Heräsin perjantaina klo 5 ja keittelin tuttuun tapaan itselleni aamupuuron jottei nälkä iskisi matkalla. Tapaaminen oli klo 6.30 samalla vanhalla paikalla ja matkaan lähdimme perjantaiaamuna klo 7. Edellisenä yönä uni oli taas jäänyt vähälle joten nukuin koko matkan Wienistä Budapestiin. Taidettiin pysähtyä kerran matkalla, mutta en hievahtanut mihinkään. Matka oli muuten lyhyempi kuin Prahaa, vaikka mä jotenkin luulin että se olisi pidempi.
Perille saavuttuamme asettauduimme hostelliimme, jota kukaan ei oluksi uskonut hostelliksi - se näytti vain epäilyttävältä, kirjavalta rakennukselta. Ihan mukava paikka se loppujenlopuksi oli.
Huoneet oli vain 4 ja 6 hengelle, ja koska reissussa oli mukana tasan 12 miespuolista henkilöä, heidät laitettiin kahteen 6 hengen huoneeseen ja kaikki loput 4 hengen huoneisiin (itse jaoin huoneen kolmen itävaltalaisen kanssa). Taidettiin täyttää koko hostelli...
Kauaa ei ehditty paikoilla pysyä kun lähdettiin jo eteenpäin. Tällä kertaa suunnittelu oli hoidettu aavistuksen verran paremmin ja me saatiin jopa paperilla viikonlopun ohjelma sekä kartta johon oli merkitty tärkeimmät paikat.
Budapest muodostuu kahdesta alueesta, Budasta ja Pestistä, jotka Tonava erottaa toisistaan. Olivat muuten ennen vanhaa kaksi eri kaupunkia, yhdistyivät vuonna 1873. Meidän hostelli sijaitsi Budan puolella, ja keskustaan sieltä piti liikkua ratikalla ja metrolla. Kuvassa Moskva ter, meidän metropysäkki. Ja metrohan on Budapestissä tunnetusti vanha.
Metrot ja varsinkin niissä olevat kyltit aiheuttivat hilpeyttä - nyt harmittaa etten ottanut kuvaa siitä osasta kylttiä, jossa luki "info" englanniksi mutta unkariksi sama otsikko oli ainakin 6 sanaa pitkä. Mitäköhän siinä mahtoi oikeasti lukea.
Ratikka!
Perjantaina meillä oli opastettu parlamenttikierros, mutta sitä ennen käytiin yhdessä kauppahallissa, jossa jokainen joutui itse ruokkimaan itsensä. Mielenkiintoinen käytäntö. No oli se ihan näkemisen arvoinen paikkakin.
Kun oltiin saatu vaihdettua käteistä mentiin metsästämään ruokaa. Sitähän riitti, mutta ymmärtäminen tuotti ongelmia...
Alemman kuvan asiat näyttivät kuitenkin niin hyviltä että uskallauduin tilaamaan sellaisen, juustolla ja ketsupilla höystettynä. Olipas muuten hyvää!
Sitten jatkuikin matka kohti sitä parlamenttia. Kumma miten niin lyhyen matkan varrelle mahtui paljon kummasteltavaa ja ihasteltavaa.

Viimeinen vilaus kauppahallista
Talon rippeet
Talo ilman sisuksia
Kiva maisema
Miksi kadussa lukee internet?
Puhelinkoppi, hihi!
Vilaus kirkosta
Hetkeä ennen järkytystä...
Talon rippeet
Talo ilman sisuksia
Kiva maisema
Miksi kadussa lukee internet?
Puhelinkoppi, hihi!
Vilaus kirkosta
Hetkeä ennen järkytystä...
Oltiin tosiaan menossa ratikalla sinne parlamenttitalolle, mutta jostain syystä se ratikka ei koskaan tullut ja lopulta me käveltiin. Tolla pysäkillä koin kuitenkin ällöttävimmän kokemukseni koko reissulla, mutta siitä lisää myöhemmin.
Noinko pieni se on?
... no ei nyt sentään
Sumea kuva mutta saatte varmaan käsityksen?
Hassu seremonia - sedät tekee kierroksen kerran tunnissa!
Ennen täälläkin sai polttaa, ja tietenkin sikareita - sikarit piti kuitenkin jättää istuntosalin ulkopuolelle parkkiin
Tää olis selkeesti ollu mun
Hieno?
... no ei nyt sentään
Parlamenttitalo ei tosiaankaan ollut mikään pieni, itseasiassa se on maailman neljänneksi suurin parlamenttitalo Argentiinan, Englannin ja Romanian jälkeen. Myös Pentagon on suurempi, mutta se ei (ilmeisesti) toimi parlamenttina. Sisäänsä talo kätki yllättäen paljon kultaa ja kimallusta.
Parlamenttitalon tulitikuista tehty pienoismalliSumea kuva mutta saatte varmaan käsityksen?
Hassu seremonia - sedät tekee kierroksen kerran tunnissa!
Ennen täälläkin sai polttaa, ja tietenkin sikareita - sikarit piti kuitenkin jättää istuntosalin ulkopuolelle parkkiin
Tää olis selkeesti ollu mun
Hieno?
Kierroksen jälkeen aurinko olikin jo laskemassa ja meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa ennen yhteistä pizzaillallista. Lähdettiin sitten shoppailemaan - en olisi ikinä uskonut, että Itä-Euroopasta löytyy Pull and Bear, Bershka sekä Stradivarius. Olin taivaassa.
Illalla sitten kokoonnuttiin hostellilla ja nautittiin läjäpäin pizzoja - olivat vähän paremman makuisia kuin Prahassa. Lisäksi talo tarjosi meille kaksi drinkkiä, itse en tosin ehtinyt juoda kuin lasin viiniä. Illallisen jälkeen suunnattiin johonkin mystiseen baariin, joka oli väsätty kahden tyhjän talon väliin?

Jekkuteltta! :D
Viivyin tässä mystisessä paikassa vain yhden mojiton verran (oli muuten pirun hyvää) koska väsymys oli edelleen valtaisa ja seuraavana päivänä oli paljon ohjelmaa. Suuntasin takaisin hostellille tsekkiläisten Hanan ja Hanan kanssa (joista toinen oli itseasiassa ainoa ihminen jonka koko reissulta tunsin ennestään).
Tunnelmaa metrossa
Lauantaina meille oli järjestetty kaupunkikierros kahdessa eri ryhmässä; laitoin itseni iltapäiväryhmään jotta ehtisin aamulla käydä eläintarhassa, joka oli auki vain neljään. Lauantaina lähdin siis aamiaisen jälkeen seikkailemaan itsekseni eläintarhaan. :)
Täytyy kyllä sanoa että Budapestin eläintarha pääsee mun top-jotain listalle yhdessä Tokion (ehdoton ykkönen) ja Lissabonin kanssa, sen verran iso ja mielenkiintoinen se oli! Ja kuten jo alussa mainitsin, yritän esitellä vain ne kaikkein mielenkiintoisimmat asiat...

Kyllä muakin masentaisi olla ihan yksin
KUKKUU!
Näytän keharilta mut hei, kameli poseeraa mun kanssa!
Nää oli koko mestan hauskimmat tapaukset! Vielä kun olisi saanut niiden ääntelyä nauhotettua, haha. Söpöjä karvapalloja, preeriakoiria taitavat olla
Mongolialainen sika - putosin täysin ku näin tän. On siinä kaverilla karvat!
Näitä otuksia näin Brasiliassa ihan luonnossa
Etelä-Amerikkalaisia otuksia
Sumea kuva, mutta niin söpö
Niin myös tämä
Tapiiri!
Hassuja apinoita (huomatkaa toi musta pikkukaveri joka yrittää päästä rapsutukseen messiin)
Hyeena! En muista oonko koskaan nähnyt livenä (ehkäpä Tokiossa enintään)
Läski leopardi
Nukkuvia nallekarhuja
Eläintarhan käsitys taiteesta?
Selkäpatti
Kiraffeja!
MOI! (mainio otos, must say)
Minä ja kirahvit (beibi ihan takana)
Söpö raidallinen hiirulainen
Elefantti
Pensseli-setä - ei kun sika

Eläinten olot olisivat kyllä voineet olla paremmat, jollain eläimillä oli mun mielestä vähän liian vähän tilaa (esim. monta kirhavia yhdessä ja samassa pienessä sisäaitauksessa) ja virikkeitä. Mutta olen mä huonompiakin paikkoja nähnyt, eikä mulle tullut surullinen fiilis niin kuin joissain paikoissa. Kierrokseen meni muuten aikaa 2,5 tuntia, tosin liikuin aika nopeasti kun ensimmäisen tunnin jälkeen olin käynyt vaih yhden pienen kulman ja tajusin että aika saattaa loppua kesken. Mutta ehdin nähdä kaiken ja olin tyytyväinen.
Eläintarhalta suuntasinkin Pyhän Tapanin kirkolle, josta meidän kaupunkikierros alkoi.
Pyhän Tapanin Tuomiokirkko, Pestin tärkein ja suurin kirkko
Tässä oli ehkä joskus jotain
Kirkon alttari
Eläintarhalta suuntasinkin Pyhän Tapanin kirkolle, josta meidän kaupunkikierros alkoi.
Pyhän Tapanin Tuomiokirkko, Pestin tärkein ja suurin kirkko
Tässä oli ehkä joskus jotain
Kirkon alttari
Pyhäinjäännös - Tapani ensimmäisen oikea käsi
En ihan muista mihin tarkoitukseen tämä talo alunperin rakennettiin, mutta se edustaa art nouveau-tyylisuuntaa ja nykyään siinä toimii Four Seasons-hotelli
Sen asukeilla on hienot autot
Vilaus seuraavaa kohdettamme
Maisema olisi varmasti ollut upea...
Hassu suihkulähde - montako eläintä löydät?
Korppi oli yhden hallitsijan tunnus
Tässä oli joku rakennus joka tuhoitui jossain sodassa (tykkään niin tästä mun eksaktista kerronnasta...)
Postilaatikko!
Budan tärkein kirkko jota juuri kunnostetaan
Syy miksi en lähtenyt ulos
En ihan muista mihin tarkoitukseen tämä talo alunperin rakennettiin, mutta se edustaa art nouveau-tyylisuuntaa ja nykyään siinä toimii Four Seasons-hotelli
Sen asukeilla on hienot autot
Vilaus seuraavaa kohdettamme
Tähän väliin täytyy taas sanoa että vaikka keskityin ja kuuntelin huomattavasti enemmän kuin esim. Prahassa, en siitäkään huolimatta muista kierroksen kohteista juuri mitään! Pitäisi varmaan vaan härskisti tehdä muistiinpanoja niin pystyisin kertomaan vähän järkevämmin niistä kaikista paikoista joita nähtiin. :D
Seuraavat kuvat ovat kuitenkin Budan puolelta "kuninkaanpalatsilta", tosin kuningastahan ei varsinaisesti ole koskaan ollut, mutta hallitsijoiden kanssa näillä rakennuksilla on silti jotain tekemistä.
Näkymä Pestiin - vähän oli sumuista!Seuraavat kuvat ovat kuitenkin Budan puolelta "kuninkaanpalatsilta", tosin kuningastahan ei varsinaisesti ole koskaan ollut, mutta hallitsijoiden kanssa näillä rakennuksilla on silti jotain tekemistä.
Maisema olisi varmasti ollut upea...
Hassu suihkulähde - montako eläintä löydät?
Korppi oli yhden hallitsijan tunnus
Tässä oli joku rakennus joka tuhoitui jossain sodassa (tykkään niin tästä mun eksaktista kerronnasta...)
Postilaatikko!
Budan tärkein kirkko jota juuri kunnostetaan
Kierroksen jälkeen oltiin kaikki aivan umpijäässä ja suunnattiin takaisin hostellille lämmittelemään. Illallinen oli taas etukäteen maksettu, ja vuorossa tällä kertaa mongolialainen barbeque! Ruoka oli hyvää ja hyvin lihaisaa ja illallisen jälkeen oli tarkoitus lähteä koko porukalla ulkoilemaan, mutta mä jouduin skippaamaan.
Jälkkäri mmmSyy miksi en lähtenyt ulos
Mulle kävi siis taas niin sanotusti Prahat - ihan sama homma kuin Prahassa muutama viikko aikasemmin, alko vaan huimata ihan kauheesti ja tuntu että taju lähtee vaikka istuin ihan paikallani, sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ja kaiken kruunasi vielä toi mystisesti turvonnut silmä. Tossa kuvassa se on jo vähän laskenut, mutta siellä ravintolassa mä en nähnyt melkein mitään tolla silmällä. Alan kohta epäillä et oon oikeesti allerginen alkoholille; toi nimittäin alko ennen kun olin syönyt mitään, olin vaan ottanut kulauksen viinistäni. Oh well. Sainpahan ainakin nukuttua kunnon yöunet.
Sunnuntaina lähtö takaisin Wieniin oli vasta illalla ja sitä ennen mentiin kylpylään pulikoimaan. Ihanaa!
Tässä vaiheessa mulla oli muistikortti täynnä joten en ottanut kuvia kylpylän sisätiloista, mutta hienoa kyllä oli. Parin tunnin kylpemisen jälkeen olo oli vähintäänkin kuin rusinalla, mutta se oli sen arvoista. x)
Tyhjentelin muistikorttiani jotta sain otettua maisemakuvia nyt kun sääkin oli jälleen kirkas; kiipesimme siis viereiselle kukkulalle.

Lentokone mainostaa uutta ostoskeskusta
Ötökkä yritti kaapata mun laukun
En tiedä mikä oli patsaiden pointti, mutta hienoja olivat!
"Linna"
Parlamenttikin näkyy
Ötökkä yritti kaapata mun laukun
En tiedä mikä oli patsaiden pointti, mutta hienoja olivat!
"Linna"
Parlamenttikin näkyy
Olisin halunnut käydä Memento parkissa, johon on siis kerätty kaikki kommunistiajan patsaat, mutta se oli sen verran kaukana keskustasta etten viitsinyt lähteä sinne itsekseni seikkailemaan. Seurasin siis muita syömään. Ensimmäisen kerran koko viikonlopun aikana pääsin syömään jotain unkarilaista. Eipä siis tarvinut kauaa miettiä mitä otan, kun näin listalla asian joka kuulosti hyvin samalta kuin se ruoka jota söin Wienin unkarilaisessa ravintolassa (joskin tässa liha oli vasikkaa). Kerrassaan herkullista!
Ooppera
Ruon jälkeen oli vielä pari tuntia aikaa jäljellä joten mentiin taas Hanan ja Hanan kanssa ostamaan tuliaisia ja metsästämään postilaatikkoa; edellisenä päivänä näin niitä useita, mutta eihän niitä koskaan silloin ole näkyvissä kun niitä oikeasti tarttisi. Löydettiin sentään lopulta yksi, huuh.
Mielenkiintoisia aspekteja matkalla; alotetaan niistä huonoista. Setä ratikkapysäkillä. Perjantaina odoteltiin sitä ratikka jota ei koskaan tullut, keskellä kirkasta päivää, ja pysäkillä oli myös eräs mies, noin 30-35v, siististi pukeutunut, salkku olalla. Vähän ajan päästä tajuan että sedällä on.... vehje ulkona. Hyi helvetti. Tässä asiayhteydessä voimasanojen käyttö on välttämättömyys. Mä luulin että itsensäpaljastajilla on sellaset pitkät takit ja ne vaanii pimeiden nurkkien takana??? No näköjään Budapestissä kaikki on mahdollista. Ikuinen trauma jäi, yyyhhhh.
Mukavampia asioita: löysin taas yhden suomalaisen lisää! Oululaisen tytön joka opiskelee musiikinopettajaksi, se sanoi että mä olen about neljäs suomalainen jonka se on tavannut Wienissä. Olipas hassua kun aloin puhua sille suomea ja sillä meni hetki tajuta että mitä tapahtuu. :D (Löysin sen siis kun yksi espanjalainen poika kerto mulle että matkalla on mukana yks toinenkin suomalainen ja osotti sitä).
Matkan hauskin juttu oli ehkä kuitenkin se että meidän hostellissa asusti koira!
Se oli ilmeisesti hostellin omistajan koira, se olis siellä paikalla aina kun se nainenkin oli. Outi tykkäsi kovasti. ;)
Sellainen tarina! Voin kyllä suositella Budapestiä kohteena, kyllä siellä olisi riittänyt nähtävää ja tekemistä useammaksikin päiväksi :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti