keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Ympyrä sulkeutuu

Nyt se ois niinkun ohi! Kävin aamulla palauttamassa kotini avaimet, siihen meni ehkä sekunti (plus kävelymatka tietenkin). Kämppä oltiin käyty jo tsekkaamassa, ovet olivat selällään. Kävin myös nuuskimassa kämppikseni huonetta; en ole koskaan käynyt sen huoneen puolella.
Sen jälkeen pakkasimme hulluna ja jollain ihmeellä saimme kaiken mahtumaan mukaan. Kaksi isoa matkalaukkua ja yksi pieni, jonka toivottavasti saamme otettua koneeseen sisään. Postilaatikoita lähti siis yhteensä kolme kappaletta, 11, 12 ja 13 kiloa ( = 36 kiloa) :D

Huoneen luovutuksen jälkeen kävimme viimeisellä kierroksella Mariahilferillä sekä Schönbrunnissa nauttimassa kevyet lounaat hyvin Wieniläiseen tapaan: Fritattensuppea ja struudelit jälkkäriksi. Minä join lisäksi Melangen, viimeisen vähään aikaan. Hassua sinänsä, että syötiin Fritattensuppet myös heti kun olin tullut Wieniin. Ympyrä on siis sulkeutunut. :)

Kymmenen minsan päästä pitää lähteä junalle! Tämä olikin sitten viimeinen teksti suoraan tästä maasta, loput tulee ajastuksella. Pian nähdään!

Tschüss, Outi

Ei kommentteja: