Joululoma on vietetty ja kinkut (tai mun tapauksessa enemmänkin kalkkunat) syöty, ja nyt olen palannut taas tälle puolelle Eurooppaa :) täytyy kyllä myöntää että oli ihanaa tulla tänne omaan kotiinsa, jossa ei tällä hetkellä asu ketään muuta. Pienellä kauhulla odotin, josko tänne olis joku muuttanut sillä aikaa kun olin poissa, mutta onneksi ei. Voin huudattaa musiikkia ja pitää ovet auki. Ah.
En osannut odottaa että Suomessa käyminen olisi sellainen kulttuurishokki! Tai pahin shokki oli ehkä se, kun joutui sopeutumaan niin moneen asiaan yhtäaikaa... Oli ihana nähdä ihmisiä (ja eläimiä, hihi), mutta koko ajan kaipasin takaisin tänne. Hassua, kun koko syksyn olen halunnut vaan kotiin, ja kun vihdoin pääsin sinne, en jaksanut odottaa että pääsisin sieltä pois. Kummallista joo. Vasta kotona kai tajusin kunnolla, että mun elämäni on nyt täällä. Mua alkoi itseasiassa ahdistaa niin paljon, että hain jatkoa vaihdolleni...! Siis että jäisin tänne vuodeksi. Mutta en tiedä saanko sitä, kun olen näin myöhään liikenteessä. Mutta tällä hetkellä mulla on itseasiassa sellainen olo, että kummin vaan on hyvä. Olisi ihanaa jäädä tänne koko vuodeksi ja nähdä koko lukuvuosi Wienissä, ja palata kotiin niin ettei tänne jäisi ketään kavereita, toisin sanoen kun tämä elämä täällä olisi kokonaan ohi. Mutta toisaalta eilen, kun vietin lomani ainoan kerran ihan itsekseni aikaa kotonani, tajusin pitäväni siitäkin. Omasta, tavallisesta elämästäni. Joten jos joudun palaamaan kotiin tammikuun jälkeen, niinkuin alunperin oli suunnitelmissa, en ehkä sittenkään kuole. Vaikka elämä täällä jatkuukin sitten, mutta ilman mua. Ja muutamaa muuta. Ainahan mä voin tulla tänne kyläilemään - ja sen aion joka tapauksessa tehdäkin. :)
Kotona ollessani myös tajusin, että erossa oleminen vahvistaa ystävyyttä kummasti. Tai ehkä se on hyvän ystävyyden merkki, että asiat eivät muutu vaikkei näkisikään pitkään aikaan. Oon iloinen että ehdin nähdä kaikki ihanat puuhistytöt, kiitos mahtavista pikkujouluista ja ihanasta vastaanotosta! Ikävä on, taas.
Toisille suhteille erossa oleminen ei tee niin hyvää, mutta ei siitä sen enempää. Päivä kerrallaan.
Yhtä asiaa en muuten enää ihmettele yhtään - nimittäin sitä, että mun kosmetiikkavarastoni painaa niin paljon. Kai se on myönnettävä, että kyllähän noita purkkeja ja purnukoita muutama löytyy. Vaikka edelleenkään en omasta mielestäni käytä juuri mitään. Paitsi mitä nyt vähän rasvoja... hiusmömmöjä... niin ja niitä kynsilakkoja tietenkin. Krhm. Paheensa kullakin.
Eihän 14 eri sävyä kynsilakkaa ole liioittelua?
Kuvassa ei tietenkään näy esim. meikkipussin sisältö, eikä myöskään kylppärissä asuvat tavarat. Haha. Voisin muuten joskus punnita meikkipussini, se painaa pulleimmillaan varmaan kilon. Tai ainkin puoli. Tänään mun matkalaukkuni painoi muuten 22,5kg vaikka se oli vain puolillaan, ja menomatkaan verrattuna olin jättänyt huomattavan määrän tavaraa kotiin. Mutta ei siitä kukaan jaksanut herjata. Onneksi silloin Wienistä lähtiessäni mun laukkua ei edes punnittu, koska silloin niitä ylipainokiloja olisi varmasti ropissut paljon reilummin. Silloin en edes jaksanut nostaa koko laukkua, tänään se tuntui suorastaan kevyeltä.
Lopetan jaaritteluni tältä päivältä ja suuntaan vielä Charlie P'siin! Huomenna sitten varsinaiset juhlinnat, saa nähdä mitä hauskaa keksitään (:
Ihanaa olla taas täällä!
Bis Morgen!
p.s. ...mutta odotan jo itseasiassa innolla ensi viikkoa, kun pääsen pariksi päiväksi kotiin. Aion viettää paljon laadukasta Outi-aikaa. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti