Heräsin tänään ehkä maailman ärsyttävimpään ääneen klo 6 aamulla - mun huoneeseeni oli eksynyt kärpänen. En tajua mistä se on tullut, koska mun ikkunani oli kiinni (ja huoneen ovi myös). En ole koskaan aikasemmin tavannut kärpäsiä edes koko talossa! Todella outoa. Ja ärsyttävää varsinkin. Yritä siinä sitten saada unenpäästä uudestaan kiinni samassa pienessä tilassa surraavan kärpäsen kanssa....
Jossain vaiheessa olin kuitenkin nukahtanut vihdoin. Kahdeksan jälkeen jaksoin herätä hyvin ja lähdin taas pitkälle kävelyllä. Näin siilin! Sellaistakaan en ole aikaisemmin tässä maassa nähnyt. Oli pakko jäädä hetkeksi ihan tuijottamaan sitä. :)
Muuten tämä päivä onkin ollut laiskuutta täynnä. Kävelyni jälkeen tulin kotiin valmistautumaan kouluunlähtöön, ja luentoni jälkeen kävin pyörähtämässä Milleniumcityssä - kauppakeskus Handelskaissa, ei ollut kyllä kovin kummoinen.
Vaikka olenkin jo parantunut (pahimmasta) aivokuolemasta, laiskuus on silti jäänyt päälle. En saanut tänään mitään järkevää aikaiseksi, jopa siivoaminen tapahtui vasta monen tunnin voimien keräilyn jälkeen. No sentään kävin salilla hikoilemassa. Pitäisi lukea tenttiin, se olisi ensi viikolla... melkein alkaa noi kouluhommat jo stressata, kun mulla ei oikeasti ole täällä enää kovin paljon aikaa jäljellä. Ja niin monta asiaa pitäisi saada tehtyä vielä ennen kotiinpaluuta. Ääk.
Noh, en jaksa nyt pohtia stressitekijöitä enempää, vaan keskityn suosiolla huomisen odotteluun. Saan viikonlopuksi uuden vieraan, joten palaillaan asiaan taas sunnuntaina jonkinlaisen raportin merkeissä... :)
Schönes Wochenende!
<3
torstai 27. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti