torstai 1. lokakuuta 2009

Kummallisuuksien sarja

Olipas paljon outoja juttuja tänään. Ihan normi päivä noin muuten, tosin nukuin ekan kerran ilman herätyskelloa! Päätin että nyt mä vaan nukun, ja nukuinkin onnistuneesti aina klo 12.20 asti. Sitten kävin pitkästä aikaa lenkillä (pitäis oikeasti käydä paljon useammin) ja sen jälkeen suihkussa. Tarkoituksenani oli sumplia seuraavaksi kursseja mutta kuulin että muut tytöt oli menossa lounastamaan, joten vaatteet niskaan ja eikun menoks.

Lounaan jälkeen olin taas hyvin epäsosiaalisella tuulella ja halusin vältellä kämppistäni, joka lähtee omalle kielikurssilleen aina viiden jälkeen, joten jatkoin tyttöjen perässä roikkumista. Lizzien piti ottaa passikuvia opiskelijakorttia yms varten, joten mentiin odottelemaan yhden kopin eteen. Siellä istui naishenkilö, hyvin kauan. Sitten tapahtui jotain tosi outoa. Tietenkin oletettiin että se ottaa passikuvia, ja kun se tuli ulos kopista odottamaan kuviaan, oletettiin, että koneesta rävähtäis sen naama. Wrong. Sieltä rävähtikin kaksi kuvaa kissanpennuista...! Me pudottiin Lizzien kanssa aivan täysin, ja vaan itkettiin naurusta. Oltais varmaan ulvottu jos oltais voitu, mut ei ihan kehdattu. Mä yritin tukehduttaa itseni kaulaliinallani. En oo ikinä nähny mitään niin huvittavaa. :'D Ja tilannetta vaan pahensi se et se tyyppi oikeesti jäi siihen lässyttämään niille kuville , jonka ajan me vaan hekotettiin siinä vieressä. Kulu varmaan 5 minuuttia ennen ku oltiin rauhotuttu sen verran et Lizzie kehtas kysyä onko se koppi vapaa. Vieläki naurattaa ku ajattelen sitä. :DDD "Oh so your face is actually... two kittens???!!"

Aivan kun tämä ei olisi riittänyt päivän kummallisuudeksi, tajusin kaupassa käydessäni, että täällä myydään omenoita ämpäreissä. Meinasin taas revetä, kunnes kokosin itseni. Oikeesti, mikä näitä ihmisiä vaivaa??! :D
Olen myös hyvin ylpeä itsestäni, koska mulla oli aivan valtava sushihimo, mutta koska söin sushia just sunnuntaina ja koska oikeastaan söin jo kerran ulkona tänään, en ostanut sushia. Ehkä huomenna, tai ylihuomenna. Mutta en voi syödä koko aikaa ulkona, en vaikka kuinka mieli tekisi. Ja vaikka sushi olisi kuinka paljon terveellisempää kuin muu ruoka täällä, mmmm.

Locossa oli hauskaa! Kuten pari viikkoa sitten mainitsin, ei ollut vika kerta silloin, eikä varmasti tämäkään ollut. Paikkana se ei ole kovin kummoinen, mutta sosiaalisen elämän kannalta erittäin hyvä.




Meidän kaikkien puhelimet, kaikilla siis tuplat!




Me and Erinnnnnnnnnnn




Lizzie and Erin




Heidi and Sara

Huomenna mulla alkaa orientaatiojutut omassa koulussani! Vielä pitäisi kurssiasioita sumplia, varsinainen koulu alkaa ens viikolla enkä oo löytänyt itselleni vielä yhtäkään kurssia... krhm. Kyllä se tästä. :)



Bloggaamiseen liittyen: onko kukaan muu huomannut että blogger olis jotenkin muuttunut? Yhtäkkiä tästä on vaan kadonnut monia valintoja, en voi esimerkiksi keskittää enää tekstejä, mikä tekee kuvateksteistä tosi tyhmiä kun ne on aina reunassa. Samoin kuvat latautuu pelkkänä html-koodina, joten joudun lataamaan jokaisen kuvan yksitellen että tiedän mikä kuva on mikä. Why oh why?????

-----
Translation coming! :)

Ei kommentteja: