perjantai 4. joulukuuta 2009

Pää kolmantena jalkana

Noniin nyt on sappi kiehautettu ja jäähdytetty sekä korvista tupruttava savu tuuletettu ulos.

Tänään oli siis oikein mukava mutta varsin kiireinen päivä. Mulla ei nettitietojen mukaan pitänyt tänään olla luentoa, mutta koska näistä ihmisistä ei koskaan tiedä menin varmuuden vuoksi normaalisti yhdeksäksi koululle - ja hyvä että menin, sillä luento oli ihan normaalisti.Oli muuten mun vika lemmikkiluento ennen joulua; ensi viikolla olen perjantaina jo Nassfeldissä laskettelemassa ja viimeisellä viikolla ei ole luentoa (tämä ilmoitettiin ihan yleisesti, joten se on fakta).
Luennon jälkeen meninkin sitten shoppailemaan. Tarvitsen ehdottomasti kengät huomisiin juhliin ja muutenkin suunnitelmissa on ollut hankkia kunnon korkkarit. Aivan oikein, korkkarit. Mulla oli jo mielessä yhdet joita olin katsellut mutten kokeillut; tänään kokeilin niitä ja ne oli aivan unelmat. Siitäkin huolimatta, että niissä on laittoman korkeat korot, ne oli tosi hyvät jalassa ja lisäksi niillä oli yllättävän helppo pysyä pystyssä. Ne lähtivät siis mukaani saman tien.
Mekkohan mulla jo on mutta kenkien lisäksi tarvitsin sukkahousut ja mahdollisesti jonku hartiat peittävän asian. Loppujen lopuksi ostin kimaltavat musta/hopea-sukkikset mutta en minkäänlaista paita-asiaa, koska en yksinkertaisesti enää jaksanut miettiä. Olkaimeton mekkoni olkoon siis avonainen niin kuin sen kuuluukin.

Kävin pikaisesti kotona levähtämässä ja sitten lähdinkin taas matkaan. Treffasin Saran ja Heidin ja käytiin yhdessä ruokaostoksilla huomista varten; Billa rikastui (ja me köyhdyimme) noin viiden kympin verran. Mutta eipähän ainakaan pitäisi loppua tarjoilut kesken! Huomenna olis siis tarkotus leipoa, vielä en paljasta että mitä....
Illalla mentiin vielä Schönbrunnin joulumarkkinoille, me kolme plus Katrienit. Syötiin siellä uuniperunat ja join Sissi-nimisen kuuman juoman, ja sain kokoelmaani taas yhden mukin lisää. :)

Äsken maustoin pari pulloa viinaksia, toivottavasti niistä tulee hyviä. Pää on ihan tyhjä mutta vielä pitäis laittaa kasaan kaikki mitä huomenna tarvitsen - tapaan Saran klo 10.30 kukkaostosten merkeissä, sen jälkeen viedään kamat Saralle, mennään toiselle Katrienille leipomaan, sen jälkeen takas Saralle laittautumaan ja sitten viimeistään puol kuudeks Gasometerille valmistelemaan!

Näistä tulee vuoden parhaat bileet, I can't wait! :))))

p.s. kuten varmasti fiksuimmat ovat jo humanneet, mun joulukalenteri esittelee Bezirk-kohtaisesti mun mielestä kivoja tai mun elämäni kannalta jollain tapaa merkittäviä paikkoja täällä Wienissä. En kuitenkaan ole käynyt jokaikisessä Bezirkissä eikä kaikissa niissäkään, joissa olen käynyt, ole mulle mitään mieleen jääneitä kohteita, joten joinan päivinä joulukalenteri saattaa esitellä jotain aivan muuta...

Ei kommentteja: