuloisena menin Blue orangeen (seuraava pysäkki olis ollut se millä oisin jäänyt pois, oltiin siis ihan Bluen orangen vieressä jo) ja ostin bagelin mukaan. En uskaltanut jäädä sinne syömään, oli vähän sellanen fiilis että haluan kotiin nyt heti. Soitin jopa Hilkalle kun olin niin järkyttynyt, piti saada puhua. :D
Sitten kotimatkalla mä tajusin tietenkin että unohdin pyytää leiman bagelikorttiin. No se nyt on pientä ja täysin ymmärrettävää siinä mielentilassa jossa olin kun astelin sinne Blue orangeen. Kotona mua kuitenkin odotti iloinen yllätys: mun "kadonnut" korvakoru! Olin aamulla ollut niin hölmö että olin laittanut korviksen vain toiseen korvaan, se toinen oli edelleen siinä pöydällä. Jotain positiivista siis. :) Nyt kuitenkin kauhulla odotan että mitä tapahtuu kun syön ton bagelini.... *kopkopkop*
Näyttää kuvassa aika lievältä, mutta melkonen kuoppa siinä on
Tää on ehdottomasti sellainen päivä että olisi alunperinkin pitänyt vaan aamulla vetää peitto korviin ja jäädä sänkyyn koko päiväksi. Tai ei ainakaan herätä hyvissä ajoin.
Kirjottelen tänään myöhemmin varsinaisen postauksen, jahka selviän tästä järkytyksestä.
Bis später!
p.s. postimerkkikin löytyi, se oli pudonnut ja se oli roskiksen alla???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti