Unohtuneita asioita

Tervehdys koulustani!

Olen niin addiktoitunut datahirmu etten voi olla ilman konetta koulussa - no eeeeeei, mulla on vaan niin pitkä päivä että helpompi vaan pitää konetta mukana. Ja mulla on tässä luentojen välissä just tunnin tauko, joten ehdin hyvin kirjoitella blogia. Nyt muuten vasta tajusin miten järkyttävän huono nettiyhteys mulla on kotona Molkella - latasin just kuvia ja aikaa meni ehkä 3 sekuntia, kun kotona samaan menee vähintään vartti.

Mulla on muuten vähän hämmentävä olo kun nukuin viime yönä niin paljon, 11 tuntia arkiyönä! Voitteko käsittää? :D On sellanen olo että pitäisi olla väsynyt, kun on niin pitkä koulupäivä, mutta ei mua kyllä väsytä yhtään. Olishan se toisaalta outoa jos väsyttäis tollasten unien jälkeen. Mutta en selvästikkään vaan ole tottunut olemaan pirteä. Tekee kyllä välillä hyvää.
Toinen hämmentävä asia on sää. Tänään on kuitenkin marraskuun viimeinen päivä (omg), ja siitä huolimatta ulkona on 16 astetta ja lämmin tuuli. Lämmin tuuli, marraskuun lopussa. Voitteko kuvitella? En minäkään.
Yksi toinen suuri positiivinen asia verrattuna Suomeen on valoisuus. Vaikka iltapäivällä tuleekin hämärä jo aika aikasin (nykyään jo neljän jälkeen on pilkko pimeää) niin aamulla ei ole yhtään niin pimeää kuin Suomessa. Aikaisintaan seitsemältä joudun heräämään, ja silloin on jo aina valoisaa. Jotain hyötyä tästä etelämmästä sijainnista siis selkeästi on. :)

Koska mun muistini on tunnetusti mitä on, unohdin tietenkin usean asian elisestä yhteenvedostani. Oli kumman negatiivinen fiilis koko viime viikon niin unohdin sitten tietenkin kertoa ne kaikki positiiviset havainnot. Joten tässä seuraa eiliselle jatkoa!

Mä tykkään tosi paljon mun koulustani täällä (Universität für Bodenkultur, Boku). Ei sillä, ettäkö Viikin opetuksessa olisi jotain vikaa, mutta täällä on opetuksessa ihan eri tyyli. Oon tainnut jo aikaisemmin mainitakkin, että täällä opetus lähtee aina opiskelijoiden tarpeista eikä pelkästään siitä, mitä proffat haluaa meille syöttää. Ja opetus on aina tosi yksityiskohtaista, siis hyvällä tavalla. Tavallaan harmittaa, etten ole täällä koko vuotta, ehtisi käydä enemmän kursseja. Ja ehkä toinen asia, joka tekee opiskelusta niin mieluista, on myös se, että olen pystynyt valitsemaan vain "kivoja" kursseja (joista kyllä suurin osa jollain tavalla liittyy siihen, mitä opiskelen). Ainoa kurssi, josta en erityisemmin nauti, on itseasiassa kurssi jolle seuraavaksi suuntaan: Umweltpolitik. Mutta se onkin ainoa kurssi, joka mun on "pakko" käydä (ei ole oikeasti pakko, mutta se kuuluu ympäristönsuojelutieteen sivuainekokonaisuuteen, ja ajattelin että olisi hyödyllistä käydä se täällä pois alta; muuten en siis olisi moista kurssia valinnut). Vaihdosta on siis myös se hyöty, että näkee millaista opetus on muissa maissa. Ja yllättävää kyllä, mutta koulu on ehdottomasti yksi mun vaihtoaikani parhaista jutuista!

Mitäköhän ne muut asiat olivat... noh, ainakin noi säähavainnot voisi lisätä tähän mutta olkoot nyt tuolla missä ovat. (hyi helvetti mun tietokoneella käveli just pienen pieni hämähäkki hyihyihyihyyyyiiiiiii!!!) Niin juu, elämäntavat! Muistan joskus valittaneeni, että itävaltalainen ruoka tuhoaa mun elimistöni. Nyt täytyy vähän ottaa puheita takaisin ja sanoa, että mä oikeastaan tykkään itävaltalaisesta ruosta. Tai noh, en nyt varmaan ihan kaikesta, mutta joistain asioista. Kuuluisa Wiener schnitzel on kerrassaan herrrrkullista, ja niin myös käsespätzle, vaikkei kumpikaan taida kovin terveellistä olla. Lisäksi, kuten olen monesti todennut, luomutuotteiden saatavuus on käsittämättömän hyvä. Kaikkea löytyy luomuna, eikä ole edes kallista. Outi tykkään. :)
Mun elämäntavat ovat olleen kieltämättä harvinaisen huonot tämän syksyn aikana ja siitä onkin nyt seurannut esimerkiksi se, että mun lepopulssi on nykyään hyvin usein sadan kieppeillä. Usein kun yritän saada unta niin sydän hakkaa niin kovaa ettei nukkumisesta meinaa tulla mitään. Ei ole mikään kiva tunne ei. Onneksi tajusin jo lokakuun alussa, että jotain on tehtävä, ja muutin elämäntapojani huomattavasti terveellisemmiksi kuin mitä ne olivat syyskuussa. Muun muassa kahvin kittaaminen muuttui jokapäiväisestä tavasta vain yhteen kertaan viikossa.Valitettavasti alkoholin karsiminen on erasmuksena lähes mahdottomuus, joskin nyt olen alkanut pyrkiä siihenkin. Jos pystyisi pysymää edes yhdessä kerrassa per viikko niin olisin tyytyväinen. Suomessa voin sitten pitää useamman tipattoman kuukauden, siis toisin sanoen elää aivan normaalia omaa elämääni. :D


Hyviä uutisia, jotka olen myös unohtanut kertoa! Ensinnäkin, päätin olla Suomessa uuden vuoden, joten palaan tänne Wieniin vasta torstaina 7.1. (ja joululomani siellä alkaa siis lauantaina 19.12.).
Toiseksi, Fredric on Suomessa suurimman osan lomastaan, 22.12. - 7.1. ! 16 päivää yhdessä, mahtavaaaaaaaaaa. :))) Outi on iloinen (ja niin on varmasti myös Fredric). Siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä. Eikä ainakaan tule kiire, tai no, ei ainakaan pitäisi.
Kolmanneksi, mullakin on nyt siis viimeiset lennot, joten lopullinen kotiinpaluupäivänikin (huh mikä sanahirviö, minä niin rakastan suomenkieltä) on lyöty lukkoon. Tässä vaiheessa kaikki ottavat kalenterinsa kiltisti esille: Outi muuttaa takaisin Helsinkiin sunnuntaina 31.1. ! Tarvinneeko edes mainita, että käytössäni on jälleen eräs tuttu muuli (kuten hän itseään kutsuu). Vaikka yritänkin viedä mahdollisimman paljon tavaraa kotiin joululomalla, tuskin saan vähennettyä jäljelle jäävän omaisuuteni 20:neen kiloon. Toivottavasti 40kg siis riittää.

Nyt täytyy rientää luennolle, palataan huomenna astialle!

p.s. Tajusin eräänä kauniina päivänä, että Wienissä on sopivasti 23 Bezirkiä (kaupunginosaa). Siitä se ajatus sitten lähti, ja huomenna alkaa eräs projekti... ehkä joku arvaakin, mistä on kyse. ;)

Suomalaiset joulumarkkinat

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Tänään oli ihana ja ihan erilainen sunnuntai, kuten jo hienovaraisesti vihjailinkin. :) Olin nimittäin Klosterneuburgissa suomalaisilla joulumarkkinoilla! Mutta en suinkaan vain ihastelemassa vaan myös töissä. Ystäväni Ellan kautta ajauduin Wienin suomalaisen seurakunnan (menikö oikein?) avuksi - heillä oli siis oma kahvila kyseisessä paikassa. Oli todella mielenkiintoista nähdä ja tavata ihan oikeita ulkosuomalaisia :) tapahtuma on kuulemma heille tosi tärkeä, juuri siksi että siellä tapaa muita suomalaisia.
Työskentely ei todellakaan ollut raskasta - roskien keräämistä pöydistä sekä myymisessä auttamista - ja silti meitä jaksettiin kiitellä koko ajan että tulimme auttamaan. Ja ihan pelkällä ruokapalkalla siellä olimme, mutta mitä ruokaa se olikaan - uunilohta ja perunoita! Oi mitä herkkua. :) Luonnollisesti saimme myös syödä pullia (ja muita herkkuja joita myimme), mutta olimme niin vieraskoreita ettemme kehdanneet syödä asiakkaiden edessä. Odotimme siis kiltisti markkinoiden loppuun ennen kuin mutustelimme tyytyväisinä jäljelle jääneitä voisilmäpullia. Outi aikoo leipoa koko joululoman, ettäs tiedätte. :D
Päivästä jäi tosi hyvä fiilis ja nyt odotan tosi innolla joulua ja joululomaa - kyllä se suomalainen joulu vaan on se ainoa oikea. Myös ne suomalaisen seurakunnan ihmiset olivat aivan ihania; Riina-pappi (jonka olen tavannut kerran aikaisemminkin) on ehkä rennoin koskaan tapaamani pappi. :D Saimme jopa pienet snapsit lakkalikööriä päivän päätteeksi...

Kuvista suurin osa on vähän huonohkoja koska yritin salakuvata ilman salamaa. No kyllähän sen tieää miten siinä käy. Joten tässä vain jokunen onnistunut otos:

Meidän pisteemme sijaitsi yläkerrassa; tunnelmaa alakerrasta

Suomalaisia jouluherkkuja auf deutsch

Kia ja Ella nauttivat lohestaan...

...kuten minä myös

Kippis!

Markkinoilla (jotka muuten olivat sisätiloissa toisin kuin "tavalliset" joulumarkkinat, joita löytyy ympäri Wieniä) oli vaikka mitä suomalaista myynnissä, mutta en sitten kuitenkaan ostanut sen enempää suomalaista ruokaa, vaikka mieli tekikin. Mulla on edelleen vieraiden tuliaisia jäljellä ja kohta menen kuitenkin kotiin, tuntui hassulta ajatukselta ostaa suomalaista ruokaa tässä vaiheessa. Mutta kyllä minä sieltä jotain pientä silti ostin. ;) Ja teitenkin meidän täytyi osallistua arvontaan, vaikka emme voittaneetkaan mitään.


Tunnen itseni varsin säälittäväksi koska kello ei ole tuon enempää ja mä aion mennä nukkumaan nyt. Perustelut: kauhea väsymys ja huomenna taas aamusta iltaan koulua! Joten kaikki uni on tervetullutta ja erittäin tarpeellista.

Bis Morgen!

3 kuukautta takana

Varoituksen sana: sisältää jonkin verran kiukkua ja masistelua.

Aika juoksee koko ajan vaan nopeammin ja nopeammin! Tänään 29.11. olen asustellut Wienissä jo 3 kuukautta, joka tuntuu käsittämättömän pitkältä ajalta. Mutta kumman nopeasti se on vierähtänyt, ja kolmen viikon kuluttua olenkin jo Suomessa joululomalla. :)

Marraskuun vallitseva tunne on ollut ehdottomasti yksinäisyys. Ensin oli se outo riita englantilaisten kanssa, ja vaikka tavallaan sovittiin se, ei meidän välit ole enää niin läheiset kuin ennen. Lisäksi kaikki muut ovat niin kiinni koulujutuissaan, ettei viikolla yleensä tapahdu enää juuri mitään; ennen meillä oli usein tapana katsella yhdessä telkkaria ja juoda teetä. Keskiviikkoisin yritetään käydä Charlie P'ssä, siinäpä onkin melkein kaikki. Viikonloppuisinkaan ei ole enää hurjia bileitä; jos jotain ylipäätänsä tapahtuu niin olen vain positiivisesti yllättynyt. Toisaalta olen huomannut, että välttelen täällä ulkona baareissa käymistä aivan samalla tavalla kuin kotona Suomessakin. Ihan niinkuin kotonakin, ei mua täälläkään saa raahattua baariin jos siitä joutuu pulittamaan 10 euroa. Varsinkin kun sen jälkeen vielä haisee tupakalle, täällä takapajulassa kun saa vielä polttaa joka paikassa. Ei kiitos!

Olen myös tajunnut, ettei mulla ole yhtäkään läheistä ystävää täällä. Toki mulla on paljon ystäviä, muttei ketään sellaista tiettyä, joka olisi ylitse muiden. Tai siis ketään, jonka kanssa olisin ystävystynyt erityisen syvällisesti. Osasyy tähän on mun koulu - en tunne ketään, joka olisi samassa koulussa mun kanssa. Ei se mua sinänsä haittaa, käyn ihan mielelläni itsekseni luennoilla, ja kavereitani voin tavata muutenkin. Mutta siinäpä se. Jos en nimenomaan sovi tapaavani jotakuta ta joitakuita, en yksinkertaisesti tapaa ketään. Voi mennä pari päivääkin etten edes avaa suutani kun en ole nähnyt kavereitani. Ei yhteisiä bussimatkoja, ei rentoja iltapäiviä, ei yllättäviä juoruhetkiä. Ei ketään jonka luokse tuppautua kylään noin vaan. Tai ketään joka tulisi tänne kyläilemään, kukaan kavereistani kun ei asu täällä Molkella. Suurimman osan ajastani mä istuskelen yksin kotonani ja odotan josko jotain tapahtuis ja yritän saada ihmisiä tekemään jotain mun kanssa. Mutta niin kuin kotonakin, en viitsi ahdistella ihmisiä koko aikaa koska koen olevani tungetteleva.


Mitä tästä kaikesta siis voi päätellä. Vaikka ihmiset ja ympäristö on aivan täysin eri, elämä on silti melko samanlaista. Vika on siis minussa itsessäni, ei elämässäni, maassani, kodissani tai muissa ihmisissä. Tämä oli itseasiassa varsin masentava huomio. Ehkä näin vanhana on vain vaikeampi ystävystyä, en tiedä. Ja toki olen myös vähän nirso ihmisten suhteen, täällä on paljon sellaisia tyyppejä joista en pidä (tullut varmaankin jo aika selväksi?). En aina osaa selittää sen tarkemmin miksi, en vain pidä niistä. Vika siis hyvinkin selvästi on mussa itsessäni. Toisaalta mua itseäni ei tämä ihmisnirsous ole koskaan häirinnyt. Eikä se oikeastaan häiritse vieläkään.
Kyllä mulla on ihan riittävästi ystäviä täällä, en mä sitä valita. Tunnen tosi paljon ihmisiä. Olisihan voinut käydä huonomminkin enkä olisi tutustunut kehenkään. Mutta silti toivon, etten tuntisi itseäni näin yksinäiseksi. Viime kuussa aloin vasta tottua yksinäisiin iltoihin, nyt niitä on selkeästi suurin osa illoistani. Yksinäisyyden tunne iski aivan yllättäen - taisi olla juuri silloin kun olin riidoissa englantilaisten kanssa. Silloin vasta tajusin, ettei mulla todellakaan ole yhtäkään "tosi" läheistä ystävää. Olen vähän sellainen väliinputoaja: englantilaiset ovat vissiin tajunneet, etten ole riittävän englantilainen heidän makuunsa, ja Heidin ja Saran ja Katrieneiden kanssa en ole hengannut alusta asti niin tiiviisti kun olisin ehkä halunnut, joten nyt olen aina vähän ulkopuolinen. Mulla on siis kaksi kaveriporukkaa, ja olen vähän epävarma, kuulunko varsinaisesti kumpaankaan. :/
Onneksi tulen tosiaan jo vajaan kolmen viikon päästä kotiin - ja aion myös pysyä kotona siihen asti kunnes mun luennot taas jatkuvat.

Kuten olen aikasemmin sanonut, täällä on kyllä silmät auenneet. Vaikka maailmankuvaani se onkin muuttanut rajusti, en välttämättä sanoisi sitä enää itseni kohdalla positiiviseksi muutokseksi. Ensimmäisen kuukauden jälkeen olin ihmeissäni siitä, miten erilaisia erimaalaiset ihmiset ovat. Toisen kuukauden jälkeen olin jo tottunut siihen enkä jaksanut enää hämmästellä. Nyt, kolmen kuukauden jälkeen, olen lopen kyllästynyt siihen.
Siispä tässä vaiheessa vaihtoani voin ihan rehellisesti sanoa, että on moooonta kansallisuutta, joiden edustajista en todellakaan pidä. :D Entinen autuas tietämättömyys on siis muuttunut omakohtaisiksi kokemuksiksi. Joka päivä olen iloisempi siitä että olen suomalainen ja saan asua Suomessa. En muuten varmasti muuta sieltä ikinä minnekkään. :D

Täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle, jos en muuta niin sen olen ainakin tässä syksyn aikana oppinut!


EDIT: suurimman osan tästä tekstistä kirjoitin jo etukäteisesti, mutta lauantai-iltana piristyin suunnattomasti kun pojat (Juhani, Mikko, Wilhelm) tulivat yllättäen mun luokse viettämään iltaa :) nyt vähän jopa harmittaa että olen täällä vain puoli vuotta, niitä ihmisiä tulee kyllä ikävä (kuten monia muitakin). Meillä oli erittäin hyvät keskustelut aiheista etniset vähemmistöryhmät Euroopassa, asuntojen hinnat ja korkotasot, autot ja ajaminen, erimaalaisten ihmisten käsitys jakamisesta... Se olikin aika hyvä puheenaihe, koska oon itsekkin miettinyt, että vaikka meille suomalaisille on itsestäänselvää, että jokaisella on oma omaisuutensa, muille se ei tunnu olevan niin selvää. Espanjalaisilla on kuulemma aina tapana juoda toisten bisset, eikä siinä niiden mielestä ole mitään kummallista. Mi casa es tu casa vai miten se sanonta nyt meneekään, haha. Toinen hyvä esimerkki on mun kämppis ja shamppoonkähvellys. :D
Poikien lähdettyä (noin klo 2) mun kämppis piti mulle erittäin lyhyen ja aggressivisen puheen - ihan kun sillä ihmisellä olisi mitään sanottavaa!!!

Toinen asia jonka olen kuluneen kuukauden aikana tajunnut ja haluan sen nyt teille kertoa: itävaltalaiset juustot ovat pahoja! Jälleen kerran, onneksi tulen pian kotiin. Oma koti kullan kallis. <3

Haustiermesse

Ja taas kerran palohälytin huutaa...

Tänään oloni on jälleen aivan normaali! :) Hyvä niin, koska olisin ollut todella surullinen jos en olisi päässyt lemmikkieläinmessuille. Tapahtuma on yhdistetty koira-, kissa-, ja oikeastaan kaikki muutkin lemmikkieläimet, näyttely. Oliko vähän vaikeasti selitety? :D
Kuten tiedätte, mun lähin metropysäkki on nimeltään Messe Prater, ja se Messe tulee tietenkin siitä, että pysäkin vieressä on Wienin messukeskus. Ystäväni Sara oli bongannut viime viikolla mainoksen, jossa mainostettiin tätä kyseistä tapahtumaa, Exotica Haustiermesse Wien. Sara olikin googlannut ja laittanut mulle samantien linkin facebookkii ja kysynyt että mennäänkö, ja heti perään tajunnut että onkin itse lähdössä Berliiniin samana päivänä (ne ovat siis Heidin kanssa Berliinissä tällä hetkellä, voi kumpa oisin voinut olla muukaanaaa). Mun oli jokatapauksessa pakko mennä kun paikka on ihan mun vieressä, vaikka en valitettavasti seuraa saanutkaan. Ja oih ja voih, mitkä messut!

Jos kyseessä olis ollu pelkkä koiranäyttely, olisin mennyt sekaisin. Jos kyseessä olis ollu pelkkä kissanäyttely, olisin mennyt sekaisin. Jos kyseessä olis ollu pelkkä kani- ja jyrsijänäyttely, olisin mennyt seakaisin. Mutta siellä oli näitä kaikkia samassa paikassa..!!! Outi oli suorastaan seitsemännessä taivaassa. Nyt en edes löydä sanoja kuvaamaan mun olotilaani siellä. :D Ei kyllä tehnyt hyvää (tai siis nimenomaan teki) mun jo ennestään vakavalle koirakuumeelle. Siellä oli niin söpöjä kissanpentuja, kisuja, koiria, pupuja, hamstereita.... ah. Vähemmän söpöjä tosin olivat käärmeet joita sieltä myös löytyi, mutta sen osion jätin tarkoituksella käymättä. Yh. Tuli kylmät väreet jo siinä vaiheessa kun tajusin että siellä on käärmeitä ja näin niistä vilahduksen. Mutta näin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten kissanäyttely toimii! Mielenkiintoista, ja hyvin erilaista mun mielestä kuin koiranäyttelysysteemin. Lisäksi näin kissa-agilityä ja koiratanssia, heh.
En olisi millään halunnut lähteä pois, vaikka parin tunnin jälkeen olin kiertänyt hervottoman ison messuhallin ainakin 37 kertaa. Ja tuijotellut läpeensä samat elukat niin moneen kertaan, että ne ihmiset varmaan jo tunnistivat mut. Stalkkeri. En myöskään ostanut mitään vaikka mieli tekikin. En pantaa sille koiralle jota ei vielä ole, en lelua Vellu-kissalle joka ei koskaan leiki (tai ei ainakaan myönnä mitää), enkä ruokaa kolmelle syöpölle kanilleni.
Täytyy kyllä sanoa että rakastuin uudestaan sheltteihin. Siellä oli yksi toooosi nätti blue merle sheltti, jonka silmätkin olivat eriväriset. Sen olisin voinut ottaa mukaani. :)))))

Tällaisen kissan hankin sitten joskus

Voi kun ne pysyisivätkin noin pieninä! Tuli omia pömpylöitä ikävä

Koirajalkapalloa

Kissanäyttely :)

Kun vihdoin raskin poistua messuilta hyppäsin metroon ja ajelin Mariahilferille. Lauantai ei ole koskaan paras shoppailuaika, silloin on miljoona muutakin ihmistä liikkeellä. Mutta sain kyllä muutaman idean, ehkä menen oikeasti jopa ostamaan jotain ensi viikolla.
Tietenkin mun oli myös pakko tarkistaa Museumsquartier, että onko sen palaneen tötsän paikalle ilmaantunut jo uusi. Mutta ei...

Palaneen tötsän paikalle on ilmestynyt joulukuusia

Aloha sentään säästyi!

Kun vihdoin selvisin kotiin asti, huomasin facebookista että mun kaverit olivat myös olleet shoppailemassa, mutta koska en ollut koneella koko päivänä, en tiennyt että niillä oli ollut treffit samaisella kadulla juuri silloin kun mäkin olin siellä! :D No hyppäsin takaisin metroon ja menin niiden kanssa koluamaan joulumarkkinoita.

Julie, Lette, Erin

Koska tunnen itseni taas niin vanhaksi ja väsyneeksi, en taida tänäänkään hievahtaa minnekkään. Sen sijaan nautin iltapalaksi "The value of using probabilities of gene origin to measure genetic variability in a population", tai vasta aamupalaksi jos nukahdan kesken kaiken. Genettikkamömmöä englanniksi, oh how exciting.

Mutta katsokaapas tätä! Kerrankin mulla on teille loppukevennys oikeana päivänä:

Yrittäkääpäs arvata, mikä se on. Voin antaa vinkin: se ei ole kivi.


Huomenna edessä jotain (toivottavasti) kivaa... :)

p.s. olen ollut jo kuusi (6) kokonaista päivää ilman tippaakaan alkoholia! Ehdottomasti pisin aika kolmeen kuukauteen. :DDDD

Krank krank krank

Anteeksi suivaantunut avautuminen, MUTTA mulla menee nyt niin hermot tän talon megalomaanisen hitaan nettiyhteyden kanssa. Kenenkään kanssa ei pysty juttelemaan facebookissa ja blogin päivittelyyn menee ikuisuus. Nettitv:n toimimisesta puhumattakaan. Mua myös ärsyttää sunnattomasti etten osaa muokata tätä blogia haluamanlaisekseni - miksi noi kaikki linkit on tuolla alhaalla, miksi mä en saa niitä oikealle paikalleen tohon oikeaan reunaan vaikka mitä html-koodeja muuttelen? :D Savua tulee melkein korvista.

Noniin palatakseni päivän kulkuun. Tää on ollut niitä päiviä, että jos olisin kotona, olisin vaan maannut sohvalla ja mutustanut ranskanleipää mustikkakeiton ja keltaisen jaffan kanssa. Ilmeisesti eilinen thanksgiving dinner ei ihan sopinut mulle, koska olen voinut tänään koko päivän tosi pahoin. Aamulla oli ihan hyvä olo ja siksi meninkin kouluun, mutta siellä iski niin oksettava olo että melkein jouduin lähtemään kesken luennon kotiin - tai olisin lähtenytkin, mutta lopetetiin tänään onneksi puoli tuntia aikaisemmin.
Kotona otin pitkät päikkärit jonka jälkeen kuvittelin olevani fine, mutta sitten se tuli takaisin. Parin tunnin päästä oli sen verran normaali olo että uskaltauduin lähtemään ulos (mulla on pienimuotoinen projekti työn alla, siitä kuulette lisää ensi viikolla). Sekin oli virheliike, jossain vaiheessa iski niin kamala heikotus että meinas taas kerran taju lähteä (onkohan mussa oikeasti joku vika, ei mua oo ikinä aikasemmin heikottanut tolleen ja nyt tän syksyn aikana toi on tapahtunut jo ties kuinka monta kertaa). Onneksi mulla oli salmiakkia laukussa, heitin pari poskeeni ja lähdin metrolla takas kotiin. Sitä ennen ehdin tosin nähdä, että Karlsplatzin joulumarkkinoilla voi taluttaa laamaa. Itse kävelin kyseisten eläinten ohi ja rapsutin niitä, hihi. Kävin vielä kotimatkalla kaupassa ettei tarttisi loppupäivänä liikkua minnekkään; nyt on taas kaappi täynnä ruokaa vähintäänkin seuraavaksi viikoksi.

Laamasia

Ja en siis olekaan liikkunut minnekkään, vaikka nyt jo alkaakin olla vähän parempi olo. Ehkä se tosiaan oli jotain mitä eilen söin, ja nyt kun se on poistunut elimistöstäni, voin taas paremmin. Vähän hassua olla perjantai-iltana yksin kotona, mutta joskus näinkin. Viikonlopuksi mulla on niin hauskoja suunnitelmia etten halua ottaa sitä riskiä, etten pääsisikään toteuttamaan niitä. :)

Loppuun täytyy vielä spekuloida tän olotilan kummallisuutta. Hyvä ystäväni Tiinis sanoi kerran, että mulla on kumman usein "ei-alkoholiin-liittyvää pahoinvointia", mikä on aivan totta. Lisäksi nää kummalliset huimauskohtaukset huolestuttaa mua. Ehkä mun täytyy tosiaan mennä tutkituttamaan itseni perusteellisesti jahka olen kotiutunut täältä. Wienissä en ehkä viitsi mennä lääkäriin, ellei ole iiiihanihan pakko.

Nyt uppoudun kirjaani ja toivon ettei se olo tule enää takaisin. Toivottavasti huomenna parempi päivä.

Thanksgiving dinner

Pullea olo! Käytiin nauttimassa oikein perinteinen thanksgiving dinner varsin amerikkalaiseen tyyliin. Kyseessä oli siis buffet eräässä ravintolassa Karlsplatzin lähellä. Ja kyllähän te tiedätte kuinka petollisia buffetit on, syömistä ei vaan voi lopettaa ennen kun on halkeamispisteessä. Ja niinhän mulle tietenkin kävi. Eipähän tarvitse syödä koko loppuviikosta mitään. :D

Menusta näätte mitä oli tarjolla. Hyvää oli!

Heidi, Katrien, minä, Sara, Lette

Tänään mulla oli vapaapäivä ja kävin aamulla reippaasti taas lenkillä - jo toinen kerta tällä viikolla! Sen jälkeen sain vihdoin opiskeltua; mulla on ensimmäinen tentti todennäköisesti noin kahden viikon päästä niin nyt on hyvä aika alkaa lukea siihen. Se tulee olemaan suullinen tentti kurssista Resistance breeding. Hyvin mielenkiintoinen kurssi ja jännityksellä odotan, millainen se suullinen tentti oikein on. :)

Puoli kahdelta treffasin Sarahin ja Erinin pääyliopiston edessä. Sarahin perhe on tulossa tänne viikonloppuna ja lupasin näyttää Sarahille mun versioni citytourista, kun sillä itsellään ei ollut mitään käsitystä, mitä se voisi täällä näyttää. Kierrätin niitä siis saman kierroksen kuin Hilkkaa ja Panua viime viikolla. Tähän mennessä kaikki ovat olleet tyytyväisiä mun kierrokseen - ehkä mun pitäskin vaan ryhtyä oppaaksi ja tienata sillä vähän extraa? :D
(kävin muuten vihdoin Stephansdomin sisällä, en tiennyt että sinne voi noin vaan marssia!)

Sveitsiläinen portti

Hofburg

Parlamenttitalo

Lisäksi ollaan suunniteltu Saran ja Heidin kanssa meidän itsenäisyyspäivän bileitä, odotan kyllä niitä niin innolla. :))) Sain myös kutsun yhteen hauskaan tapahtumaan tämän viikon sunnuntaina, mutta siitä lisää myöhemmin... ;)

Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti yllättävät skypetreffit Tiiniksen kanssa, iiiiih! Lisää tällasia kiitos. <3

p.s. oltiin eilen Charlie P'ssä ja siellä tosiaan oli karaokea, mutta en uskaltautunut laulamaan... ehkä ensi viikolla! Tai sitten tarvitsen vain Tommin henkiseksi tueksi, haha. ;)

Minä ja Sara. Laitetaanpas se kamera nyt pois...

Ei-niin-normi-keskiviikko

Kerrankin vähän tavallisesta poikkeava keskiviikko! Tosin vain siksi, että mun aamuluento on tällä viikolla peruttu. Sen ansiosta nukuin puoleenpäivään (ja näin mitä kummallisimpia unia), kävin lenkillä, ja mannapuuron sijasta söin kaurapuuroa ennen kuin lähdin iltapäiväluennolleni.

Päivän ainoan luentoni jälkeen tein taas saman rundin kuin viime viikolla; nyt ne joulumarkkinat jotka silloin löysin oli avattu, ja ah mitä kaikkea ihanaa siellä oli! Mitään en sortunut ostamaan, mutta täytyy kyllä myöhemmin mennä sinne tekemään hankintoja, ne oli nimittäin erittäin käsityöpainotteiset. Me like!
Ja tietenkin löysin jälleen kerran yhdet joulumarkkinat lisää. Kuinka yllättävää.

Kävin myös katselemassa kenkiä... itsenäisyyspäiväviikonloppuna me suomalaiset aiotaan pitää kunnon Suomi-bileet, ja koska mekkohan mulla jo on, haluasin jotkut kivat ja nätit korkkarit sen seuraksi. :> Muutamat kivat näin, mutta vielä en ostanut mitään...

Yritin saada ihmisiä etkoille tänne mun luo vähän paremmalla menestyksellä kuin viime viikolla, mutta mä asun kuulemma väärässä paikassa! Pyhpah. Outi ei tykkää tuollaisista kommenteista. :D Minä asun oikein hyvässä paikassa, kaikki muut asuvat väärässä paikassa. Piste.

Mutta illalla siis suuntana Charlie P's, jos vaikka vihdoin päästäisiin laulamaan sitä karaokea.

Perheviikonloppu

Olipas varsin tapahtumarikas ja... jännä viikonloppu perheeni kanssa. :D

Täytynee taas aloittaa ihan alusta.
Perjantaina he siis saapuivat, Hilkka ja Panu, ja minähän menin niitä tietenkin kentälle vastaan. Juna takaisin Wieniin ja majoittuminen hotelliin - siihen samaiseen missä me oltiin Hilun kanssa silloin kun muutin tänne, se on kätevästi tuossa toisella puolella Pratersternin asemaa, siis hyvin lähellä mun kotia. Kauaa eivät vieraat ehtineet hengähtää kun jo raahasin ne kaupunkikierrokselle. Ennen sitä oli kuitenkin saatava ruokaa, ja mitäs muutakaan kuin gnoccheja. Stephansplatzilta alkoi siis varsinainen kierroksemme, jonka varrelle mahtui Stephansdom, Kärtnerstrasse, Ooppera, Hotel Sacher, Albertina, pari pienempää kirkkoa, espanjalainen ratsastuskoulu, Hofburg kaikkine ulottuvuuksineen, Burghteater, sekä tietenkin Rathaus ja sen edustalla olevat joulumarkkinat. Aikamme niitä pällisteltyä näytin vielä pääyliopiston ja sitten suuntasimme Schottentorilta metrolla kotia kohti.
Ilma oli kumman sumuinen joten kuvista tuli hiukan huonoja.





Illalla oli ohjelmassa bileet Gasometerilla, ja minähän otin tietenkin Panun mukaani (Hilkka halusi jäädä lukemaan kirjaa, tosin kaikki mun kaverit olivat kovin huolissaan että mihin me ollaan meidän äiti jätetty :D ) Panu-paralla oli silmätulehdus, ja kuvat näyttää vaan korostavan sen punasia silmiä, hui!

Sara ja minä

Metrossa...

..taisi olla...

...hauskaa

Sara, Lizzie, Sarah

Erin, don't sit on the floor!

Lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja ohjelmassa Leopold-museo ja erityisesti Munch! Itsehän kävin Leopoldissa jo museoiden yönä, enkä siitä pysyvästä näyttelystä oikein pitänyt, mutta Munch oli nähtävä. Ja oli se kyllä ihan näkemis arvoinen . :)

Kauhistus! Keltainen tötsä jossa käytiin tiistaina nauttimassa glühweinit onkin palanut maan tasalle!

Kerrassaan jännittävä taulu

Siinä se nyt on


Hihi

Maisema: Kunsthistorisches

Vasemmalla Naturhistorisches ja oikealla Kunsthistorisches museum

Museumsquartier

Nähtävyyksien lisäksi halusin luonnollisesti esitellä omaa elämääni Wienissä, joten vein vieraani brunssille (no itselleni se oli kyllä aamupala) lemppari aamiaispaikkaani; tiedätte kyllä mihin.

Mmmmmmm

Kumman hyväntuulisia ihmisiä

Panun puuro

Mun herkut

Mitä isot edellä...

...sitä pienet perässä?

Massut täynnä menimme tutustumaan Mariahilferstrassen (te jotka ette Wieniä tunne, se on pää shoppailukatu) valikoimaan. Panu löysi oikein kivan paidan, itse en ilmeisesti ollut hyvässä vireessä sillä yrityksistä huolimatta en löytänyt mitään kivaa. Pöh. No seuraavaksi lähdimme kuitenkin seikkailemaan kohti kouluani! Ja kappas vaan, kouluni vierestä löytyi jälleen kerraan uudet joulumarkkinat - pitääkö niitä oikeasti tunkea joka puistoon ja aukioille ja talojen väleihin?? Ilmeisesti kyllä. No, en valita, kivaahan se vaan on. Toinen mielenkiintoinen löytö oli bussi, joka kulkee suoraan kampukselta a kampukselle b (itse keksin juuri nämä termit). Kuinka kätevää! Ja miksen mä ole koskaan aikaisemmin huomannut moista? Hypättiin siis kyseiseen bussiin ja käytiin samalla tsekkaamassa mun toinen koulu (samaa koulua siis ovat, mutta kaksi eri kampusta; pääkampus on Währingissä ja uudempi kampus on Heiligenstadtissa, mulla on molemmissa luentoja aika 50/50)

Vilaus Wilhelm-Exner-hausista (tuossa talossa mulla ei kyllä ole vielä ollut yhtäkään luentoa)

Turistikuva Türkenschanzparkissa

Pienet joulumarkkinat (keskellä oleva tötsä on lähde)

Kampuksen vaihto (ei jaksettu mennä lähemmäksi)

Tässä vaiheessa alkoi juuri sopivasti hämärtää, mutta haluttiin vielä nähdä Hundertwasserhaus, joten ajettiin metrolla Schottenringille ja hypättiin siellä ratikkaan. Kyseistä taloa etsiessämme löydettiin ihan sattumalta hassu museo - väärennettyä taidetta! Siis museo, jossa on pelkästään taulujen väärennöksiä ja kopioita, ja tarinoita niiden tekijöistä. Se oli tosi mielenkiintoinen (joskin pieni) paikka. :D Ja kaiken lisäksi päästiin sisään puoleen hintaan, koska museo oli juuri menossa kiinni. Niin ja kyllä me se Hundertwasserhauskin nähtiin. Tämän ravaamisen jälkeen oli pakko mennä hotellille levähtämään ennen illallista. (Siis enhän mä nyt omaan kotiini asti jaksanut mennä lepäämään)

Hundertwasserhaus (hieman turhan pimeää)

Ratikassa

Illalliseksi täytyi saada hyvin perinteistä Wiener Schnitzeliä. Ajateltiin ensin mennä "kuuluisaan" Figlmülleriin, josta saa kuulemma kaupungin isoimmat schnitzelit, mutta sinne oli niin tolkuton jono että jatkettiin suosiolla matkaa seuraavaan vastaavaan paikkaan. Hilkan kanssa epäilimme että paikka johon päädyimme taisi olla sama jossa kävimme syömässä schnitzelit 6 vuotta sitten. Niin tai näin, schnitzeli oli kerrassaan herkullista!

Turistikuva

Ei aivan ymmärretty mistä oli kyse, mutta ilmeisesti tie oli suljettu mahdollisten mielenosoitusten pelossa

Illallisen jälkeen käveltiin vielä vähän ympäriinsä ennen kun suuntasimme kotia kohti. Aamulla oli taas aikainen herätys ja lähtö........




...Bratislavaan! Itsehän en ole vielä Slovakian puolella käynyt vaikka pääkaupunkiin on Wienistä matkaa vain 60 kilometriä, joten nyt oli oiva tilaisuus tehdä pieni junaseikkailu. Saatiin ostettua hienot yhdistelmäliput, johon kuului junamatkat meno-paluu sekä Bratislavassa kulkeminen julkisilla. Kätevää! Itse en ollut ehtinyt kauheasti nauttia aamupalaa joten matkaevästä oli saatava.





Sää olisi kyllä voinut olla sunnuntaina hieman parempi, koko päivän satoi sellasta ihme tihkua joka kasteli joka ikisen paikan aivan läpimäräksi. Jopa mun nahkakengät oli ihan märät. Epämiellyttävää. No mutta hyvin selvittiin tästä eksoottisesta retkestä Itä-Eurooppaan... ensin käytiin eläintarhassa, joka oli lievästi sanottuna epäilyttävä (ja todella huonosti järjestetty) jonka jälkeen käytiin katsomassa historiallista keskustaa, joka oli niin pieni että sen käveli läpeensä tunnissa. Kauniimmalla ilmalla siellä olisi ehkä viihtynyt kauemmin.
Ainiin, törmäsimme sattumalta myös muihin turisteihin: Wienin kaverini Mikko oli siellä myös omien vieraittensa kanssa! Olipas hassu sattuma. :D

Bratislavan juna-asema: ei karttaa, ei mitään!

Eläintarhan edessä

Minäkin

Tässä vaiheessa näytti lupaavalta paikalta

Pikkuruinen apina

Tämä oli jännä eläin! Näin sen, mutten pystynyt ottamaan siitä itsestään kuvaa

...sama tarina

Mangusteja!

Huomatkaa tämä lämpölampun alla värjöttelevä, hieman kulahtanut kaveri

Uusin tulokas: jääkarhu. Aitauksessa parantamisen varaa??

Samaten karhuilla

Sri Lankan leopardi!

Valkoinen tiikeri

...jolla oli vähän kierot silmät

Eläintarhan erikoisuus: valkoinen leijona (kysymys kuuluu, miten ne on moisen erikoisuuden saaneet???)


Etsi kuvasta pesukarhu

Matkalla sarvikuonoa katsomaan - mikä hiton reitti tää on olevinaan?

...siis mikä hiton reitti...???!

Aha, no nyt selvisi (klikatkaa kuva isommaksi)

Susilla vähän tiivis tunnelma?

Nämä otukset ovat...

...noita vasemmanpuoleisia. Uusi tuttavuus!


Sää ei paljon naurattanut - eikä se, ettei sitä sarvikuonoa näkynyt mailla halmeilla
Yksinäinen susi - eiku joku ihan muu

Matkalla alas

Tämän kaverin luonnollinen ympäristö ei tietääkseni ole Slovakiassa

Dinopark!

Hilkka joutui photosauruksen kitaan


Voi ei, kenen kitaan Hilkka nyt on joutumassa!

Fanikuva mun vanhan lempparin kanssa


Rex meinas ahmasta mut, iik

Täällä ei varmaan ole eläimiä?

Tai täällä, kun ei siinä ole edes aitaa?

Kiraffi

Vaaleanpunaisia albatrosseja - taitavat syöttää niille samaa ruokaa kuin flamingoille

Bussissa

Historiallinen keskusta

New bridge

Ratikka

Teatteri ja valtaisa joulukuusi

Hassuja autoja

Jouluvaloja


Setä vei multa hatun

"Keskusaukio"

Miksi?

Mikaelin portti

Hilkka ja haarniska

Taas tällainen! Samantapainen asia löytyi myös Grazista



Paikanpäällä unohdin täysin että tuon portin vierestä piti löytyä Euroopan kapein talo; mutta jos oikein tarkkaan katsoo, niin luulen että se on tuossa oikealla, josta törröttää lyhtylamppu

Eivät sitten vaivautuneet siistimään talojen takaosia

Sieltä tulee auto!

Ratikassa



Linjakartta

Hassun muotoinen talo

Koska ehdimme juuri ja juuri aikaisempaan junaan kun oli alunperin tarkoitus, ehdimme tehdä sunnuntai-iltana vielä vaikka mitä. Nälkä oli siinä vaiheessa jo kaamea joten ensimmäinen osoite oli joulumarkkinat ja langos. Namnam, vieraatkin tykkäsivät (eikö vain?).
Pikainen vaatteiden (ja etenkin kenkien) vaihto ja taas matkaan. Käytiin ensin Riesenradissa, koska se menikin kiinni jo klo 19.45 . Siihen oli vielä tunti aikaa, joten ei tarvinut onneksi juosta. Meille selvisi myös eräs mielenkiintoinen fakta Riesenradista: siinä on käytössä enää vain puolet alkuperäisista vaunuista (tosin vaunut eivät ole siis alkuperäisiä), koska toisen maailmansodan pommitukset osuivat Riesenradiin eikä siihen sen jälkeen ole uskallettu laittaa kaikkia vaunuja. Joka toinen vaununpaikka on siksi tyhjä. Ja ne vaunutkaan eivät siis ole alkuperäisiä, koska ne tietenkin paloivat; alkuperäisissä seinät olivat melkein yhtenäistä ikkunaa.

Riesenrad kulta-aikanaan, kaikilla vaunuilla

Ja toisen maailmansodan pommituksissa. Huomatkaa Zeppelin

Näkymä


Ravintolavaunu; meille ei tosin selvinnyt, miten sen voisi varata

Panoraamakuva vaunun seinällä - täällä on siis kulkenut ratikka!

Tuon suuren valkoisen talokompleksin paikalla on nyt mun taloni (kuva täytyy siis olla 2000-luvun taitteesta, koska tämä talo on valmistunut 2005)

1944, kaikki vaunut paikoillaan ja ehjinä

Riesenradin ja matkamuisto-ostosten jälkeen suuntasimme erääseen kreikkalaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli jälleen kerran hyvää! Sen jälkeen ei maistunut (tai ei mahtunut) jälkiruoka, mutta uni kyllä.



Maanantai oli aika opiskeluntäyteistä, vieraat viilettivät aamupäivän keskenänsä ja luentojeni välissä mä treffasin ne lounaan merkeissä, Blue Orangessa tietenkin.

Panu ja baageli

Iltapäivällä meillä oli toiset treffit Karlskirchen edessä - miten yllättävää että sielläkin oli joulumarkkinat. Sieltä mentiin Albertina-museoon, täytyy kyllä sanoa että tykkäsin siitä itse huomattavasti enemmän kuin Leopoldista (jos Munchia ei lasketa). Koska eräs Wieniläinen herkku oli vielä kokeilematta, ja Hotel Sacher sopivasti vieressä, menimme sinne maistelemaan ihan aitoa ja oikeaa Sachertortea. Tulimme kaikki siihen tulokseen, että palan koko on tarkasti optimoitu - yhtään enempää sitä ei olisi pystynyt kerralla syömään, niin hyvää kuin se olikin!

Kummallinen heinäkasa :D

Innolla...

...odotamme...

...maistiaista

Kaakao mmmm

Illalla oli tarkoitus mennä unkarilaiseen ravintolaan, mutta se oli valitettavasti kiinni maanantaisin. Nyyh. Menimme sen sijaan syömään toiset schnitzelit - niistä ei saa koskaan tarpeekseen, en ainakaan minä. Mmmmmm.

Hilu ei syönyt kaikkia kuoria, hihi!

:D

Tässä vaiheessa mua koko päivän vaivannut mahakipu yltyi aivan kamalaksi ja poistuinkin ravintolasta kaksin kerroin. Kotona makaamisen ja muutaman hiilitabletin jälkeen olo alkoi lähennellä taas inhimillistä. Luulin ettei mun tarvis enää popsia kyseisiä tabuja, mutta näköjään täytyy. Outi ei tykkää. :(

Tänäänkin mulla oli vielä aamupäivä koulua ja sen jälkeen käytiin yhdessä syömässä uuniperunat Pratersternin asemalla ennen kuin lähdin saattamaan vieraitani lentokentälle. Pientä ahdistusta oli ilmassa ennen kuin laukut punnittiin, mutta ne painoivatkin yhdessä juuri sallitun määrän! Huh. Ja mitä niihin tavaroihin tulee, sain tänne nyt loput talvivaatteeni, talvikenkäni sekä laskettelukamat, sekä tietenkin läjän suomalaista ruokaa. Me like! Takaisin Suomeen lähetin siis pienen matkalaukullisen verran vaatteita (mutta en itse laukkua), 2 paria kenkiä, 2 kirjaa (ja sain 2 tilalle) ja muuta roinaa. Siis periaatteessa kaiken mitä en aktiivisesti käytä. Jouluna aion ottaa mukaani paljon kotiin jäävää tavaraa, ja toivottavasti tammikuussa mulla on täällä jäljellä enää hyvin vähän kamaa. Toivottavasti.

Banaanipirtelö

Enkä ole muuten ainoa joka harrastaa ruokien kuvaamista...


:)

Muihin tämän päivän aiheisiin! Ilmeisesti mun otsassani lukee infopiste kun kerran niin monet ihmiset jaksavat pysäyttää mut ja kysyä milloin mitäkin. Tänäänkin, kun olin saattanut vieraani kentälle ja olin itse lähdössä junalla takaisin Wieniin, yksi mies kysyi että tunnenko Wieniä. Sopersin saksaksi että olen suomalainen, mutta asun kyllä Wienissä. Hän halusi tietää, missä nähtävyydet sijaitsevat. Vastasin että Stephanplatzin ympäristö on aika hyvä (osoittelin paikkaa kartalta) ja kerroin vielä miten sinne pääsee. Junassa uppouduin kirjaani ettei kukaan vaan tulisi kyselemään lisää...

Kotiin palattuani kämppikseni oli valitettavasti juuri kokkailemassa, joten ei auttanut muu kuin olla sosiaalinen. Rupateltiin siinä aikamme ennen kun sen täytyi kiirehtiä saksankurssilleen. Mutta: se ruoka jota se kokkaili (käsespätzle, itävaltalainen "erikoisuus") ei miellyttänytkään sitä, kuulemma pystyi jo hajusta sanomaan ettei se tykkäis siitä, joten se kysyi josko mulla olis nälkä. Ja olihan mulla. Nam, kerrassaan herkullista! Täytynee varmaan itsekin joskus ostaa kyseistä ruokaa. (: Nyt olen siis kämppikselleni aterian velkaa, haha. (Tämä myös selittää sen, miksi keittiössä useinkin lojuu täysiä kattilallisia ruokaa, täysin koskemattomana)

Mä oon niin kertakaikkisen väsynyt tänään että taidan vaan mennä aikasin nukkumaan. Huomenna mun aamuluento on onneksi peruttu joten saan nukkua niin pitkään kun nukuttaa.

Joten bis Morgen. <3