Heräsin tänään siis hyvissä ajoin, jotta ehtisin ostaa semesterticketin ennen kouluunmenoa. No voi miten yllättävää, en VIELÄKÄÄN saanut sitä, koska mulla ei edelleenkään ole sitä tarraa siinä pirun opiskelijakortissa. Hieman suututti. Koululle päästyäni menin heti ensimmäisenä kysymään, että mikä mättää, oon maksanut sen jutun 3 viikkoa sitten eikä ne vieläkään ole lähettäneet mulle sitä tarraa. Jotain mutisivat ettei niillä ole mun osoitetta??? Kylläpäs on! No jokatapauksessa, sain sen tarran sieltä ja nyt kaikki on hyvin. Iltapäivällä sain vihdoin ja viimein ostettua lippuni, joten nyt mun ei tarvitse miettiä sitä enää koko loppu Wienissäoloaikanani.
Mutta tässä välissä tapahtui taas kummia juttuja. Mun ensimmäinen luento oli sama kuin viime viikolla, ja se oli 11-12.30. Kaikki hyvin siihen asti. Sitten kello 13.15 piti taas alkaa yksi uusi kurssi. Olin aamulla katsonut, missä se on, joten kaikki piti olla ihan ok. Kun noin klo 13.08 salin ovella ei näkynyt ketään muita, ja salista tuli vain ulos ihmisiä vähän väliä sen näköisesti että siellä oli tentti menossa, aloin huolestua. Kipaisin alakertaan koulun koneelle tarkistamaan, ettei luennon paikkaa ole siirretty. Mutta mun tuurilla en tietenkään muistanut salasanaani! Omalle koneelleni olen tallentanut sen, joten pääsen aina kirjautumaan sisään, ja kyllä mä olen sen jollekin paperillekin kirjoittanut. En siis päässyt tarkistamaan asiaa, enkä myöskään tiennyt keneltä kysyä. Puoli kahden aikaan päätin lähteä kotiin, koska luentoni ei selkeästikään ollut siellä missä piti. Mahtavaa, niin mahtavaa.
Kotiin päästyäni pystyin tarkistamaan, että salia oli todellakin vaihdettu, mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä mennä takaisin. Argh! :D Kyllä suututti. Täytyy mennä torstaina yrittämään uudestaan, silloin on siis seuraavan kerran kyseisen kurssin luento.
Yritin myös pestä pyykkiä tänään ja kaikki sujui melko hyvin siihen asti kunnes menin hakemaan vatteitani kuivurista. Joku oli jo ottanut mun vaatteet ulos ja laittanut omansa tilalle, ja nekin oli jo kuivia. Mun vaatteet sen sijaan oli vielä niin kosteita että epäilen vahvasti jonkun pysäyttäneen sen kuivurin... ääh. Ja lisäksi olen kadottanut 2 sukkaa, jotka eivät ole pari. Tää ei oo ihan ollut paras päivä, täytyy myöntää :D
Ilmeisesti olen edelleen myös väsynyt matustamisesta, koska en jaksanut tänään likkua minnekkään. Down underissa olisi perinteiset tiistaibileet (tosin en ole niissä koskaan käynyt), ja yksi ranskalainen tyttö kutsui mut synttäridrinkeille. Mutta mä en jaksa hievahtaa mihinkään! Ensimmäinen päivä koko täälläoloaikanani kun en ole nähnyt kavereitani, onpas muuten hassua. Mutta ei mua yhtään haittaa, oon niin epäsosiaalisella ja laiskalla tuulella että ihan mielelläni istun tässä koneeni ääressä. Ja lisäks ulkona on ihan megakylmä. Kohta aion kyllä mennä nukkumaan.
Koska viikonlopun loppukevennys jäi antamatta, saatte sen nyt. Tältä mun silmäni näytti tänään päikkäreiden jälkeen - mitä ihmettä mun ripsille on tapahtunut?
Bis morgen!
p.s. Törmäsin hauvarotuun joka on kuin koiraversio minusta! Ei pidä kylmästä, mutta tykkää nukkua lämpimien vällyjen välissä, sekä käyttää villasukkia ja pipoa. Lisäksi kyseinen otus on kätevän pieni ja kevyt, eikä siitä lähde karvaa ollenkaan. Se pääsi heti suoraan harkintalistalle..... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti