perjantai 2. lokakuuta 2009

New member

Ryhmämme on saanut uuden jäsenen!

Eilen Locossa tavattiin ekan kerran tyttö Letten yliopistosta, joka on tullut tänne vasta nyt. Nimi on Julie ja ilmeisesti äiti ranskalainen ja isä saksalainen, mutta itse opiskelee siis Englannissa. Monimutkaista, I know. Se hengaili meidän kanssa koko illan ja myös tänään Celinen Wine & cheese bileissä. Jossain vaiheessa iltaa Lizzie totesi että hänet on "hyväksytty" meidän ryhmämme jäseneksi - nopeasti se kävikin, ottaen huomioon että tavattiin tosiaan vasta eilen. :D Ja mistä lähtien Lizzie on ollut päävalitsijamies? Haha. No eipä kai kellään sitä mitään vastaankaan ollut. Joten nyt meitä on sitten kuusi. :)

Bileet oli muuten tosi hyvät! Mun kahden euron punkku oli tosi hyvää ja samoin mun gouda, mmmmm. Maistelin myös joitain muita herkullisia juustoja. Yllättäen paikalla oli pääasiassa ranskalaisia tai edes ranskaa puhuvia ihmisiä, aluks meistä tuntu vähän oudolta kun tyyliin kaikki muut puhu ranskaa paitsi me. Mut kyl me sulauduttiin joukkoon ihan hyvin, ja kyllä sinne sitten myöhemmin ilmestyi muitakin ei-ranskaapuhuvia ihmisiä.
Tajusin siinä vähän ennen puolta yötä että taidanpa olla ainoa jonka täytyy herätä aamulla - mulla jatkuu taas orientaatiojutut, muilla on vielä lomaa. Päätin sitten ehtiä viimeiseen metroon ja juoksin koko matkan Neubaugasselta Volkstheaternin metroasemalle. Ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, mun piti jatkaa paniikissa juoksemista aseman sisällä koska mä en löytänyt mistä mun metro menee! :D Ja vannon ettei pullollisella punaviiniä ollut mitään tekemistä asian kanssa, mä seurasin kylttejä mutta ne näytti aina toiseen suuntaa. Lopulta löysin kuitenkin oikean laiturin (joka oli kahden kerroksen välissä oudosti enkä siksi ensin löytänyt sitä) ja pääsin kotiin. Puuh. Kyllä urheilu on kamalaa!

Nyt nukkumaan ja huomenna tutustumaan kouluni toiseen kampukseen ja sen jälkeen kaupunkikierrokselle. Kuvia myöhemmin. ;)

Ei kommentteja: