Panu ei antanut lupaa kuviensa julkaisuun, siksi kuvissa esiintyy vain Hilkka ja minä.
Perjantai alkoi tietenkin sillä, että hain perhelöiseni lentokentältä. He majoittautuivat hotelliinsa, ottivat vähän lisävaatetta päälleen (Suomessa kun oli kesä ja täällä syksy...) ja sen jälkeen lähdettiin nauttimaan lounasta. Koska meillä oli illaksi pöytävaraus Donauturmiin, menimme vain kevyelle pastalle pääyliopistoa vastapäätä sijaitsevaan italialaiseen.
Sen jälkeen lahdimme varaamaan risteilyä sunnuntaiksi; yllättäen löysimme paikan ihan helposti. Sitten kello olikin jo sen verran, että mun piti kiirehtiä luennolle. Bussilla huristelimme yhdessä Heligenstadtiin.
Turisti bussissa
Mun luentoni käsitteli taas viiniteknologiaa - musta on hassua, että sen luennot menee paljon nopeammin kuin mitkään muut. Voi osittain johtua siitä, että lopussa odottava viininmaistelu siintää edessä, haha. Tänään oli kyllä taas hassuilmasto. Päivällä satoi; sitten kun istuin luennollani, alkoi paistaa aurinko; hetken päästä alkaa outo kova ääni, no sadehan se siellä taas ; sitten taas paistaa aurinko ; sataa ; paistaa.... WHAT? :D
Kouluni jälkeen nähtin taas ja mentiin Donauturmiin ihailemaan maisemia. Meillä oli pöytävaraus vasta yhdeksäksi, mutta onneksi pääsimme sinne jo melkein puoli tuntia aikaisemmin. Tottakai söimme pääruoaksi schnitzelit - sieltä saa mielestäni kaupungin parhaimmat. Eipähän tarvi muutamaan vuoteen syödä, uff. Hyvää oli kyllä!
Maisemaa
Auringonlasku
Turisti tornissa
Yritin osoitella, että tuolla minä asun, mutta tuuli vähän liikaa
UNO city ja vähän muutakin
Minun alkuruokani, nam
Kaupungin paras schnitzeli, mmmmm
Minä jälkiruokani kimpussa
Torni yövalaistuksessa
Maria ja Tommi - ja minä siinä pariskunnan välissä, jännä :D
Loistava tilannekuva
Kuinkakohan mones kierros tää oli...?
Lauantai oli seikkailupäivä: lähdettiin tutustumaan Wienin eteläpuolella sijaitsevaan ostoskeskukseen, jossa on maan ainoa Bershka. En olisi edes tiennyt koko paikasta ellei eräs olisi torstaina siitä vinkannut (kiitos Päivi<3). Mentiin junalla ensin Liesingiin ja sieltä bussilla perille. Tulipahan nähtyä myös vähän erilaista Wieniä, paljon omakotitaloja! Shoppailun lomassa mm. syötiin jätskit, katseltiin esittelyssä ollutta 3D-telkkaria, ja minä rakastuin eläinkaupan koiranpentuun! :) Itse shoppailumielessä reissu ei ollut muille kovin tuottelias, itse tyhjensin (melkein) sen Bershkan ja lisäksi sain dirndelin...
Hilkan jätskiannos
Minun. Nam.
Ainoa kuva jonka otin itse kauppakeskuksesta, haha
Seikkailu ei ihan vielä loppunut tähän. Poispäin tulimme vehkeellä, jollaista en ole itsekään vielä käyttänyt. En oikein tiedä, onko se olevinaan juna vai ratikka. Jokatapauksessa, nyt tiedän että sellaisella pääsee suoraan Oopperalta sinne kauppakeskukseen. Kätevää!
Vedettiin lopuksi vielä pieni kierros Mariahilferillä. Aurinkoa ja sadetta vaihtelevasti, taas.
Pienen lepohetken jälkeen menimme Stephansplatzille ihmettelemään helluntaimarkkinoita, ja sen jälkeen unkarilaiseen ravintolaan syömään. Söin ensimmäistä kertaa gulassia, naminami. Miksiköhän en ole sitä aikaisemmin maistanut?
Rakastuin
Kuten myös tähän: Topfen-Marillen palatschinken
Ruoan jälkeen teimme vielä pienen iltakävelyn Rathausin suuntaan ja löysimme sieltä tivolin.
Söpö :D
Rankan päivän päätteeksi menin vielä hotellille ottamaan iltakylvyn, ennen kuin suuntasin omaan kotiini. Olisin kyllä voinut helposti nukahtaa sinne ammeeseen...
Sunnuntaina oli aikainen herätys, koska edessä oli varsinainen retkipäivä: Tonavaristeily! Lähdettiin aamulla kahdeksan jälkeen putkuttelemaan kohti Dürnsteinia, matkalla pysähdyttiin pikaisesti muutamassa muussa paikassa (mutta maihin ei siis päässyt), ihailimme maisemia ja nautimme keittiön antimista. Laiva oli perillä noin klo 14.30 ja maissa saimme viettää pari tuntia. Oikein söpö pikku kylä! Matkaan tarttui vähän matkamuistojakin, melko aprikoosipainotteisia. Saatiin kaupoista myös paljon maistiaisia.
Kotimatka sujui pari tuntia nopeammin, koska menimme alavirtaan. Jännittävää oli muuten se, että matkan varrella oli useampi kanava! Retki oli kaikin puolin onnistunut: ruoka laivalla oli hyvää ja minä sain nukkua, haha. Mitä muuta sitä voi edes toivoa? ;)
Joku jakaa rakkauteni ;)
Maisema laivasta lähtötilanteessa
Turisti laivassa
Ei kannata pilata hyvää maisemaa tällä pärställä
Tuli toinen laiva vastaan
Ensimmäisessä kanavassa!
Miten mä en ole edes yhtään yllättynyt tästä kuvasta...?
Lounasaika!
Minun lounaani
Toisessa kanavassa
Joutsenia!
Krems
Taas toinen laiva
Hei nyt aletaan jo lähestyä!
Dürnstein
Satama
Laiva ei kyllä suinkaan jäänyt siihen
Heti tulee jo seuraavaa laivaa laituriin
Ja meidän laiva lähti parkkiin
Kartta
Luostari
Aprikoosiasioita
Maisemaa ihailemassa
Minijuna!
Miksi kasvi on köytetty maahan??
Yksityiskohtia:
Mistäköhän osasta murmelia tämä voide tehdään?
Kisu päikkäreillä
Oli siellä muutama muukin käymässä
Matkalla takaisin satamaan
Satama
Laiva ei kyllä suinkaan jäänyt siihen
Heti tulee jo seuraavaa laivaa laituriin
Ja meidän laiva lähti parkkiin
Kartta
Luostari
Aprikoosiasioita
Maisemaa ihailemassa
Minijuna!
Miksi kasvi on köytetty maahan??
Yksityiskohtia:
Mistäköhän osasta murmelia tämä voide tehdään?
Kisu päikkäreillä
Oli siellä muutama muukin käymässä
Matkalla takaisin satamaan
Pieni lisäkyltti: 2002
Siellähän se laiva jo odottaakin!
Viimeinen katsaus maisemaan
Kotimatkalle otettiin vähän kuohuvaa
"Hyvä ja luonnollinen", tohdin olla eri mieltä
Minun ruokani, nam!
Hilkan ruoka
Minun jälkkärini...
...ja jälkkärin jälkkäri, topfenstrudel. Mmmm :)
Nähtiin sateenkaari!
Mentiin sillan alta
Ohitettiin taas yksi vene. Tämä tosin taisi olla kanavassa.
Sitten tulikin jo ilta
Tämä lista tuli selattua läpi hyvin huolellisesti
Saavuimme takaisin Wieniin ja poistuimme laivasta. Heippa!
Joku hieno rakennelma tien toisella puolella.
Siellähän se laiva jo odottaakin!
Viimeinen katsaus maisemaan
Kotimatkalle otettiin vähän kuohuvaa
"Hyvä ja luonnollinen", tohdin olla eri mieltä
Minun ruokani, nam!
Hilkan ruoka
Minun jälkkärini...
...ja jälkkärin jälkkäri, topfenstrudel. Mmmm :)
Nähtiin sateenkaari!
Mentiin sillan alta
Ohitettiin taas yksi vene. Tämä tosin taisi olla kanavassa.
Sitten tulikin jo ilta
Tämä lista tuli selattua läpi hyvin huolellisesti
Saavuimme takaisin Wieniin ja poistuimme laivasta. Heippa!
Joku hieno rakennelma tien toisella puolella.
Olimme takaisin Wienissä vasta yhdeksän jälkeen illalla. Kävimme vielä tekemässä pienen iltakävelyn Praterin huvipuistossa ennen kuin vieraat lähtivät kohti hotelliaan.
Sieltä löytyi kaikenlaista hauskaa kuvattavaa iltavalaistuksessa:
Maailman söpöimmät: isokoira ja pikkukoira syövät keppejä
Karmea karuselli
Piparkakkutalo!
Riesenrad<3
Hilu ja Extasy
Mun inhokki, nuolikeinu
Maanantai oli täällä toinen helluntaipäivä, katolilaisia kuin ovat. En tosin tiedä liittyykö se asiaan varsinaisesti mitenkään. Jokatapauksessa! Kunnon pyhäpäivä, mitkään kaupat yms eivät olleet auki. Hyvä päivä pitää luontopäivä - hyvä myös siksi, että sade lakkasi vihdoin ja kesä tuli takaisin!
Aloitettiin päivä käymällä Hilkan kanssa Schmetterlinghausessa, Panu kävi sillä aikaa tutustumassa Sigmund Freud - museoon.
Rokkiratikka!
Ihanan kesäinen Ring
Schmetterlinghaus
Ja parit Schmetterlinget, eli perhoset:
Turisti
Ei-niin-turisti
Vastasyntynyt jättihirviö
Ja pari vähän vanhempaa jättihirviötä
Sen jälkeen lähdettiin kaikki yhdessä Schönbrunniin. Käytiin koko setti: käveltiin ensin vähän itse puistossa, sitten käytiin läpi Wüstenhaus, Palmenhaus, sekä tietenkin eläintarha. Syötiin sponttaani lounas/päivällinen tirolilaisessa ravintolassa, joka oli juuri eläintarhan ulkopuolella. Oli muuten todella hyvää luomulihasta tehtyä gulassia, mmm.
Schloss Schönbrunn
Sateenvarjolle löytyi muuta käyttöä
Vilaus Palmenhausea
Kilppareita
Nahkarotta! Eiku mikä se nyt on?
Kasvi, joka näyttää kilpikonnalta
Pieni punainen lintu
Maaoravia
Wüstenhaus
Vuorossa Palmenhaus - oli siellä muutakin kuin palmuja
En ihan onnistunut naamioitumaan
Vihdoin eläintarhassa - krokodiili!
Pandat ovat ymmärtäneet elämän tarkoituksen
Tämä on nyt varmaan se 4% :n "sonstiges"
Kisu päikkäreillä
Jagulaari heräsi juuri päikkäreiltä
Gepaldia ei enää nukuttanut
Mutta sarvikuono oli päikkäreillä
Herttaista
Pinkviini
Karhuherra Paddington suoraan Brasiliasta
Hieman maisemaa väliin
Ja pakollinen mukataidekuva
Ovela pupu
Ihan erilaisia lehminkäisiä
NAM
Syötiin tietenkin ulkona kun oli niin ihana ilma
Jälkkäriksi jäätelökahvi
Schloss Schönbrunn ylhäältä kuvattuna
No oli pakko
Gloriette
Pakollinen ;)
Vilaus linnaa
Hämmentävä patsas
Tuolta tulimme alas
Kun olimme viettäneet päivän puistossa, menimme vielä Stephansplatzille ihastelemaan helluntaimarkkinoita. Mulla oli taas pienoinen leivonnaishimo, joten vetäistiin Keiserschmarrnia. Naminamnami. Sen jälkeen olikin pakko ottaa välikuolema.
Yksi herkullisimmista asioista tässä maailmassa
Illalla mentiin vielä syömään Grinzingiin - halusin näyttää vierailleni Heurigenin. Hetken kiertelimme, kunnes löysimme mieleisemme paikan. Olimme ainoita asiakkaita, mutta ruoka ja viini oli hyvää ja musiikki lähellä. Haha.
Minä halusin maistaa knödeleitä
Ja Panu söi herkullisen juustoasian
Yritimme pidätellä naurua kun he tulivat soittamaan korvan juureen...
Viimeinenkin päivä käytettiin hyvin tehokkaasti. Aloitettiin päivä yhteisellä aamupalalla hotellilla, minä siis olin vierailevana tähtenä. Ja tottakai söin koko rahan edestä, krhm.
Semmelit, mmmm
Mumsmums
Sitten hoidettiin pakolliset postiasiat ja lähdettiin Hilkan kanssa vielä vähän shoppailemaan (hups hei). Sillä aikaa Panu meni tutustumaan Wien-museoon. Me pääsimme Mariahilferillä osallistumaan makuvesi äänestykseen, saimme maistiaisia kahdesta eri uutuusmausta, ja piti äänestää, kumpi on parempi. Itse törmäsin samanlaiseen syksyllä; voittajaa aletaan sitten oikeasti myydä. No olin kuitenkin niin laiska etten ttanut kyseisestä tapahtumasta kuvaa...
...sen sijaan jäätelönsyöntiä pitää aina kuvata!
Hilu ja muutamat ostokset
Museumsquartierille on tullu uudet, pinkit asiat
Syötiin vielä yhdessä lounassalaatit, ja teimme viime hetken mekko-ostokset. Sitten olikin jo aika lähteä viemään vieraat kentälle. Takaisin tullessa näin jänöpupun!
Minun salaattini näytti tältä...
...kunnes hupshei, se näyttikin tältä.
Todistusaineistoa: Hilkka on syönyt tämän vuoden hillosipulin!
Ja kun olin päässyt kentältä kotiin olin niin väsynyt että sammuin vaan, vaikka kello ei ollut vielä edes kahdeksaa. Nukuin ensin (vahingossa) parin tunnin nokoset, ja sen jälkeen hetken hereillä olon jälkeen jatkoin suosiolla yöunille. Oli tarkoitus harjoittaa jonkinlaista sosiaalista elämää - tai edes urheilua - mutta en olisi kyennyt kyllä yhtään mihinkään. Olin suorastaan aivokuollut, haha.
Tuli kyllä syötyä noiden vierailun aikana aivan käsittämättömän paljon, kuten kuvista näkyy. En muuten ihmettele enää yhtään, miksi lihosin 2 kiloa viidessä päivässä. Minkäs sitä ihminen itselleen voi, kun on vaan vähän perso makealle. Tai no, ihan kaikelle mahdolliselle syötävälle jos rehellisiä ollaan. Vannoin tiistaina, etten söisi enää yhtään mitään - mutta illalla kämppikseni oli tehnyt poikaystävänsä kanssa liikaa ruokaa ja he olivat jättäneet mulle lapun, että syö vaan pois. Pakkohan se oli...
Tosi kiva viikonloppu oli, ja mielestäni onnistuin aika hyvin näyttämään vähän erilaista puolta Wienistä, kun silloin ensimmäisellä kerralla marraskuussa käytiin jo kaikki pakolliset turistinähtävyydet. Lisäksi tää kaupunki on muutenkin paljon kivempi ja nätimpi näin kesäaikaan. Hyvä siis, että tulivat uudelle visiitille. :)
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti