Otsikko olisi sopinut paremmin eiliselle tekstille mutta olkoot.
Yhä mietin, mahdanko kärsiä kyseisestä taudista. Tänään kyllä ensimmäistä kertaa vähään aikaan tunsin itseni jopa ihmiseksi enkä vain puoliunessa kulkevaksi otukseksi, niin kuin eilen. Eilen meinasin nukahtaa silmät auki niin monta kertaa ettei mitään rajaa. Ei oo varmaan ihan normaalia... tänäänkin olin aamulla väsynyt mutta iltapäivän nokosten jälkeen olo oli jo pirteämpi. :)
Tuossa iltasella yritettiin mennä luistelemaan mutta hämmästykseksemme luistinrata ei ollutkaan vielä auki. Sen oli tarkotus aueta viikonloppuna kun joulumarkkinatkin (!!!) avattiin, mutta kuulemma niillä on jotain suuria teknisiä ongelmia. Tulevana viikonloppuna se kai sitten aukeaa, täytyy yrittää siis ensi viikolla uudestaan. Sen sijaan glühweinkausi on nyt korkattu ja ensimmäinen muki kerätty kokoelmaan.
Mutta joulumarkkinoita en vielä päässyt tsekkaamaan, täytyy tehdä se viimeistään viikonloppuna.
Viikonlopusta tulikin mieleeni että perjantaina saapuvat eräät kauan odottamani vieraat! Se tarkoittaa myös lisää vaatetta ja ennen kaikkea suuren vaatemäärän palautumista takaisin kotiin. Sen takia oonkin tänään käynyt läpi koko kaappini ja kaikki laatikkoni yms. ja pakannut ja pinonnut kaiken jonka haluan lähettää kotiin. Kyllähän sitä kamaa jonkun verran löytyi... pienen matkalaukullisen verran pakkasin vaatteita, lisäksi pieni pino jäi harkintaan, ja myös ihan rojuakin löytyy. Tarkoituksena olisi päästä eroon mahdollisimman monesta asiasta että pääsisin täältä joskus itsekin pois.
Vieraita varten pitäisi myös kehitellä jotain ohjelmaa - paha kun itse elää tässä omassa kuplassaan, kyllä mä kaikki tärkeimmät nähtävyydet tiedän mutta mitä muuta täällä pitäisi esitellä??
Loppuksi vähän kuvia illan glühweinsessiosta (jonka oli alunperin tarkoitus olla luistelusessio); Museumsquartierilla aiemmin olleet keltaiset asiat on siis pinottu majaksi jonka sisällä toimii tuollaisia baaritiskejä. Hauskaa!
tiistai 17. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti