Huhtikuun yhteenveto

Hauskaa vappuaattoa! Mitenkäs minä nyt taas olen Suomessa silloin kun on aika julkaista yhteenveto? Tämä on kyllä näillä näkymin viimeinen (ja viides!) visiittini tänne ennen lopullista paluutani.

Olen viettänyt Wienissä nyt 8 kuukautta, mikä on mun mielestä jo aika paljon. Hui. Huhtikuu on mennyt pääasiassa lomaillessa ja vähän reissatessakin, joten opiskelun tai muun "normaalin elämän" kannalta mulla ei ole juurikaan uusia mietintöjä. Se täytyy kyllä mainita, että olen urheillut paljon. Tai siis, olen jatkanut samalla linjalla jonka jo viime kuussa aloitin, käyn salilla joka päivä ja lenkillä aina kun vaan aamulla ehdin. Mulla on pienoinen kesäkuntoon-projekti menossa, saa nähdä kuinka hyvin siinä onnistun.
Tämä kuukausi on tuntunut aika pitkälti kahden elämän välillä tasapainottelulta; Wien-elämää on jäljellä enää pari kuukautta, ja haluan tottakai ottaa siitä ajasta kaiken ilon irti. Toisaalta kun olen jo asunut niin kauan poissa Suomesta, kaipaan tänne joka päivä vaan enemmän ja enemmän. Mun mielestä on koko ajan ollut itsestäänselvää, että vietän esimerkiksi juuri vapun Suomessa - mutta nyt myöhemmin ajateltuna olisin voinut periaatteessa olla Wienissäkin. Mutta en voi koskaan olla kahdessa paikassa yhtäaikaa - ja juuri nyt minulla oli sellainen tunne, että olen mieluummin taas täällä, vanhan elämäni ja ihmisteni parissa.

Vähän alkaa olla taas samanlainen tunne kuin marraskuussa - voi sitä depression astetta! No okei, ei tilanne nyt ehkä niin paha nyt ole kuin silloin. Mutta silti musta tuntuu taas, ettei mulla oikein ole kavereita täällä. Ne vähät jotka mulla on, ovat kyllä sitäkin tärkeämpiä. Laatu korvaa määrän, en vaihtaisi noita mun poikia yhä edelleenkään mihinkään. <3.  Silti kaipaan tyttökavereitani aina välillä. Tuntuu, että olen nykyään niistä porukoista hieman ulkopuolinen. Olenko itse huono pitämään yhteyttä heihin, vai eivätkö he vain jaksa pitää yhteyttä minuun, en tiedä. Ja uusien ihmisten porukoihin on vaan jotenkin vaikea soluttautua, vaikka niidenkin kanssa tulee vietettyä aikaa silloin tällöin. Mieluusti viettäisin useammin. Mutta siis, viimeaikoina olen jotenkin erityisesti kaipaillut tyttöseuraa, juoruamista ja muuta kivaa hömppää.

Tässä kuussa olen ottanut muuten käyttöön uuden taloussysteemin - tammikuun yhteenvedossa kun lupasin itselleni, että alan tarkkailla rahankäyttöäni paremmin. Systeemini on seuraavanlainen: koska olen päättänyt, että viikkobudjettini on 50euroa, ostan joka viikon alussa 20 eurolla ruokaa (käyn siis kaupassa vain kerran viikossa, lähes poikkeuksetta) ja nostan käteistä 30 euroa, ja sillä on sitten tultava toimeen koko viikko. En vielä osaa sanoa, toimiiko tämä systeemi pidemmän päälle, koska esimerkiksi Zell am Seen reissu luonnollisesti sekoitti hieman pakkaa. Mutta ainakin ne muutamat "normaalit" viikot kun olen tätä systeemiä käyttänyt, on se toiminut ihan hyvin. :)

Vasta nyt olen alkanut tajuta, millainen kokemus on myöskin tämä asuntolassa asuminen! Vaikka alunperin mietinkin, että olisko sittenkin järkevämpää yrittää saada yksityiseltä puolelta vuokrakämppä, olen kyllä enemmän kuin onnellinen että päädyin asumaan ÖAD:lle (edelleen siis paikallinen HOAS). Ei tällaista tunnelmaa voi kokea missään muualla; tunnet lähes koko talon asukkaat, hississä, kadulla, rapussa, käytävässä, lähikaupassa, tulee koko ajan tuttuja vastaan. Jos jollain on bileet, sinne voi aina mennä kuokkimaana. Ja varsinkin nyt kun mulla on oikeasti kavereita samassa talossa, sitä tulee jopa tehtyä. Tai no, en mä kai varsinaisesti ole koskaan kuokkimaan mennyt, kyllä mut on aina jollain tasolla kutsuttu. Mutta kivaa siis, kun ei tarvitse läteä omasta talostaan mihinkään. 
Kaikki ovat samassa elämäntilanteessa, kaikki ovat täällä vain ja ainoastaan nyt. Niin, siis tämä minun taloni on vain vaihtareille, täällä ei tietääkseni asu "normaaleja" opiskelijoita lainkaan.
Siitäkin olen iloinen, että päädyin asumaan soluun. Kaikkien pitäisi kokeilla moista asumismuotoa edes kerran elämässään, sen verran maailmaa avartava kokemus se on. Oppii ainakin arvostamaan omaa rauhaa jos ei muuta, haha. Aina se kämppis ei ole se paras mahdollinen, mutta kokemushan sekin. Onneksi minä sain sentään uuden kämppiksen ja uuden mahdollisuuden. ;)

Yhteenvetojen kirjoittaminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi, pitää aina lukea ensin noi vanhat läpi että muistaisi, mitkä asiat ovat muuttuneet. Tähän elämään on tosiaan jo niin tottunut, että kaikkia asioita ei aina huomaa mainita. Ja vaikka välillä tämä vaihtarielämä hiukan puuduttaa, odotan kauhulla kotiinpaluuta. Ei sitä varmaan pysty kuvittelemaan ennen kuin se sitten lopulta koittaa. Niihin kaavoihin ja ihmisiin on niin tottunut, että ajatus niiden yhtäkkisestä katoamisesta tuntuu ihan absurdilta. Mutta, onneksi siihen on vielä 2 kuukautta.

Liebe grüsse,
<3 O