Tänään olen kyllä taas jaksanut ihmetellä mun koulua ja varsinkin sen tenttikäytäntöjä. Mikä siinä on, ettei ne opettajat voi vaan päättää jotain tiettyä päivää, jolloin se tentti on? Miksi kaikkien opiskelijoiden täytyy erikseen sopia tentin ajankohdasta? Otetaan esimerkiks mun ravitsemustieteen kurssi, josta mulla oli tänään vika luento. Oon olettanut, että tentti on ensi viikolla, vikalla luentokerralla siis, kuten ainakin Suomessa on tapana. Tänään kävikin ilmi, että osa ihmisistä on jo tehny sen tentin (miten voi tehdä tentin ennen kun kurssi on ohi??!) ja osa on tulossa perjantaina ja maanantaina tekemään. Yksitellen. Kun se opettaja mainitsi siitä, että ensi keskiviikkona voi tulla sen myös tekemään, muutamat alkoivat murisemaan siitä, että se on niin pian. Hä?? Mikä näitä ihmisiä vaivaa, oikeesti? Miksei opettajat vaan sanele näitä asioita? Miksi opiskelijat saa itse päättää kaiken?
Mitä mä olen muilta ihmisiltä kuullut, niin tentit kestää täällä puolesta tunnista tuntiin. Suomessa on aina vähintään se kaksi tuntia aikaa tehdä tenttiä, joskus enemmänkin. Yks mun toinen opettaja sanoi, että tentti kestää noin 20-30 minuuttia ja koostuu muutamasta pienestä kysymyksestä. Hän vartavasten ei halua, että me kirjotetaan mitään esseitä, koska se ei jaksa lukea niitä! Ymmärrän kyllä pointin, muta silti. Mitä hittoa? :D Mutta miten niillä on silti aikaa ja energiaa tehdä tentti jokaisen opiskelijan kanssa yksitellen? Ihme hippejä koko porukka, ei voi muuta sanoa.
Tää päivä on siis ollut aika opiskelupainotteista, mulla oli luentoja periaatteessa yhdeksästä viiteen. Kävin siinä välissä tekemässä itselleni kyllä pikaisen lounaan. Äsken tein poikkeuksellisesti myös päivällistä, mahtavat neljä kalapuikkoa. Ne on itseasiassa tosi hyviä! Pelkään vaan aina et saan palohälyttimet huutamaan, kun niiden paistamisesta lähtee pienoinen käry. Haha. Vois vähän hävettää. Krhm.
Btw, tajusin just että oon jo käyttänyt sen voin, jota viime viikolla hehkutin. Ostin tänään jo uuden paketin sitä. Eihän ole liikaa, jos käyttää puhdasta rasvaa 250g viikossa... eihän?
Pitäs varmaan pikkuhiljaa alkaa tehdä itselleen jotain. Luvassa perinteinen Tommi ja rommi-ilta, herra uhkas pamahtaa tänne... kohta. Apua. Täältä sitten Charlie P'siin lauleskelemaan. Tai itsehän taidan tapani mukaan tyytyä kuuntelemaan, en ole edelleenkään uskaltanut debytoida. Ehkä vielä joskus... no juu. Katsotaan, uskaltaako joku muu liittyä kenties seuraamme.
Tonight's gonna be a good night!
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti