Nostalgiaa

Kuvituksena tänään mun kaikkein lemppareimpia otoksia syksyn varrelta. Valintaperusteena on toiminut vain ja ainoastaan se, että nää on kertakaikkisen mahtavia otoksia ja näissä kaikissa on sitä jotain, joka saa mut hymyilemään. Toivottavasti toimii teihinkin. :)

Jos huomenna pääsisi vaikka "vihdoin" takaisin koulunpenkille, niin silloin tämä on mun viimeinen lomapäiväni, numero kaksi. Opiskelun ja datailun täyteistä on ollut. Odotan oikeastaan jo sitä arkielämän alkua, vähän alkaa pänniä tämä kotona istuskelu. Pääseepähän ainaki istuskelemaan jonnekin muualle, haha. Ja saisi tännekin jotain muuta kirjoitettavaa kun "istuin koko päivän kotona ja luin" (ja myös tuoreita kuvia!).

Ilta sujui eilen oikein rauhallisissa merkeissä, eihän tänne ilmaantunut lopulta muita kuin Juhani ja Mikko (kts. yllä oleva kuva). Pojat istuivat täällä mun seuranani sitten taas yöhön asti. Tapojemme mukaisesti katsottiin youtubesta erinäisiä juttuja, kuten Pasilaa ja Ihmebantua. Todella hämärää huumoria muuten tuossa jälkimmäisessä, must say. Kuulostaa varmaan järkyttävän tylsältä tavalta viettää lauantai-iltaa, mutta ei mulla kyllä koskaan ole tylsää ollut noiden ihmisten kanssa. Ihan oikeasti! :D

Selailtiin myös mun kuviani koko syksyltä, kylläpäs tuli nostalginen fiilis! Ja siitä tämä ajatuskin sitten lähti. Ihan käsittämätöntä, miten paljon on ehtinyt tapahtua tän reilun neljän kuukauden aikana jotka ollaan täällä oltu, ja kuinka paljon asiat on muuttuneet niistä alkuajoista. Musta tuntuu edelleen siltä kun mun kunnon vaihtarielämäni olisi alkanut vasta joulukuun alusta, ne ekat 3 kuukautta oli jotenkin niin erilaisia. Ja oon niin onnellinen että voin jäädä tänne vielä puoleksi vuodeksi. Vaikka edelleen välillä tuleekin yksinäinen fiilis, tiedän, etten oikeasti ole täällä yksin. Mulla on ystäviä. Joista kaikista ei onneksi tarvitse luopua vielä kolmen viikon päästä.

Nyt tää tilanne on kääntynyt vaan vähän päälaelleen. Muutaman viime viikon olen surkutellut sitä, että joudun itse lähtemään täältä pois, että elämä täällä jatkuu, vaikka en itse olekaan enää paikalla. Että tulee kova ikävä niitä kaikkia ihmisiä, jotka tänne jäävät. Mutta nyt olen itse yksi niistä, jotka jäävät. Ja eilen tajusin, miten kamalaa on hyvästellä ne ihmiset jotka oikeasti lähtevät kotiin kolmen viikon päästä! Apua.

Sitäkin olen alkanut ajatella, että toivottavasti kotiystäväni eivät kuvittele, että olisin unohtanut heidät, kun kerran haluan jäädä tänne. En ole, no worries! Välillä suorastaan ahdistaa, etten voi olla teidän kanssanne. Koko helmikuun olen kuitenkin Suomessa ja silloin haluan ehdottomasti viettää paljon puuhis-aikaa. Erasmus-elämä on vaan niin erilaista kuin tavallinen elämä omassa maassa, omien ihmisten kanssa. Me ollaan täällä eristyksissä kaikesta muusta, todellisuudesta. Tämä elämä ja nämä ihmiset ovat täällä vain ja ainoastaan nyt. Täysin keinotekoista siis koko homma, ja hyvin väliaikaista; tämä on ainoa tilaisuus, kun voin juuri tätä elämää elää. Kaikki te vaihtareina olleet tiedätte, mitä tarkoitan. Katuisin ikuisesti jos en jäisi tänne vuodeksi. Ja mähän oon just sellanen, että kadun vaan niitä asioita, joita en tehnyt. Missä ei todellakaan ole mitään järkeä. Vuosi on kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan tosi lyhyt ajanjakso. Kyllä mä vielä ehdin olla teidän kanssa kyllästymiseen asti - siis niin että te kyllästytte muhun ja mun huonoihin juttuihin, eikä päinvastoin. ;)

 

Tähän tunnelmaan on hyvä lopettaa. :)

Näitä kuvia näyttää olevan paljon, mutta todellisuudessa mulla on syksyltä enemmän albumeita kun mitä näitä kuvia on tässä... joten nämä ovat vain niitä ihan kaikista kivoimpia otoksia. Meinasin ensin laittaa kuvatekstit mutta sitten otinkin ne pois. Mun mielestäni noi kaikki puhuvat omasta puolestaan niin paljon, etteivät ne kaipaa selvennyksiä. Vai väittääkö joku vastaan?

Jos huomenna olisi sitten jotain ihan oikeetakin asiaa...
Bis Morgen!