sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Aktivointipäivä

Olen vihdoin löytänyt niskani ja ottanut siitä kiinni!

Eilisen löllyttelyn vastapainoksi tänään oli ihan pakko aktivoitua. Mulla oli suuret suunnitelmat että meen heti aamusta lenkille - mutta mitä hittoa, siellähän satoi kaatamalla vettä. No pari tuntia myöhemmin ei satanut enää niin paljon, joten raahasin itseni ulos. Huomaa kyllä ettei oo taas viikkoon tullut tehtyä mitään urheilullista, tuli suorastaan oksettava olo kun oli niin rankkaa, uffff.
Mutta ei mun aktivoitumiseni suinkaan tähän jäänyt. Kävin salilla silloin kolme viikkoa sitten, ja sen jälkeen on ollut tarkoitus mennä uudestaan, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi. No, nyt mä vihdoin menin, ja ihan yksin! Hitto et oon ylpee itestäni. Siitä se lähtee. Kun on ottanut ensimmäisen askeleen, jatko sujuu paljon kivuttomammin. :) Huomenna saatan olla melkoisen kuollut, vedin itteni nimittäin niin piippuun asti et hyvä ku jalat enää kantaa. Hyvä fiilis, mahtava kerrassaan.
Lisäksi olen ylpeä siitä, että käytiin taas illalla poikien kanssa samaisessa jazzpaikassa kuin viime sunnuntaina, enkä mä juonut mitään! Edistystä. Ansaitsisin melkein jonkun palkinnot kun oli niin hyvä päivä, haha.

Illan päätteeksi neuvoin vielä eksyneitä turisteja. Ehdin itse viimeiseen metroon, mutta toiseen suuntaan menevä lopettaa noin puoli tuntia aikaisemmin, joten siellä laiturilla seilas pari aika eksyneen näköstä tyttöä. Siinä kun odottelin sitä omaani, niin ne tulivat kysymään multa että puhunko englantia ja miten ne pääsis hotellilleen. Valitettavasti niiden hotelli oli ihan toisella puolella kaupunkia, enkä oikein tunne sitä aluetta, mutta yritin parhaani mukaan selittää mihin niiden kannattaisi suunnata ja millä yöbussilla mennä. Toivottavasti selvisivät perille!

Ensi viikosta tulee hiukan kiireinen mutta myös aktiivinen. Näin olen päättänyt. :)

Bis Morgen!

Ei kommentteja: