Maaliskuun yhteenveto

Jälleen yksi kuukausi takana ihanaa vahtarielämää! Vaihdoin julkaisupäiväksi muuten kuun viimeisen päivän, tuntuu luontevammalta, vaikka jokaisen kuun 29. päivä on "virallinen" merkkipäivä. Niin, nyt olen asunut Wienissä siis jo yli 7 kuukautta! Aika hullua. Tosin juuri tällä hetkellä olen taas vaihteeksi Suomessa lomailemassa... mutta se on toinen tarina se. ;)

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että olen tosi tosi onnellinen siitä että sain jäädä Wieniin vielä toiseksi puoleksi vuodeksi! Kyllä se syksy oli vaan niin erilaista aikaa, että enhän mä olisi saanut juuri mitään irti tästä vaihtarielämästä, jos olisin jo tammikuussa jotunut lähtemään kotiin niinkuin alunperin tarkoituksenani oli. Musta on ihan mahtavaa että saan nähdä koko vuoden Wienissä, kaikki neljä vuodenaikaa ja molemmat lukukaudet. Se että kevät alkaa jo helmikuussa on tällaiselle 10 kuukauden talveen tottuneelle melkoinen ihme.

Tämä kuukausi on todellakin ollut kaiken uuden alku - uusi lukukausi, uudet kurssit, uusi kämppis, uudet ihmiset. Ja kuten tammikuun yhteenvedossa itselleni lupasin, olen myös onnistunut parantamaan elämäntapojani; olen alkanut käydä salilla, käyn lenkillä aina kun ehdin ja pystyn, ja syön huomattavasti järkevämmin kuin syksyllä. Ihan kaikki ei sentään ole muuttunut; vanhat ystävät ovat edelleen ystäviä, kämppä on sama, ja karaokea lauletaan edelleen joka keskiviikko.
Olen jo niin ehtinyt tottua tähän uuteen elämään että ihan varmasti unohdan mainita jotain oleellista, haha. Niinkuin tammikuun yhteenvedossa unohdin mainita, että yksin asuminen oli aika poikkeuksellinen tilanne verrattuna aikaisempiin kuukausiin! Mutta siis, nyt mulla on uusi ja oikein mukava kämppis. :) 20-vuotias englantilainen tyttö, joka opiskelee WU:lla jotain rahoituksen/bisneksen tapaista. Kuitenkin jotain sellaista, josta mä en ymmärrä mitään. Meidän yhteiselo on sujunut oikein kivasti. Pidetään usein ovemme auki, vaikka emme varsinaisesti juttelisikaan koko päivänä. Molemmilla on oma rauha, mutta silti emme ole sulkeutuneita huoneisiimme. Tää toimii hyvin, ja oon iloinen siitä.

Elämä itsessään on alkanut tuntua jo melko arkiselta, mutta vain hyvällä tavalla. Nyt musta tuntuu että oikeasti asun täällä enkä ole vain käymässä rajallista aikaa. Tää on mun kaupunki, tää on mun toinen koti, tää on mun elämääni nyt. Se on ehkä suurin ero meidän "vanhojen" ja uusien, helmikuussa saapuneiden vaihtareiden välillä. He ovat vielä ihan täpinöissään ja haluavat selvästi kokea ja tehdä paljon, mikä on tietenkin tosi hyvä asia. Me "vanhat" otetaan ihan chillisti eikä oteta enää ressiä siitä, jos viikonloppuna ei saakaan aikaiseksi yhtään mitään. Se kuuluu elämään.
Musta on tosi kivaa että mulla on nyt uusia kavereita jotka kaiken lisäksi sattuvat asumaan tässä samassa talossa; melkein joka viikko ollaan kokoonnuttu yhdessä laittamaan ruokaa tai kattomaan leffaa jonkun luokse. Kätevää kun ei tarvitse liikkua mihinkään! Uudet ihmiset on myös tosi mukavia, vaihtelu virkistää, ja sitä rataa. Mutta musta on myös kivaa, että meidän vanha porukka on vaan muuttunut tiiviimmäksi. Joskus ollaan esimerkiksi Tommin kanssa ihan vaan kahdestaan - laatu korvaa aina määrän. 


Olen myös alkanut miettiä sitä, miltä elämä mahtaa tuntua tämän vuoden jälkeen. Miltä tuntuu, kun ikkunasta ei enää näykään Riesenrad? Mitä on keskiviikko ilman karaokea?  Mitä on elämä ilman Gasobaaria ja ensimmäisen metron odottelua? Mitä on kotiin käveleminen ilman epäilyttäviä katseita? Mitä on elämä ilman alakerran kaupppaa ja sen letkeää henkilökuntaa? Mitä on elämä ilman viittä metrolinjaa, busseja ja ratikoita jotka kulkevat koko ajan? Ja ennen kaikkea, mitä on elämä ilman näitä ihmisiä?? Tommista ja Juhanista on tullut mulle kuin ylimääräisiä veljiä; en pysty enää kuvittelemaan elämääni ilman niitä. Niiden kanssa on koettu paljon. Ne on mun lauma. Ja toivon koko sydämestäni, että pysytään ystävinä tämän vuoden jälkeenkin. Pojat, ootte <3 !
Ja on täällä toki muitakin merkittäviä ihmisiä, joiden näkemistä pitää lähes itsestäänselvyytenä. Voisin luetella tähän helposti noin 20-30 sellaista ihmistä, joita kutsun kavereikseni. Ja siihen vielä päälle ne kakki loput tutut. Ihan tosi outoa kuvitella, ettei tämän vuoden jälkeen niihin enää spontaanisti törmää kaupassa, bileissä tai ihan vaan kotimatkalla metrossa.

Oon myös tajunnut kuinka paljon mä oon muuttunut sen jälkeen kun tänne muutin. Tuntuu hassulta lukea noita alkusyksyn tekstejä, mulla oli niin eri asenne silloin koko tähän hommaan. Oon myös omasta mielestäni aikuistunut ja itsenäistynyt melkoisesti. Kai se on jo korkea aikakin tässä iässä, hah.
Syksy oli tosiaan ihan erilaista aikaa talveen ja tähän kevääseen verrattuna: hengailin ihan eri ihmisten kanssa ja tein ihan eri asioita. Silloin tuntui hassulta olla vaan yksin kotona, nyt osaan jo nauttia omasta ajastani. Myös suomenkielentaidot ovat pysyneet paremmin yllä kun olen viettänyt aikaa suomalaisten kanssa. Mulla kesti aikani ennen kuin löysin "oman paikkani", mutta nyt kun olen sen löytänyt, en voisi olla iloisempi. Suuren suuren kaveripiirin sijaan on mulla täällä vain muutama oikeasti läheinen ystävä - mutta kuten olen triljoona kertaa sanonut, laatu korvaa määrän. 

Huhtikuu menee suurimmaksi osaksi lomaillessa, mutta enköhän mä siitäkin jotain kirjoitettavaa keksi. Joten seuraava yhteenveto taas kuukauden päästä!


Liebe Grüsse,
<3 O